Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. huhtikuuta 2017

Rajoitteet ovat vain omassa päässä!

Niin kliseinen kuin tuo sanonta onkin, niin pikkuhiljaa sitä alkaa jo itsekin uskomaan tuohon! :) Huhtikuu on ollut erityisen hyvä kuukausi fiiliksen ja tekemisen meiningin puolesta! Paino ei ole pudonnut nyt sitä kahdeksaa kiloa enempää, mutta olen jo siihen äärettömän tyytyväinen! Ja kyllä se paino sieltä sitten ajallaan alas tulee kun treenaa ja syö vain ohjeiden mukaan. ;) Maanantaina sainkin Johannalta uuden ruokavalion ja nyt ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen olen saanut nauttia aamiaisella KAURAHIUTALEITA! <3 En kuitenkaan raejuuston tms kera eli edelleen maitotuotteet ovat hyvin minimissä ja sekös jos mikä sopii minulle hyvin. Tuntui että kun aikoinaan söi reilusti maitotuotteita (sen 500g rahkaa plus 100g raejuustoa päivässä) niin kurkussa tuntui olevan sellaista "limaa" ja myös tuo runsas maitotuotteiden käyttö aiheutti pahan hajuista hengitystä.



Samalla sähköpostiin kolahti myös treeniohjelmaan vähän päivitystä. Itse treenijako tai liikkeet eivät muuttuneet, mutta treenitapa sai kokea mullistavan muutoksen! :D Jos ennen tehtiin prässiä 3x8-12 toistoa keskisuurella kuormalla niin tänään tehtiin prässiä yhteensä 60 toistoa 275 kilon kuormalla. :D Ei toki putkeen, vaan neljä viiden toiston sarjaa aina 20 sekunnin palautuksilla, minkä jälkeen parin minuutin palautus ja homma jatkuu.. "Vähän" on siis treenejä kovennettu ja kaurahiutaleet otettu takaisin ruokavalioon. :) 


Toissapäivänä selailin myös Instagramissa nyt kevään Fitness Classic kisoihin osallistuvia kilpailijoita ja tuli kyllä niin hirveä hinku taas päästä Kultsalle kannustamaan, että pitihän ne liput varata tuonne 22.4 lauantain kisoihin! ;) Sain seuralaisenkin todella helposti innostumaan asiasta, kun oltiin samaisen henkilön kanssa viime keväänäkin Helsingin Kulttuuritalolla. Kiitos Tiina että olet! <3 Meillä on muutenkin Tiinan kanssa löytynyt nyt semmoinen hyvä yhteinen tekemisen meininki ja mm. viime sunnuntaina käytiin tekemässä takareittä ja pakaraa kimpassa. Treenistä saa kyllä niin paljon enemmän irti kaverin kanssa, kenellä on samat voimatasot ja muutenkin samat (vaikka silti eri) tavoitteet! :) Toki on mukavaa treenata myös ihan itsekseen, silloin voi uppoutua omaan treenimoodiin ja pistää ne kuulokkeet korville ja painaa menemään jonkun hyvän treenimusan tahdissa. ;)


Ihanaa pääsiäistä kaikille! Itsellä menee perjantai ja lauantai töiden ja treenien parissa, mutta sitten sunnuntaina ja maanantaina pääsee vähän pääsiäistäkin viettämään. :) Tänä vuonna tosin jää mämmit ja munat syömättä! ;)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Toivepostaus: ruokavalio dieetillä

Niin tänne blogiin kuin Instagramiinkin on jätetty kommenttia toivepostauksena ruokavalio! Hyvin paljon jaan jo ruokakuvia Instassa, mutta varsinaista ruokavaliopostausta en olekaan tehnyt joten tässä se tulee. :) Tällä hetkellä syön ehkä kolme kertaa enemmän, mitä esimerkiksi viime syksynä; en toki kaloreissa mutta määrällisesti. Jos tuossa syksyllä söin ainoastaan aamupalan, treenijuomat, lounaan, välipalan ja iltapalan niin tällä hetkellä syön aamupalan, treenijuomat, aamupäivän toisen välipalan, lounaan, iltapäivän välipalan, päivällisen sekä iltapalan. Noh ei nyt ihan sentään kolminkertaisesti, mutta ruokailut ovat lisääntyneet viidestä seitsemään ja kone pysyy koko ajan käynnissä. Kitudieetilläkö? No lappaa ensin nämä määrät ruokaa naamaan ja kerro sitten. ;)



Aamu alkaa aina munakkaalla ja kupillisella kahvia. Toisinaan tekee mieli makeaa munakasta ja toisinaan suolaista! Makeaan munakkaaseen huitaisen neljä kananmunaa, mustikoita tai mustaviinimarjoja sekä mausteeksi kanelia, kardemummaa ja ripaus steviaa. ;) Aika monena aamuna käännyn tämän makean munakkaan puoleen ja joskus kiireessä tulee heitettyä nuo kaikki ainekset blenderiin ja surautettua niistä smoothie. :) Suolaiseen munakkaaseen laitan sitten saman määrän kananmunia, kalkkunaleikkelettä, sipulia, kirsikkatomaatteja, tuoretta basilikaa ja mausteena mustapippuria sekä suolaa. Näillä eväillä käynnistyy mun aamu! :) Siihen lisäksi vielä C- ja D vitamiinit sekä Omega 3:set!




Sitten onkin yleensä vuorossa aamutreenit ja treenin yhteydessä juon bcaa:t ja glutamiinit sekä heti treenin perään heraproteiinin. :) Ennen työvuoron alkua syön (tai juon) vielä aamupäivän välipalan ennen varsinaista lounasta. Toisinaan välipalana menee smoothie, toisinaan rahka, toisinaan proteiinipatukka -vähän milloin mitäkin. Smoothieen laitan lesitiinirakeita, pinaattia, heraproteiini jauhetta ja toisinaan myös kananmunan valkuaisia ja marjoja.




Lounas tulee syötyä yleensä työrytmin takia siinä kahden-puoli kolmen välillä, sillä kotona olen usein vasta ilta kymmeneltä. Lounaalla menee iso annos salaattia ja kasviksia, kokonainen avokado tai kourallinen pähkinöitä sekä jokin proteiininlähde oli se sitten tonnikala, jauheliha, kana, katkarapu tai kala. Lisukkeena tummaa balsamicokastiketta ja feta- tai halloumjuustoa. Alla kuvia eri variaatioista milloin mitäkin tekee mieli, mutta joka tapauksessa jokaisessa lounaassa toistuu sama: proteiininlähde, rasvan lähde ja kasvikset.





Iltapäivällä joskus viiden aikoihin syön välipalan ja se on yleensä Skyr rahka tai vaihtelevasti myös proteiinipatukka. Joku millä jaksaa taas seuraavat pari tuntia eli illalliseen saakka. ;)


Seitsemän nurkilla syön töissä päivällisen ja se on yleensä samaa kuin ylläolevat lounasvaihtoehdot. Harvemmin jaksan kahta erilaista ateriaa valmistella vaan lappaan eväsrasioihin samat eväät sekä lounaalle, että päivälliselle. :) Vapaapäivällä tai kotona ollessa saatan paistaa myös munakkaan päivälliseksi. Siihen kylkeen vielä salaattia kaveriksi. :) 





Iltapalan syön vasta klo 22 kun tulen töistä kotiin. Illallisen ja iltapalan väliin jää se kolmen tunnin gäppi ja joku saattaa kyseenalaistaa iltapalan syömistä vielä niin "myöhään", mutta jos aamupalan syö vasta aamu yhdeksältä niin ei siinä voi neljätoista tuntia olla syömättä illallisen ja aamupalan välissä. :) Iltapala on yleensä ihan joku kevyt rahka tai toisinaan heraproteiini tai smoothie tms.



Kuten huomaatte niin ei siellä dieetti ruokavaliossa ole mitään "yllätyksellisyyttä". :) Ihan niitä perusjuttuja mutta hiilareita tulee ainoastaan kasviksista ja salaatista, pähkinöistä, rahkasta, proteiinipatukasta ja hedelmistä. Ei siis tarvetta pastalle, perunalle, riisille, leivälle, pullalle, munkeille, karkeille, sipseille, pitsalle, burgereille, siiderille ja mitä kaikkea hiilarimössöjä niitä nyt onkaan. :D Tällä ruokamäärällä pysyy nälkä täysin kurissa eikä noita hiilarimössöjä tee edes mieli. Tankkauspäivät on toki erikseen milloin tarkoituksella täytetään se kroppa hiilareilla ja syödään pastaa tai muuta hiilihydraattia reilumpi annos! :) Torstaina juuri pidin edellisen tankkauksen, minkä seurauksena paino nousi 66,9:stä 67,6:een kiloon. Tänä aamuna paino oli jo tasaantunut takaisin 66,9:ään kiloon. :) 

Mutta nyt on jo ihan hirveä nälkä ja täytyy lähteä munakkaan paistoon! ;) Tänään tekee ehkä mieli suolaista versiota.. :) Illalla onkin sitten kahden tunnin rykäisty tiimipäivän merkeissä kun treenataan pakarat ja takareidet! ;D

lauantai 18. maaliskuuta 2017

-6,5kg

Hitaasti se paino on lähtenyt putoamaan MM-kisaviikonlopun jälkeenkin. Ei silti, olisinhan jo ihan uudella painolukemalla mikäli tuota rillutteluviikonloppua ei olisi tullut tuohon väliin ja tottakai vähän harmittaa, että nyt on se pari viikkoa mennyt painon tasaantumisen kanssa.. Ennen tuota kisaviikonloppua paino oli alimmillaan 68,6kg ja tänään -kaksi viikkoa myöhemmin paino on 68,2kg, kun tuona kyseisenä viikonloppuna paino nousi sen +1,2kg eli vaaka näytti 69,8kg! Mutta vaikka se vähän harmittaa, että olisin paljon etempänä projektissani nyt ilman tuota mässäilyviikonloppua niin toisaalta irroittelu teki päälle enemmän kuin hyvää, enkä kumminkaan kadu sitä että tuli lähdettyä. :) Hauskaa oli eniveis ja vaikka tavoitteet olisi mitkä niin silti pitää välillä osata irroitella ja palata sitten takaisin kiltisti ruokavaliolle! ;)


Kuitenkin kokonaispainonpudotus on -6,5kg vuoden alusta ja tänään olen menossa pitkästä aikaa Inbody mittaukseen! :) Edellinen mittaus on tehty 3.9.16 eli aika tasan puoli vuotta sitten. Tuolloin paino on ollut 72,7kg ja rasvaprosentti hurjat 42,2%! Kiloissa tuo siis tarkoittaa kolmeakymmentä kiloa rasvaa kropassani! Nyt paino on siis -4,5kg vähemmän kuin edellisessä mittauksessa ja toivotaan että rasvamassa on tippunut sen viitisen kiloa ja lihasmassa pysynyt ennallaan, eikä paino lähtenyt lihaksista.. :) Lihasmassaa on viime syksynä ollut 23.1kg, mikä on pituiselleni ihan normaalinrajoissa (viitearvo 20,3-24,8kg). Katsotaan mitä inbodymittaus tuo tullessaan! ;) 

Viikko on myös liikuntojen osalta mennyt loistavasti ja salitreenejäkin on kertynyt jo neljä tälle viikolle! Sen lisäksi kasassa on yksi HIIT:ti ja kävelylenkki. Ehkä kun kevät aurinko alkaa paistelemaan enemmän niin myös ne kävelylenkit lisääntyvät. :) Miten teillä on mennyt tämä viikko? Onko maaliskuu mennyt ilman "repsahduksia" ja homma pysynyt muuten hyvin hallussa? :)

perjantai 10. helmikuuta 2017

Pientä tankkailua

Eilen pidin pienen tankkauspäivän -ekaa kertaa tämän vuoden puolella, kun tuntui että paino alkoi vähän jo junnaamaan paikoillaan. Nythän menen todella niukilla hiilareilla ja käytännössä leipää, pastaa, perunaa, riisiä tms minulla ei ole lainkaan ruokavaliossani. Eilen kuitenkin pidin Johannan kanssa sovitun tankkauspäivän ja söin ison kasan pastaa ja banaania yms. Illalla olo oli kuin ilmapallolla ja veikkailin, että paino nousee vähintään 600g ellei jopa enemmän. Hämmästyksekseni paino oli kuitenkin vain +300g edelliseen aamupainoon eli 70,9kg. :)


Nyt olo tuntuu hyvin tankatulta ja taas riittää potkua treeneihin, kun kropassa on enempi hiilareita! ;) Eipä siinä, kyllä ne treenit ovat luistaneet tähänkin asti oikein hyvin vaikka hiilihydraatteja on aika minimisti. Hyvä balanssi levon, ruuan ja treenin kanssa -kaikkea sopivasti niin ne kyllä ruokkivat kaikki kolme toisiaan! :) Ruokavaliolla kun on aivan selvä kytkös siihen miten treeni kulkee ja kun treeni kulkee hyvin niin illalla myös nukuttaa hyvin. Ja kun nukkuu hyvin ja treenaa kovaa niin myös terveellinen ruoka maistuu hyvältä, eikä ole juuri mielitekoja ruokavalion ulkopuolelta. :)



Helmikuulle on nyt kertynyt kuusi salitreeniä (tänään menen tekemään seitsemännen) ja jopa yksi kokonainen HIITTI! :D Wohoo! Ohjelmassanihan on kaksi Hiittiä viikkoon, mutta niin kauan kun paino putoaa vähemmälläkin niin en ole ottanut liikaa stressiä siitä.. ;) Sittenpähän on vielä yksi kortti hihassa jos painonpudotus tyssää ja voi vielä lisätä niitä HIIT treenien määrää viikkoon! Vajaa kolme viikkoa helmikuuta enää jäljellä ja tavoite oli se 68kg helmikuun loppuun mennessä eli tämän aamuisesta painosta pitäisi saada -2,9kg pois seuraavan 18 päivän aikana. Katsotaan miten tuo tankkaus vaikuttaa kroppaan ja onko tavoite saavutettavissa vai ei! Alle seitsemänkymmenen mennään kuitenkin tässä kuussa. ;) Se on varma! 

Muistathan muuten seurata mua vielä Instassa nimellä: sannalatvala
Sieltä tulee treenikuvia ja muita hömpötyksiä vähän tiheämpään tahtiin jos kiinnostaa seurailla! 1000 seuraajaa ei ole enää kovin kaukana.. ;) Eli liittykäähän seuraajiksi. :) Tsemppiä viikonloppuun! Silloin on hyvää aikaa treenata jos viikolla ei ole ehtinyt. Ja pitäkää ne mieliteot kurissa -> saunasiiderin sijaan kivennäisvettä ja irtokarkkien sijaan dippikasviksia tai ihan vain marjoja ja rahkaa. :)

maanantai 30. tammikuuta 2017

Ei tarvetta todistella mitään kenellekään

Hei vaan hei! Aloitin tämän postauksen luonnostelun jo eilen aamulla, mutta sitten tulikin kiire töihin ja salille ja sinne se jäi luonnoksiin.. Onneksi kuitenkin joku ehti jo kaipailemaan niin pakkohan se on kirjoittaa postaus loppuun ja julkaista se vielä tammikuun puolella, ettei tammikuun postaukset jää säälittävään yhteen tekstiin! :D

Olen miettinyt syitä, miksi bloggaaminen on jäänyt niin vähäiselle huomiolle. Tykkäänhän kuitenkin siitä! :) Yksi "tekosyy" on ollut viimeiset puoli vuotta aika ja erityisesti sen puute. Nyt tammikuussa ei kuitenkaan ole ollut niin hektistä, mutta silti tuntuu ettei kirjoittamiselle löydy aikaa. Vai hetkinen, onko se kuitenkin tahto mikä puuttuu? Tai postausten aiheet on vähissä? Eihän sitä nyt kukaan jatkuvasti jaksa lukea, miten minulla salilla menee! Itse en ainakaan jaksaisi semmoista blogia lukea. :D Muutaman viikon itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen arvioon, että yksi iso syy bloggaamisen "taantumiselle" on se, että teen tätä hommaa nykyisin itseäni varten. Vain ja ainoastaan itseäni. En välitä muiden mielipiteistä, enkä juuri kaipaa kenenkään kommentteja siitä miten minun "laihdutus" nyt taas menee jne. Nautin siitä mitä teen, treenaan koska nautin siitä, en treenaa sen takia että laihtuisin. Toki salilla muokataan kroppaa ja se on yksi motivoivin tekijä myös salitreenissä. Mutta vaikkei kroppa muotoutuisi, niin kävisin salilla silti! Ihan sen endorfiini purkauksen takia, minkä jokaisesta treenistä saa! :)



En koe enää tarvetta todistella mitään, mihin pystyn ja mihin en pysty. Sillä tiedän itsekin mihin pystyn, kun niin päätän. Pystyn vaatimattomasti IHAN MIHIN VAAN! :D Minun ei tarvitse enää todistella kenellekään, että saan painoa tarvittaessa pudotettua sen kymmenen kiloa. Saan, jos päätän niin. Nyt olen ensin kuitenkin päättänyt karistaa kannoilta seitsemän kiloa, joista takana on nyt -3,5kg. Enää samanmoinen kilomäärä edessä! Sen jälkeen katsotaan miltä kroppa näyttää ja onko sinne alle kehittynyt mitään lihaksia ja tarvittaessa kiristetään vielä se kolme kiloa pois. :) Riippuu ihan siitä, miltä se kunto näyttää ja kuinka helposti kilot karisevat pois. Edelleenkään en tee tästä pakkopulla itselleni vaan teen juuri tasan niitä asioita, joista tykkään. En nouse aamulenkille klo 06:00 aamulla, koska en nauti siitä. Nautin kun pääsen ennen työvuoroa purkamaan paineita salille napit korvilla ja musat täysillä! Se on sitä parasta terapiaa, enkä vaihtaisi sitä enää mistään hinnasta pois! :) Välillä on huonompia treenejä ja välillä on parempia, mutta kunhan kaikella tekemisellä on jatkuvuus. Yksi huono treeni ei kaada koko viikkoa vaan pikemminkin siitä saadaan taas voimaa seuraavaan treeniin, mikä on aina sitä parempi.



Mulla on semmoinen mielenrauha ja mukava flow tila! Kaikki sujuu nyt hyvin: ruokavaliota on helppo noudattaa ja paino putoaa tasaisesti, treenit kulkee hyvin ja niissä on tapahtunut huikeaa kehitystä vaikka miinuskaloreilla mennäänkin. :) Mutta jatkossa minulta tuskin tulee enää niitä joka aamuisia "paino päivitys" kuvia, sillä tykkään nyt tehdä tätä omassa rauhassa ja ihan vain itselleni ilman että tarvii todistella onnistumistaan muille. :) Aina kun on kuitenkin vielä se mahdollisuus epäonnistua.. Mutta itsehän en aio.. ;)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kaikki eivät voi onnistua, mutta minä en meinannut epäonnistua!

Huomenna on maanantai ja mikäpäs muu on silloin hyvä aloittaa kuin ihan rehellinen DIEETTI! Sanalla dieetti usein ymmärretään "ei saa syödä mitään muuta kuin parsaa" -tyyppistä ruokavaliota. Monilla dieetti on hyvin niukkaenerginen ja tullaan toimeen ihan olemattomilla määrillä ruokaa. Onneksi dieettejä on kuitenkin erilaisia ja sanaa voidaan käyttää niin monessa merkityksessä. Esim. Kisadieetti (joka monilla nyt huipentuu viikon päästä järjestettäviin kisoihin Helsingin Kulttuuritalolla) on oikein toteutettuna hyvinkin monipuolinen ja ruokaa on -ainakin alkuun todellakin riittävästi! Yksi asia kuitenkin kaikkia "dieettejä" yhdistää: silloin ei syödä ohi ruokavalion vaan pitäydytään siinä omassa dieetissä; oli se siihen pussikeittodieetti tai kaalikeittodieetti tai mikä hyvänsä. Siinä kuitenkin pysytään, ja tarkasti! ;)



Itsellänihän ei kovin lennokkaasti lähtenyt nuo lomakilot sulamaan vaan edelleenkin on melkein kaksi kiloa "Thaimaan tuliaisia" tuossa vyötäröllä kannettavana! Ja todellakin vyötäröllä sillä itselläni kaikki ylimääräinen kertyy juurikin tuohon navan ympärille, eikä niinkään peppuun tai reisiin vaikka toki niihinkin aina vähän.. Pääasiassa kuitenkin rasva on tuossa vatsamakkarassa ja tiukasti se siinä pysyy! Nyt kuitenkin huomenna aloitan dieettini ja koska motivaationi ei siihen yksin riitä, olen palkannut asiantuntevampaa tukea avuksi! :) Aloitan ensi viikosta alkaen treenit Team Fit:in valmentajan Johanna Koskisen kanssa. Johanna on treenannut mm. Janni Hussin kisakuntoon ja monet muut nuoret naiset hän on tsempannut uskomattomaan kuntoon! :) Luottamusta ei ainakaan tämän naisen ammattitaitoa kohtaan puutu, toki uskoa aina omaan itseeni välillä puuttuu mutta JUURI SIKSI se henkilökohtainen valmentaja on tässä projektissa niin tärkeä juttu! Vaikkei kukaan muu uskoisi sinuun, niin valmentajasi kyllä uskoo ja tsemppaa sinua kohti tavoitteitasi! :)


Toki motivaatio täytyy löytyä aina loppupeleissä omasta takaa, mutta juuri sillä toisen tuella on helpompi päästä "alkuun" ja pysyä motivoituneena. Oma valmentaja muistuttaa sinua siitä, miksi tätä tehdään ja mikä on se palkinto mitä kohden mennään. Itseltä se hyvä olo meinaa aina välillä unohtua.. Oikeastaan jo syksystä asti se oma määränpää on ollut hukassa. Vailla tavoitteita, vailla motivaatiota ja selvää suunnitelmaa kohti palkintoa. Nyt kuitenkin jo torstaisen Johannan kanssa keskustelun jälkeen tavoitteet ovat ehkä selkeämmät, kuin vuoteen! Tarkemmista tavoitteista vielä lisää ehkä myöhemmin, kun olemme ensin treffanneet Johannan kanssa useamman kerran. :) 



Mulle on sikäli aivan sama, vaikka treenaisin PT:n kanssa kerran viikossa hamaan hautaan asti! Sillä kuten edellisessä (paljon lukijoita saaneessa) tekstissä mainitsin, tää on se mun juttu ja tätä tehdessä tunnen itseni kokonaiseksi. :) Sen oikeastaan huomaa vasta, kun sen "Minän" menettää hetkellisesti. Sitä huomaa kuinka huono on olla ilman liikuntaa. Olo on laiska ja vetämätön, väsynyt. Sohva todellakin vetää itseänsä enemmän puoleensa, kuin kuntosali! Ja mitä pidemmäksi se tauko venyy, sitä haasteellisempi niistä salin ovista on astua uudelleen sisään. Tässä vaiheessa monilla harrastus jää kokonaan, kun kynnys kasvaa liian korkeaksi..


Itse en meinannut luovuttaa. En -vaikka tähän hommaan menisi 1000€/kk, sillä tiedän kuinka onnettomaksi sitä voi ihminen itseaiheutetusti tulla. Ei siitä nyt niin kauaa aikaa ole, kun vaaka näytti 83 kiloa ja olo oli SURKEA! Ja vaikka vaaka näyttääkin tällä hetkellä VAIN 11 kiloa vähemmän, kuin esim. viisi vuotta sitten niin peruskunto on jotain AIVAN eri luokkaa. Esim. Tänään sunnuntaina lähdin klo 10:30 salille tekemään selkätreeniä ja kulutin tunnissa 350kcal. Kotiin saavuin klo 12 ja pienen aterioinnin jälkeen pesin auton ja kannoin miehen kaatamia pohkeen paksuisia puita ylämäkeen lähes kolmen tunnin ajan taukoamatta, -ja vieläpä hengästymättä! Eipä olisi onnistunut kolme tai VIISI vuotta sitten.. Eli vaikka paino ei olisi mennyt toivottua tahtia alaspäin, niin kunto on kuitenkin mennyt roimaa vauhtia ylöspäin! :) Eikä se paino tosiaan aina kerro kaikkea, mutta olisihan tuossa nyt jo useampikin kilo pois pudotettavaksi!

Joten eiköhän ryhdytä tytöt huomenna hommiin?! :) Enää seitsemän viikkoa kesäkuun alkuun! Neljä kiloa on mahdollista saada helposti pois ennen kesää! ;)

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kärsivällisesti viikko kerrallaan

Kulunut viikko on mennyt ruokailujen osalta paremmin, kuin varmasti mikään marras-joulukuun viikoista yhteensä. Kiitos teidän lukijoiden hyvien vinkkien: nyt olen ottanut eväät salille ja syönyt lounaan salitreenin jälkeen, ennen töihin menoa! Näin olen saanut virtaa alkavaan työvuoroon, eikä ole heti tarvinnut miettiä ruokaa. :) Välipalan aika on tullut suht automaattisesti siinä kolmen aikoihin ja päivällisen olen syönyt kuuden-seitsemän pintaan. Iltapalan töistä kotiin tultuani joskus yhdeksän jälkeen! Olen muutamaa päivää lukuunottamatta pysynyt hyvin rytmissä ja pikkuhiljaa se nälkäkin alkaa jo tietyn tuntimäärän kohdalla jo kolkuttelemaan. ;) Edistystä siis jo viime viikkoon! Aamupaino on tällä hetkellä hirvittävät 69,8kg mutta siitä on suunta enää vain alaspäin EIKÄ enää ylöspäin! :D Työkiireet ovat helpottaneet jo ihan huomattavasti ja se edesauttaa myös välipalojen satuttamista päivään.




Maanantaina tein jotain semmoista, mitä en ole moneen vuoteen tehnyt! Kävin ystäväni kanssa UIMASSA! :D En edes muista milloin viimeksi olisin astunut uimahallin ovista sisään saatika, että olisin uinut ns. kuntoilumielessä. Nyt uitiin Hennan kanssa kahdessa osassa kilometrin lenkki ja kyllä muuten tuntui käsissä ja yläkropassa mukavasti! :D Alkuun uiminen oli todella tahmeaa ja asetettu kilometrin tavoite tuntui mahdottomalta, mutta siinä sitten kun pääsi niin sanotusti uimisen makuun niin saatiin kuin saatiinkin kilometri täyteen. ;) Uinnin jälkeen oltiin molemmat niin rikkipuhkipoikki, että meinattiin jo nukahtaa pukuhuoneeseen! ;D Plus että ulkona oli -25 astetta pakkasta, niin ei todellakaan tehnyt mieli lähteä lämpimästä pukuhuoneesta kylmään pakkas säähän! ;) Pakkaspäiville lämpöä on tuonut takkatuli ja lämmin viltti ja villasukat. <3 Uinnin lisäksi tälle viikolle on kasassa myös kaksi salitreeniä ja kävelylenkki. Kolmas ja ehkä neljäskin salitreeni tulee viikonloppuna täyteen. :)



Nyt kello alkaa näyttämään jo lounasaikaa joten eikun seuraavaksi kanan kimppuun! ;D Mahtavaa ja treenin täytteistä viikonloppua kaikille! Nähdään salilla! ;)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Irti makeanhimosta!

Sokeri senkun ruokkii makeanhimoa ja mitä enemmän herkkuja, karkkia ja suklaata syö, sitä enemmän niitä tekee mieli! Itsellä on pitkin syksyä ollut sokerikoukku päällä ja aina on tehnyt mieli ruuan jälkeen jotain hyvää. Jos ei muuta hyvää ole kaapissa ollut niin sitten on kelvannut rusinat tai proteiinipatukka, kunhan jollain on tuo sokerihammas saatu ruokittua! :D


Nyt viikon verran olen noudattanut Kaamoskympin ruokavaliota ja voin kaikkien iloksi kertoa, että sokerikoukku IS GONE! ;) Ateriavälit kun ovat tasaiset, eivätkä pääse venymään yli neljään tuntiin niin ei synny myöskään mitään älyttömiä: "Nyt menis vaikka kilo suklaata" -mielitekoja. :D Ainoa poikkeus, kun ruokailuvälit pääsivät venymään oli Black Friday -perjantai ja neljäntoistatunnin työpäivä, joka oli kiireisin päivä koko Gigantin historiani aikana! Aamu seitsemästä ilta kahdeksaan riitti kassalla jonoa (lukuunottamatta ihan pieniä 5min pausseja) ja maltoin koko päivän aikana pitää ainoastaan yhden lounastauon. Eli perjantaina jäi puolet suunnitelluista aterioista syömättä, mutta toisaalta näitä tämmöisiä speciaalipäiviä on vain kerran vuodessa! Kummasti sitä jaksoi adrenaliinin voimin vetää koko neljätoistatuntisen työpäivän pelkällä yhdellä ruokatauolla. ;D 


Tälle viikolle on kasassa myös kolme salitreeniä ja yksi hiit:ti. Tälle päivälle olen suunnitellut vielä neljännen treenin ja puolen tunnin päästä lähden ystäväni Hennan kanssa reippaalle tunnin kävelylenkille! :) Sitten onkin neljä treeniä ja kaksi aerobista tälle viikolle kasassa (4 salitreeniä + 3 lenkkiä/hiittiä on tavoite). 


Se olisikin jo ensimmäinen adventti ja parin päivän päästä on jo joulukuu! Viime viikolla laittelinkin jo Instagramiin kuvia jouluvalmisteluista ja tunnelmista. Josko sitä itsenäisyyspäivän aikoihin laittaisi jo joulukuusen.. ;) Mies tykkää mun hössötyksestä! :D Keskiviikkona mennään mun äidin kanssa Ristinkirkolle vastaanottamaan joulua Samuli Edelmanin joulukonserttiin. <3 Etukäteisjoululahja äidille. :) Nyt kuitenkin lenkkivaatteet niskaan ja pihalle kun on vielä valoisaa! ;) Rentouttavaa sunnuntaita ja ensimmäistä adventtia kaikille! 

Ps. Kaneli kahvipurujen joukossa tekee kahvista ihanan jouluisen! Kannattaa kokeilla. Häviää myös makeanhimo samalla! ;)

torstai 1. lokakuuta 2015

Jotain vanhaa -jotain uutta :)

Yhteistyössä 24 Fitness Online

Ilolla saan kertoa teille uudesta yhteistyökuviostani 24 Fitness Online -verkkovalmennuksen kanssa! Tai noh "uudesta ja uudesta" yhteistyöstä. Arvoinhan keväällä yhdessä 24 Fitness Onlinen kanssa teidän lukijoiden kesken vapaavalintaisen nettivalmennuksen! :) 


Nyt tällä viikolla sain sähköpostiini itse Marjo Krishin rakentaman ruokavalion, sekä treeniohjelman (joka on muuten nyt tarjouksessa 29€/12vk!). Nyt innolla ja uudella pöhinällä olen kokkaillut uuden ruokavalion monipuolisia aterioita! Siis uskokaa: välipalalla voi syödä jotain ihan muutakin, kuin aina sitä samaa rahkaa! ;D Esimerkiksi herkullista tonnikala wrappia tai vihersmoothieta -jonka aina uskoin olevan yhtä pahan makuista kuin on näköistäkin, mutta yllätyin TODELLA positiivisesti! Pinaatti-avocado smoothie oli todellista herkkua ja pyöräytin jääkaappiin heti samalta istumalta toisenkin annoksen. ;)



Nyt tällä hetkellä en enää treenaa Sampon kanssa, vaan halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista -vähän vaihtelua siihen rahkaan ja raejuustoon.. ;) Toki alkuun ruokien tekeminen vaatii paljon enemmän, kun enää ei vain voi napata sitä rahkapurkkia kainaloon ja painua töihin! :D Tänään sain jopa omaksi ihmetyksekseni syötyä kaksi kunnon ateriaa töissä, kun aiemmin olen venyttänyt illan ruokailua aina siihen asti kunnes olen ollut ilta yhdeksältä kotona. Uusien tuulien myötä myös treenit muuttuvat jonkun verran ja nyt alkuun minulla on kolme treeniä upean Marjon kanssa Keravan Power Centerillä -niistä takana jo yksi (jossa muuten meinasin kuolla hapenpuutteeseen ja hukkua omaan hikeeni)! :D Innolla (kauhulla) odotan tulevia treenejä ja siihen saakka saan apua liikkeisiin 24 Fitness Onlinen liikepankista! :) 


Tänään oli aamulla sen verran ruokien valmistelua, että lähteminen salille venyi ja venyi enkä lopulta kerennyt sinne ollenkaan! Niinpä suuntasin syksyiseen säähän reippaalle kävelylenkille! :) Hyvää teki sekin ja se olikin jo toinen lenkkeily tälle viikolle, kun maanantaina tehtiin reilun 8km:n lenkki Hennan kanssa. :) Nyt unta kuuppaan ja huomenna uudella energialla testaamaan uutta -ihan hullua, saliohjelmaa! ;) 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lupaamani arvonta!

Yhteistyössä 24 Fitness Online

Reilu viikko sitten lupailin teille lukijoille pientä piristystä kevääseen arvonnan merkeissä! Haluan ilolla ilmoittaa, että sain 24 Fitness Onlinelta -yhteistyössä 12 viikon nettivalmennuksen SEKÄ räätälöidyn ruokavalion kaikkien kommentoneiden kesken arvottavaksi! :) Sinun ei siis tarvitse tehdä muuta kuin käydä tutustumassa 24 Fitness Onlinen nettivalmennuksiin TÄSTÄ ja kertoa kommenttikentässä, minkä nettivalmennuksen SINÄ haluaisit voittaa! Osallistumisaikaa on viikon verran, aina tuonne 1.3 klo 22 asti. :)

24 Fitness Online -palvelusta löytyy erilaisia valmennuksia, sekä aloittelijoille että kokeneemmille treenaajille ja painonpudottajille. Aloittelijoille palvelusta löytyy esimerkiksi:

- Naiset kehonmuokkaus ja naiset painonpudotus
- Miehet lihasmassa tai miehet painonpudotus


Myös vähän kokeneemmalle treenaajalle löytyy omat painonpudotus- ja kehonmuokkausohjelmansa, sekä kovemmallekin Pro:lle löytyy myös omat valmennuksensa täältä. ;) Itse kuuluisin melkein jo tähän Pro luokkaan! ;D heheh ..tai sitten en. ;) 
Tämän 12 viikon valmennuksen arvo on 49e ja vielä räätälöidyn ruokavalion arvo toiset 49e (ruokavalioon pääset tutustumaan täältä). Palkinnon kokonaisarvo on siis jopa 98e! Tähän arvontaan kannattaa ehdottomasti osallistua! 

Miksi sitten nettivalmennus? Fitnessbuumin ollessa kuumimmillaan, ihan kaikilla ei ole mahdollisuutta satojen eurojen henkilökohtaisiin Personal Trainereihin. Myöskin itsellä meinaa viikottainen PT tunti välillä kiristää kukkaronnyörejä ja toisinaan syödäänkin ihan sitä makaronia ja jauhelihaa, kun on taas treenattu PT:n kanssa rahapussi tyhjäksi! ;) Nettivalmennus on siitäkin niin helppo, että se on kaikkien ulottuvilla (vaikka asuisit kauempanakin kuin pääkaupunkiseudulla) ja nykyisin netti on ihan KAIKKIALLA! Mikset siis katsoisi treenivideota samalla salilla treenatessasi, saadaksesi varmasti tekniikat kuntoon? 


24 Fitness Onlinen perustajien Marjo Krishin ja Marko Heikkisen ideologia on ehkä vähän erilainen, kuin monien muiden vastaavanlaisten yritysten. Valmennuksissa treenataan lihasten liikeradoilla, liikkeen liikeratojen sijaan ja jätetään liike sen verta vajaaksi, että treenattava lihas pysyy koko ajan jännityksessä. Näin säästetään myös niveliä! Molemmilla valmentajilla on salitaustaa jopa kahdenkymmenen vuoden ajalta, eikä kehonrakennus- ja fitnesskisoissakaan huonosti ole pärjätty! Muunmuassa Marko on osallistunut kahteenkymmeneenkahteen kisaan ja sijoittunut aina viiden parhaan joukkoon! Marjolta ja Markolta saa myös henkilökohtaista valmennusta Keravan Power Centerissä ja Helsingin Solana Fitnesissä. Molemmilla on vuoden aikana treenattavana kymmeniä ja jopa satoja onnistujia, sekä henkilökohtaisen- että nettivalmennuksen kautta! :)


Nyt ei muuta kuin tutustumaan nettivalmennuksiin ja osallistumaan arvontaan! :) Yhden onnekkaan voittajan arpoo Random.org -sivusto. Jätäthän kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi, jotta voimme olla yhteydessä voittajaan. :) Täältä pääset suoraan 24 Fitness Onlinen nettisivuille!