Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kun keskittyminen herpaantuu..

Toukokuun viimeistä päivää viedään ja onkin jo aika katsoa kulunutta kuukautta taaksepäin, missä ollaan onnistuttu ja mitkä asiat eivät ole menneet suunnitellusti. Painonpudotuksen kannalta toukokuu on ollut haasteellisin kuukausi tähän mennessä tai ei välttämättä edes haasteellinen, vaan oma keskittymiseni tähän hommaan on herpaantunut! Treenit on edelleen tehty samalla hyvällä sykkeellä, kuin alkuvuodestakin ja taas on saanut lisätä treenissä kelkkaan lisää kiekkoja. :) Kaikenkaikkiaan toukokuun aikana tuli se 16 salitreeniä täyteen. Myös aerobisten osalta kulunut kuukausi on ollut ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaita kahdeksalla kerralla. Siihen selkeänä syynä auringon määrän lisääntyminen ja siitä taas herännyt innostus ulkoiluun niin kävelyn kuin rullaluistelunkin muodossa! :) 


Kuukauden alussa asetin kuitenkin painotavoitteeksi sen 63 kiloa, mutta siitä jäätiin hyvin kauaks! Tänään aamupaino oli sen tasan 65,0kg eikä kertaakaan ole vielä sen alle menty. Toukokuun painonpudotus siis vain -500g. Kuitenkin se kymppi läskiä on nyt kropasta karistettu ja nimenomaan sitä läskiä EIKÄ lihasta. Kesän jälkeen Inbody mittaus olisi taas paikallaan, jotta näkee miten lihasmassa on kasvanut siinä samalla kuin rasvamassa on pudonnut. :) Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin! Missään nimessä en ole pettynyt tuohon -10kg:n painonpudotukseen, mutta voin rehellisesti todeta että parempaankin olisikin kyllä pystynyt mikäli olisin keskittynyt pysymään ruokavaliossa, enkä herkuttelemaan jäätelöillä ja ties millä herkuilla veljen pojan synttäreillä yms kekkereillä.. :) 


MUTTA! Eikös se niin mene että: "Fall down seven times, stand up eight"! ;) Nyt olen luvannut itselleni ja valmentajalleni, että keskityn taas kesäkuussa tähän täysillä enkä antaudu yhtä helposti kaikille herkuille mitä toukokuussa. :) Mitkäs sitten on ne kesäkuun tavoitteet?! ;) No vähintäänkin sama tavoite kuin toukokuussa eli se 63kg eli kahden kilon painonpudotusta tavoitellaan ja täysillä hommaan sitoutuen se on kyllä ihan saavutettavissa! :) Juhannuksena mennään neljäksi päiväksi Kesälahdelle mökille, eikä siellä tunnetusti tähänkään päivään asti ole päässyt salille niin siellä tulee väistämättä useamman päivän treenitauko, mutta sinne saakka mennään sillä neljällä treenillä ja muutamalla aerobisella viikkoon!

Mutta miten teillä muilla siellä ruudun takana menee? :) Motivoiko teitäkin lisääntynyt valon määrä liikkumaan enempi ulkona? Muistattehan seurata mun reaaliaikaisempia päivityksiä myös Instagramissa nimellä sannalatvala ! :)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Toivepostaus: ruokavalio dieetillä

Niin tänne blogiin kuin Instagramiinkin on jätetty kommenttia toivepostauksena ruokavalio! Hyvin paljon jaan jo ruokakuvia Instassa, mutta varsinaista ruokavaliopostausta en olekaan tehnyt joten tässä se tulee. :) Tällä hetkellä syön ehkä kolme kertaa enemmän, mitä esimerkiksi viime syksynä; en toki kaloreissa mutta määrällisesti. Jos tuossa syksyllä söin ainoastaan aamupalan, treenijuomat, lounaan, välipalan ja iltapalan niin tällä hetkellä syön aamupalan, treenijuomat, aamupäivän toisen välipalan, lounaan, iltapäivän välipalan, päivällisen sekä iltapalan. Noh ei nyt ihan sentään kolminkertaisesti, mutta ruokailut ovat lisääntyneet viidestä seitsemään ja kone pysyy koko ajan käynnissä. Kitudieetilläkö? No lappaa ensin nämä määrät ruokaa naamaan ja kerro sitten. ;)



Aamu alkaa aina munakkaalla ja kupillisella kahvia. Toisinaan tekee mieli makeaa munakasta ja toisinaan suolaista! Makeaan munakkaaseen huitaisen neljä kananmunaa, mustikoita tai mustaviinimarjoja sekä mausteeksi kanelia, kardemummaa ja ripaus steviaa. ;) Aika monena aamuna käännyn tämän makean munakkaan puoleen ja joskus kiireessä tulee heitettyä nuo kaikki ainekset blenderiin ja surautettua niistä smoothie. :) Suolaiseen munakkaaseen laitan sitten saman määrän kananmunia, kalkkunaleikkelettä, sipulia, kirsikkatomaatteja, tuoretta basilikaa ja mausteena mustapippuria sekä suolaa. Näillä eväillä käynnistyy mun aamu! :) Siihen lisäksi vielä C- ja D vitamiinit sekä Omega 3:set!




Sitten onkin yleensä vuorossa aamutreenit ja treenin yhteydessä juon bcaa:t ja glutamiinit sekä heti treenin perään heraproteiinin. :) Ennen työvuoron alkua syön (tai juon) vielä aamupäivän välipalan ennen varsinaista lounasta. Toisinaan välipalana menee smoothie, toisinaan rahka, toisinaan proteiinipatukka -vähän milloin mitäkin. Smoothieen laitan lesitiinirakeita, pinaattia, heraproteiini jauhetta ja toisinaan myös kananmunan valkuaisia ja marjoja.




Lounas tulee syötyä yleensä työrytmin takia siinä kahden-puoli kolmen välillä, sillä kotona olen usein vasta ilta kymmeneltä. Lounaalla menee iso annos salaattia ja kasviksia, kokonainen avokado tai kourallinen pähkinöitä sekä jokin proteiininlähde oli se sitten tonnikala, jauheliha, kana, katkarapu tai kala. Lisukkeena tummaa balsamicokastiketta ja feta- tai halloumjuustoa. Alla kuvia eri variaatioista milloin mitäkin tekee mieli, mutta joka tapauksessa jokaisessa lounaassa toistuu sama: proteiininlähde, rasvan lähde ja kasvikset.





Iltapäivällä joskus viiden aikoihin syön välipalan ja se on yleensä Skyr rahka tai vaihtelevasti myös proteiinipatukka. Joku millä jaksaa taas seuraavat pari tuntia eli illalliseen saakka. ;)


Seitsemän nurkilla syön töissä päivällisen ja se on yleensä samaa kuin ylläolevat lounasvaihtoehdot. Harvemmin jaksan kahta erilaista ateriaa valmistella vaan lappaan eväsrasioihin samat eväät sekä lounaalle, että päivälliselle. :) Vapaapäivällä tai kotona ollessa saatan paistaa myös munakkaan päivälliseksi. Siihen kylkeen vielä salaattia kaveriksi. :) 





Iltapalan syön vasta klo 22 kun tulen töistä kotiin. Illallisen ja iltapalan väliin jää se kolmen tunnin gäppi ja joku saattaa kyseenalaistaa iltapalan syömistä vielä niin "myöhään", mutta jos aamupalan syö vasta aamu yhdeksältä niin ei siinä voi neljätoista tuntia olla syömättä illallisen ja aamupalan välissä. :) Iltapala on yleensä ihan joku kevyt rahka tai toisinaan heraproteiini tai smoothie tms.



Kuten huomaatte niin ei siellä dieetti ruokavaliossa ole mitään "yllätyksellisyyttä". :) Ihan niitä perusjuttuja mutta hiilareita tulee ainoastaan kasviksista ja salaatista, pähkinöistä, rahkasta, proteiinipatukasta ja hedelmistä. Ei siis tarvetta pastalle, perunalle, riisille, leivälle, pullalle, munkeille, karkeille, sipseille, pitsalle, burgereille, siiderille ja mitä kaikkea hiilarimössöjä niitä nyt onkaan. :D Tällä ruokamäärällä pysyy nälkä täysin kurissa eikä noita hiilarimössöjä tee edes mieli. Tankkauspäivät on toki erikseen milloin tarkoituksella täytetään se kroppa hiilareilla ja syödään pastaa tai muuta hiilihydraattia reilumpi annos! :) Torstaina juuri pidin edellisen tankkauksen, minkä seurauksena paino nousi 66,9:stä 67,6:een kiloon. Tänä aamuna paino oli jo tasaantunut takaisin 66,9:ään kiloon. :) 

Mutta nyt on jo ihan hirveä nälkä ja täytyy lähteä munakkaan paistoon! ;) Tänään tekee ehkä mieli suolaista versiota.. :) Illalla onkin sitten kahden tunnin rykäisty tiimipäivän merkeissä kun treenataan pakarat ja takareidet! ;D

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2017

Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille! Täällä aloitettiin uusi vuosi räkätaudissa ja koska tämä päivä menee aikalailla sohvan pohjalla levätessä, niin on hyvä aika miettiä kulunutta vuotta ja asettaa uudet tavoitteet tulevalle vuodelle. :) Mietin näitä tavoitteita jo pitkään, kun edelliseen blogikirjoitukseen vähän tämmöistä postausta toivottiinkin. Mietin pitkään, haluanko asettaa laisinkaan painotavoitetta vai keskitynkö nyt vain siihen treenin antamaan euforiaan ja hyvään fiilikseen ja asetan tavoitteita pelkästään treenin ympärille. Suurin osa tämän vuoden tavoitteista pyöriikin aikalailla treenin ja siinä kehittymisen ympärillä! :)



Kun katselen kulunutta vuotta kalenterini kautta niin näen selvästi, milloin on tullut treenattua ja milloin "huilattua". Viime vuosi alkoi painossa 70,9 kg ja se päättyi joulun tuomiin hurjiin 74,0 kg:n lukemiin! Vuosi toi siis mukanaan kolme lisäkiloa, vaikka tavoitteena olikin kyllä miinusmerkkinen lukema! :D Alimmillaan paino kävi 69,5:ssä kilossa juuri ennen juhannusta. 

Maaliskuu, heinäkuu ja lokakuu olivat selkeästi vaikeimmat kuukaudet treenin suhteen. Silloin salitreenejä kertyi keskimäärin ainoastaan 7 koko kuukauden aikana. Parhaimpina kuukausina (tammikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, elokuussa, marraskuussa ja joulukuussa) taas salitreenejä kertyi jopa 15 kertaa/kk. Maaliskuun haasteeksi osoittautui kahden viikon Thaimaan matka, jolloin salitreenit jäivät lähes kokonaan. Heinäkuussa taas oli kolmen viikon kesäloma ja oltiin kaksi viikkoa siitä mökillä Kesälahdella. Lokakuussa taas uusi työ, uuden myymälän rakentaminen ja avajaiset pitivät työpäivät pitkinä, eikä aikaa/energiaa enää salille riittänyt. Koko vuoden aikana salitreenejä kertyi kaikenkaikkiaan 126kpl eli keskimäärin 10,5 kuukaudessa ja 2,6 viikossa. Treeniohjelmani on nelijakoinen ja parhaimpina viikkoina olenkin käynyt sen 4-5 kertaa salilla. :)


Tavoitteenani on saada tälle vuodelle yhteensä 170 salitreeniä kasaan, mikä tarkoittaa keskimäärin 14 treeniä kuukaudessa ja 3,5 treeniä viikossa! Se on aika iso pompsaus vuoden 2016 treenimääriin nähden, mutta täysin saavutettavissa sillä tänä vuonna ei ole tiedossa ulkomaanreissuja eikä kesälomaakaan ole kuin kokonaiset kaksi viikkoa koko kesänä. Myöskään mitään suuria mullistuksia (kuten työpaikan vaihtoa tai uuden jonkun ison projektin aloittamista) ei ole suunnitteilla vaan vuodesta 2017 on tulossa enemmänkin rutiinien ja treenin täytteinen vuosi. :) Mukavan tasapainoinen siis! 

Vuonna 2016 tuli käytyä hurjat 53 kertaa lenkillä, mikä tarkoittaa neljää lenkkiä kuukaudessa ja noin yhtä viikossa. :D Tässä on reilusti parantamisen varaa ja tavoitteenani on vuonna 2017 tuplata kävelylenkkien määrä 100:aan kertaan vuoden aikana, mikä tekee keskimäärin kaksi lenkkiä viikossa. Ei siis paha, mutta tuottaa enemmän ponnisteluja kuin salille meneminen! ;)



Sitten niihin itse treenitavoitteisiin! :) Koska tällä hetkellä motivoidun enemmän niistä tuloksista salilla, kuin vaa'alla niin haluan asettaa tälle vuodelle kunnianhimoisia, mutta saavutettavissa olevia tavoitteita! :) Niitä on kaksi: jalkaprässissä 300kg (nyt 250kg), sekä pystypunnerruksessa 20kg/käsi (nyt 10kg). Tuo pystypunnerrustavoite hirvittää itseasiassa enemmän, kuin jalkaprässitavoite sillä jalat jaksaa kyllä, mutta olkapäät on itselle aina ollut se selkeästi heikompi osa-alue.. Pitkään tein pystypunnerruksia 5kg:n kiekoilla, mutta nyt viime aikoina olen saanut tehtyä lyhyitä sarjoja jopa 10kg:n kiekoilla (vanha kuva alla).


Mutta mites sitten nuo painotavoitteet? Tosiaan viime vuonna kävin alhaimmillani 69,5:ssä kilossa, niin eipä tuossa järin hurraamista ole viime vuonna ollut! :D Haluaisin asettaa tavoitteen -10kg kesään mennessä (kesäkuun alkuun on 22 viikkoa eli se tarkoittaisi puolta kiloa viikossa), mutta en taida uskaltaa asettaa semmoista tavoitetta minkä eteen en jaksa tehdä tarpeeksi töitä! Onko siitä kenellekään mitään iloa jos uhoan, että laihdutan kymmenen kiloa kesäksi pois ja sitten olenkin vain saman painoinen kuin nyt? En missään nimessä ole tyytyväinen tähän nykyiseen painooni ja haluan olla kevyempi, mutta olenko kuitenkaan tarpeeksi sitoutunut antamaan sellaisia lupauksia, joita itsekin epäilen? Ehkä siis haaveilen olevani 10kg kevyempi kesään mennessä, mutta mennään kilo kerrallaan ja katsotaan mihin tuo tavoite muokkaantuu vuoden edetessä. :) Alle seitsemänkymmenen kyllä kumminkin aion päästä, sillä ei se seiskalla alkava lukema vain ole tarkoitettu tällaiselle 158cm pitkälle tapille! :D Otetaan siis ensin se viisi kiloa pois ja katsotaan, kuinka tytön käy. ;)


Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Minkälaisia tavoitteita teillä on tälle vuodelle vai onko minkäänlaisia? Onko uuden vuoden lupaukset ihan turhia vai saatteko niistä uutta kipinää tammikuulle? :)

Ps. Kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille Instagramissa! Kuvani olivat keränneet vuoden aikana yli 13 800 tykkäystä! :) Liity siis jo Instagram seuraajaksi, jos et vielä ole. :) Mut löytää nimellä: sannalatvala




maanantai 11. heinäkuuta 2016

Täysin stressivapaa LOMA!

Katsokaa nyt tätä maisemaa! Suomen kesä ja Kesälahti kauneimmillaan! <3 Jos ei näissä maisemissa huolet ja stressi hellitä niin ei sitten missään. :) Nyt on siis 2/3 lomaviikoista takana ja yksi vielä edessä. Kuluneen loman aikana suurin osa ajasta on vietetty täällä Pohjois-Karjalassa Kesälahdella. Täällä meidän mökillä on käynyt useita vieraita ja olemme taas vastaisuudessa käyneet mieheni ystävien luona näillä kulmilla. :)



Tämän lomaviikon aikana lähdemme matkailuautolla seikkailemaan Kolin kansallispuiston suuntaan. Edellisvuosina olemme kolunneet Länsi-Suomen akselilla Turku-Naantali-Yyteri niin nyt tarkoituksena on tutustua vähän tuonne edemmäs Pohjois-Karjalaa. Viikonlopuksi meillä on liput Joensuun Ilosaarirockiin eli Kolilla vietetään yö tai kaksi. Koskaan aiemmin en ole Kolilla käynyt niin kaikki matkailuvinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! :) Erityisesti matkailuautoilijan ja leiriytymisen näkökulmasta.



Stressistä tai työhuolista ei täällä ole ollut tietoakaan! On vaan niin ihanaa katsoa lumoutuneena tuota järvimaisemaa ja lenkkeilymaastotkin ovat mitä kauneimmat! Täytyy tosin kyllä myöntää, että liikunta on lomalla jäänyt häpeällisen vähälle: kokonaiseen kolmeen kävelylenkkiin, joista toisen lenkin tein eilen ja toisen tänään, yhden viime viikolla.. ;D Syytän tästä sateita! Viime viikollahan ei montaa poutaista päivää ollut, sillä vähän väliä tuli vettä. Nyt kuitenkin kaksi päivää ollaan saatu nauttia ihan täydestä auringonpaisteesta ja tänään päästiinkin Merihaukalla jo ensimmäistä kertaa sitten juhannuksen Papinniemeen.



Pieniä alkuhaasteita meinasi Merihaukan kanssa olla, kun moottori sammui kesken kaiken emmekä päässeet omaa kotirantaa pidemmäle! :D ONNEKSI oli kylmälaukku ja kylmä Crowmoor niin sain nautiskella siinä kotirannassa omena siideriä sillä välin kun mies pisti moottorin kuntoon. ;) Eipä se takaisin tulomatkakaan ihan ongelmitta sujunut, kun moottori lakkasi taas toimimasta kesken kaiken kun olimme jossain keskellä Pyhäjärveä! Ei siinä auttanut ottaa kuin airot käteen ja alkaa soutamaan.. :D Matka oli pitkä ja aaltoja oli ihan jonkun verran. Tuntui, että siihen tahtiin kun soudin kaksi vetoa venettä eteenpäin niin aalto toi yhden taaksepäin.. Jonkun matkaa vuorotellen soudettuamme mies proppaili vielä vähäsen moottoria ja taas se lähti käyntiin! HUH! :D Vähän on pientä epävarmuutta Merihaukan moottorissa..



Papinniemessä nautimme kesän ensimmäiset biisoniburgerit ja oli kyllä yhtä hyvää kuin viime vuonna! :) Aurinko paistoi, kalja oli kylmää ja burgeri hyvää niin mikäs siinä siellä ollessa. ;) Joskus sitä havahtuu siihen, että pitäisi elää enemmän tässä hetkessä eikä aina vain haaveilla tulevaa. Ihmiset haaveilevat viikonloppua, sitten lomaa ja puolet vuodesta haaveillaan kesää. Eletään enemmän tässä hetkessä niin ei tarvitse aina haaveilla muusta. ;) Hiilaripöhö on kyllä ihan jäätävä, sillä ennen lomaa en juurikaan perunaa, pastaa, leipää tms syönyt. Nyt on syöty uusia pottuja, uunituoreita karjalanpiirakoita, pullaa, keksiä ja nyt tänään tuo hampurilaisateria.


Saattaa siis olla, että lomakiloja on ihan jonkun verran odotettavissa! :D Noh, sitten entistä motivoituneempana loppu kesä ja syksy treenataan kovaa ja syödään tiukasti. :) Tavallaan sitä alkaa jo tässä vaiheessa lomaa kaipaamaan sitä tiettyä rutiinia ja rytmiä treenien ja syömisten ympärillä. Sitä niin sanottua tuttua ja turvallista kaavaa, mitä täällä vaan ei tule noudatettua, vaikka ruokailut saattaisi saada pysymään kurissa jos vaan tarpeeksi tahtoa ja itsekuria olisi. Itselläni ei kuitenkaan ole! ;D Nämä ovat niitä valintoja, joita esim. kisaavan fitnessurheilijan kohdalla ei suotaisi. Mulla kun nyt tavoitteena vaan on pysyvä painonhallinta ja tasapainoittelu urheilullisen/terveellisen elämäntavan ja herkkujen välimaastossa niin näin on hyvä.

Ja hei, jos ette vielä ole seuraajina blogin Facebook -sivulla niin ajankohtaisempaa päivitystä lomasta voitte seurailla Instagramissa!


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Aito

Muutama päivä sitten törmäsin ensimmäistä kertaa tapaukseen "Essena O'neill". Jos et vielä ole kuullut tästä sosiaalisen median jättäneestä Australialaisesta mallista ja some tähdestä, niin aiheesta pääset lukemaan esim. TÄSTÄ. Lyhyesti siis: kyseessä on 18-vuotias tyttö, joka on muutamassa vuodessa saavuttanut puolen miljoonan Instagram tykkääjä rajan ja näin elänyt sitä "kaikkien nuorten tyttöjen unelma elämää", saaden jatkuvasti yhteistyöehdotuksia ja ilmaista roinaa joka tuutista. Todellisuudessa tämä nuori nainen on ollut onnettomampi kuin koskaan ja kyllästyi elämään epäaitoa elämää pelkän somen välityksellä. Niinpä hän päätti poistaa vanhan Instagram tilinsä ja "jättää" somen -tai ainakin lopettaa epäaitojen ja tuntikausia käsiteltyjen kuvien julkaisemisen sosiaalisessamediassa. Kuvat lainattu Googlesta ja ovat alunperin Essena O'neillin Instagram -tililtä.



Se miksi itseasiassa otin aiheen oman blogiini käsittelyyn oli, kun luin aiheesta Monnan blogista. Suora lainaus Monnan Monna Treenaa blogista: "Kannustan ihmisiä olemaan oikeasti sitä mitä on. Toki someen jokainen haluaa laittaa sen parhaimman kuvan niistä kymmenestä. Ei siinä ole mitään väärää. Mutta että lähtisi ihan muokkaamaan todellisuutta ajan ja kuvankäsittelyohjelmien kanssa, tekemällä kapeampaa vyötäröä ja muhkeampaa pyllyä, on jotain mihin en kannusta. Koska eihän kukaan jaksa sellaista ikuisesti."

Ja näihän se on! Monesti itsekin olen miettinyt, pitäisikö panostaa enemmän Instagramissa tai blogissa julkaistuihin kuviin.. Pitäisikö edes kerran kuussa kaivaa se järjestelmäkamera kaapista (joka siis oikeasti kaapista löytyy!) ja laittaa blogiin muitakin kuin IPhonella otettuja hätäisiä selfieitä..? Pitäisikö edes joskus avata se läppäri (jossa minulla tosin ei ole edes nettiä, vaan jaan yhteyspisteen suoraan puhelimestani) ja käyttää niin sanotusti AIKAA blogin ulkoasun muokkaamiseen tai kenties uuden bannerin tekemiseen..? Pitäisikö joskus kirjoittaa blogitekstejä valmiiksi ns. "varastoon", ettei postausten väliin tulisi missään vaiheessa pidempiä taukoja..? Jos jättäisinkin nämä spontaanit kymppiuutisten aikana tai vessanpöntöllä istuessa näpytellyt blogipostaukset ja käyttäisin kuvien sommitteluun ja tekstien oikolukuun oikeasti aikaakin? :D Ai eikö kenelläkään muulla synny blogipostausta viidessä minuutissa pöntöllä istuessa? :D 


Olen miettinyt, että saavuttaisinko blogillani enemmän "julkisuutta" tai lukijoita jos postaukseni olisi tarkkaan harkittuja ja kuvani kauniita ja virheettömiä -harkitusti julkaistuja.. Mutta sitten olen tullut myös tämän saman ajatuksen eteen kuin Monna kirjoituksessaan: Miksi? Miksi tekisin jotain "ei itselleni luontevaa" vain lukijoiden haalimisen vuoksi? Miksi esittäisin jotain semmoista, mitä en oikeasti ole? Ottaisin selfieitä itsestäni vain "parhaimmillani" ja ainoastaan parhaasta kuvakulmasta.. Toki itsekin valitsen kolmesta kuvasta sen parhaan (jossa kaksoisleukaa on vähiten ;D), mutten käytä kuvien muokkaamiseen sen enempää aikaa kuin ottamiseenkaan! En todellakaan! Tämänkin postauksen tekemiseen meni 15 minuuttia ja se syntyi tosiaan täysin spontaanisti selailtuani muita blogeja ja katsottuani tämän Australialaistytön julkaiseman ja ajatuksia herättävän YouTube videon.



En halua elää pelkässä sosiaalisessamediassa ja siksi olen myös vähentänyt postaustahtiani, jotta en roikkuisi netissä ihan jatkuvasti. En myöskään halua esittää jotain mitä en ole, vain sen takia että saisin enemmän lukijoita tai Instagram tykkäyksiä. Myös Snapchattiin olen liittynyt ja yhden julkaisun siellä tehnyt, mutta se taitaa jäädä viimeiseksi. Miksi minun pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa? Miksi ihmisten pitäisi nähdä jokaikinen liike, minkä teen? Syy, miksi blogia kirjoitan ei ole kaikki ne yhteistyöt (vaikka niitäkin muutamia on ollut) tai suoranaisesti esillä oleminen. Suurin syy, miksi aikoinaan aloitin bloggaamisen on vertaistuki ja se ilo, minkä saan kun lukijat inspiroituvat elämäntapamuutoksestani! :) Haastavinta on toki inspiroida muita, kun omat tavoitteet ja motivaatio ovat kadoksissa.. 

Minkälaisista blogeista/Instagram kuvista SINÄ tykkäät/seuraat? Ovatko ne aitoja "ei muokattuja" -kuvia, vai enemmänkin niitä muokattuja "täydelliseen elämään" viittaavia Instagram tilejä? Entä mitä toivoisit blogiltani? Onko jotain toivepostauksia? Minkälaisia juttuja haluaisitte lukea enemmän -vai jatkanko edelleen tätä pöntöllä syntyvää ajatustenvirtaa ja yleistä höpinää? :D

torstai 16. heinäkuuta 2015

Se hyppää vaa'alle ken uskaltaa :D

Kylläpä on tullu possuiltua lomalla! Hyi hitto kun oma olokin jo oksettaa.. Ja se kuka sanoo, että ylipainoisena olis muka hyvä olla niin nostakoot kätensä. Mä en ainakaan tykkää yhtään! Enpä tässä nyt ala luettelemaan, mitä kaikkea hyvää on tullut syötyä sillä en varmaan puoliakaan muista mutta toissa viikonloppuna Ruisrockissa ja viime viikonloppuna Suomipop festareilla tuli ainakin juotua! Siihen sitten sopivasti vielä kaikki krapulamätöt ja metrilakut päälle niin avot! On fitnekset ja terveelliset elämäntavat olleet kyllä niin kaukana, että ihan ällöttää. Keskiviikkona olisi paluu työmaalle ja joskus maanantaina tullaan täältä mökiltä Kesälahdelta pois. Maanantaina olisi TARKOITUS hypätä vaa'alle (jos uskaltaa) ja katsoa lomien aiheuttamat tuhot.. Varmaa on ainakin +2kg:n painonnousu, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka vaaka näyttäisi jo 68:kin! Siinä on 158cm ruhoa ruokittu oikein urakalla viime viikot! :'D Pikkuhiljaa loppulomasta voisi alkaa totuttelemaan pienempiin annoksiin ja jättää ne saunasiiderit pois. Eikä se liikuntaakaan tekisi yhtään huonoa! Tarkoituksenihan oli ensimmäisen lomaviikon jälkeen hommata salikortti Kesälahden Paloaseman kuntosalille 13€/vk, mutta YLLÄRIIII se paikka mikä noita kuntosalikortteja myy, onkin koko heinäkuun kiinni! :| Siinähän sitten kuntoilet! Noh, tulipahan sentään edes jotain liikuntaa kun äiti kävi miehensä kanssa kaatamassa mökiltä kolme puuta. Niissä on ollut halkominen ja parhaimmat palat voi käydä katsomassa Instagramissa nimellä sannalatvala. :DD Muutenkin reaaliaikaisempia päivityksiä on helpompi seurata instan puolella. :) Tässä muutamia lomakuvia kuluneelta viikolta ensin länsirannikolta ja sitten Itä-Suomesta!


Loma alkoi mukavasti matkailuautolla Turun Aurajoenrannalla, josta kätevästi siirryttiin Ruissaloon. Ruissiin oli muutama muukin tullut ja pyöriä oli aika hemmetisti! :D Sieltä kun lähdet omaa pyörää etsimään niin onpahan homma!




Matka Turusta jatkui länsirannikkoa pitkin Naantaliin, jossa vietettiin yksi päivä ja yöksi Porin Yyteriin. Tarkoitus oli olla Yyterissä useampi päivä, mutta kuka sitä nyt sateessa rannalla makoilee? Niinpä matka jatkui yhden yön jälkeen kohti Seinäjokea ja siitä kohti Tuurin kyläkauppaa! Olihan siellä nähtävää ja shoppailtavaa! Rahaa olisi saanut ihan reilusti menemään, etenkin kun Kyläkaupassa oli iso Vallilan osasto! <3 Kiristelin kuitenkin sen verran lompakon nyörejä, että jätin Vallilan satiinilakanat ja matot kauppaan ja sen sijaan ostin muutaman paidan ja ihanan mustan rock henkisen jakun, jossa hihat ovat nahkaiset. :) 




Tuurista matka jatkui kohti Jyväskylää. Jyväskylässä Laajavuoren leirintäalue oli täynnä, jotenka ajoimme Muuramen Riihivuoreen yöpymään. Laskettelurinteiltä olikin aika upeat näkymät ja paikassa olisi viihtynyt useammankin yön, ellei yöpymishinta olisi ollut niin korkea 30€/vrk.



Satuttiinpa juuri olemaan Jyväskylässä Suomipop festareiden aikaan ja ihan extempore mentiin yhdeksi yöksi Jyväskylän satamaan ja suomipoppia kuuntelemaan! :) Torstaina lavalle nousi: Happoradio, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Elastinen ja Apulanta. Hyvä artistikattaus ja mukava ilta. :)






Jätettiin juhliminen yhteen iltaan ja perjantaina matka jatkui jo kohti itä-suomea ja Savonlinnaa. Matkalla pysähdyttiin Suonenjoen nurkilla viehättävässä ja idyllisessä kahvilassa, jossa myytiin Kuopion kalakukkoja! Suolaisesta hinnasta huolimatta kukko oli hyvää ja koko 24€ arvoista! ;)



Savonlinnaan sattui perjantaille upea sää, josta nautittiin Casinosaaren kupeessa ja siiderillä käytiin satamassa. Todiste miehen surkeista valokuvataidoista, kun ottaa aina valokuvia ihan väärään aikaan ja väärästä paikasta... :'D Milloin se kuvaa kymmenen metriä asvalttia ja itse kohteelta puuttuu pää! :D Savonlinnassa syötiin myös 'MUST HAVE' muikut lauantaina raviradalla! Tulipahan ensimmäistä kertaa käytyä sitten raveissakin.. Taisivat kuitenkin ravit jäädä viimeisiksi, eli minua on turha nähdä ensi viikonloppuna Mikkelissä St Michelin raveissa. ;D 





Sunnuntaiksi siirryttiin jo landelle ja mökkimaisemiin. Tiistaille sattui ihan huippu hyvä sää, kun käytiin talkooväellä puunkaatohommiin! Ensimmäiset mustikatkin käytiin jo äitin kanssa lähi mettässä keräämässä. ;) Maalla on niin mukavaa, mutta posliinipyttyä on kyllä jo ikävä!








Nyt keskiviikko ja torstai ollaan vietetty vesillä auringosta nauttien. Eilen saatiin muutama ahven, mitkä paistettiin uusien pottujen kanssa. Pyhäjärveltä löytyy keskeltä järveä sellainen kohta, jossa on vettä vain reilut 20cm! :D Ihan uskomatonta, että keskellä järveä voi vaan seisoskella muina miehinä! :)







Ja loppukevennys... ;D Auringonotto ja työt hoituu samalla kertaa! Onneksi mökillä ei juuri muut näitä touhuja nää.. Siksi pitää vähintäänkin julkaista kuvat kaikkien nähtäväksi blogissa! :'D



Palaillaan taas loman jälkeen laidutusasian pariin! ;) Siihen saakka näihin kuviin, näihin tunnelmiin ja mars instagramiin! ->