Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateriat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateriat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Toivepostaus: ruokavalio dieetillä

Niin tänne blogiin kuin Instagramiinkin on jätetty kommenttia toivepostauksena ruokavalio! Hyvin paljon jaan jo ruokakuvia Instassa, mutta varsinaista ruokavaliopostausta en olekaan tehnyt joten tässä se tulee. :) Tällä hetkellä syön ehkä kolme kertaa enemmän, mitä esimerkiksi viime syksynä; en toki kaloreissa mutta määrällisesti. Jos tuossa syksyllä söin ainoastaan aamupalan, treenijuomat, lounaan, välipalan ja iltapalan niin tällä hetkellä syön aamupalan, treenijuomat, aamupäivän toisen välipalan, lounaan, iltapäivän välipalan, päivällisen sekä iltapalan. Noh ei nyt ihan sentään kolminkertaisesti, mutta ruokailut ovat lisääntyneet viidestä seitsemään ja kone pysyy koko ajan käynnissä. Kitudieetilläkö? No lappaa ensin nämä määrät ruokaa naamaan ja kerro sitten. ;)



Aamu alkaa aina munakkaalla ja kupillisella kahvia. Toisinaan tekee mieli makeaa munakasta ja toisinaan suolaista! Makeaan munakkaaseen huitaisen neljä kananmunaa, mustikoita tai mustaviinimarjoja sekä mausteeksi kanelia, kardemummaa ja ripaus steviaa. ;) Aika monena aamuna käännyn tämän makean munakkaan puoleen ja joskus kiireessä tulee heitettyä nuo kaikki ainekset blenderiin ja surautettua niistä smoothie. :) Suolaiseen munakkaaseen laitan sitten saman määrän kananmunia, kalkkunaleikkelettä, sipulia, kirsikkatomaatteja, tuoretta basilikaa ja mausteena mustapippuria sekä suolaa. Näillä eväillä käynnistyy mun aamu! :) Siihen lisäksi vielä C- ja D vitamiinit sekä Omega 3:set!




Sitten onkin yleensä vuorossa aamutreenit ja treenin yhteydessä juon bcaa:t ja glutamiinit sekä heti treenin perään heraproteiinin. :) Ennen työvuoron alkua syön (tai juon) vielä aamupäivän välipalan ennen varsinaista lounasta. Toisinaan välipalana menee smoothie, toisinaan rahka, toisinaan proteiinipatukka -vähän milloin mitäkin. Smoothieen laitan lesitiinirakeita, pinaattia, heraproteiini jauhetta ja toisinaan myös kananmunan valkuaisia ja marjoja.




Lounas tulee syötyä yleensä työrytmin takia siinä kahden-puoli kolmen välillä, sillä kotona olen usein vasta ilta kymmeneltä. Lounaalla menee iso annos salaattia ja kasviksia, kokonainen avokado tai kourallinen pähkinöitä sekä jokin proteiininlähde oli se sitten tonnikala, jauheliha, kana, katkarapu tai kala. Lisukkeena tummaa balsamicokastiketta ja feta- tai halloumjuustoa. Alla kuvia eri variaatioista milloin mitäkin tekee mieli, mutta joka tapauksessa jokaisessa lounaassa toistuu sama: proteiininlähde, rasvan lähde ja kasvikset.





Iltapäivällä joskus viiden aikoihin syön välipalan ja se on yleensä Skyr rahka tai vaihtelevasti myös proteiinipatukka. Joku millä jaksaa taas seuraavat pari tuntia eli illalliseen saakka. ;)


Seitsemän nurkilla syön töissä päivällisen ja se on yleensä samaa kuin ylläolevat lounasvaihtoehdot. Harvemmin jaksan kahta erilaista ateriaa valmistella vaan lappaan eväsrasioihin samat eväät sekä lounaalle, että päivälliselle. :) Vapaapäivällä tai kotona ollessa saatan paistaa myös munakkaan päivälliseksi. Siihen kylkeen vielä salaattia kaveriksi. :) 





Iltapalan syön vasta klo 22 kun tulen töistä kotiin. Illallisen ja iltapalan väliin jää se kolmen tunnin gäppi ja joku saattaa kyseenalaistaa iltapalan syömistä vielä niin "myöhään", mutta jos aamupalan syö vasta aamu yhdeksältä niin ei siinä voi neljätoista tuntia olla syömättä illallisen ja aamupalan välissä. :) Iltapala on yleensä ihan joku kevyt rahka tai toisinaan heraproteiini tai smoothie tms.



Kuten huomaatte niin ei siellä dieetti ruokavaliossa ole mitään "yllätyksellisyyttä". :) Ihan niitä perusjuttuja mutta hiilareita tulee ainoastaan kasviksista ja salaatista, pähkinöistä, rahkasta, proteiinipatukasta ja hedelmistä. Ei siis tarvetta pastalle, perunalle, riisille, leivälle, pullalle, munkeille, karkeille, sipseille, pitsalle, burgereille, siiderille ja mitä kaikkea hiilarimössöjä niitä nyt onkaan. :D Tällä ruokamäärällä pysyy nälkä täysin kurissa eikä noita hiilarimössöjä tee edes mieli. Tankkauspäivät on toki erikseen milloin tarkoituksella täytetään se kroppa hiilareilla ja syödään pastaa tai muuta hiilihydraattia reilumpi annos! :) Torstaina juuri pidin edellisen tankkauksen, minkä seurauksena paino nousi 66,9:stä 67,6:een kiloon. Tänä aamuna paino oli jo tasaantunut takaisin 66,9:ään kiloon. :) 

Mutta nyt on jo ihan hirveä nälkä ja täytyy lähteä munakkaan paistoon! ;) Tänään tekee ehkä mieli suolaista versiota.. :) Illalla onkin sitten kahden tunnin rykäisty tiimipäivän merkeissä kun treenataan pakarat ja takareidet! ;D

perjantai 26. syyskuuta 2014

Mitäs sinne nassuun on tällä viikolla uponnutkaan?

Monet ruuat ja elintarvikkeet ovat jo löytäneet vakiopaikkansa tässä mun päivärytmissä. Aamuisin tulee AINA syötyä se kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla, oli se sitten maanantai- tai lauantai-aamu. Aamupuuro on vakiinnuttanut paikkansa aikalailla tasan kaksi vuotta sitten kun alettiin tuon mun miehen kanssa aterioimaan saman pöydän ääressä. :) Mieheni söi aiemmin aamupalalla muroja tai leipää kun taas itseltäni jäi lähes joka aamu se aamupala kiireen takia syömättä, aikamoinen unikeko kun olen! ;D Miten se puuro sitten päätyi meidän 'ei puuron ystävien' vakio aamupalaksi? Suurin syy oli tietenkin puuron terveellisyys ja täyttävyys, mutta myös se että puuro-raejuustolla luki edellisen PT:ni Juhan laatimassa ruokavaliossa! ;) Terkkuja Juhalle! :) Näin myöhemmin myös tuo ruuan hinta on alkanut vaikuttamaan aika moneen päivittäiseen valintaan ja puuro on ainakin vielä sieltä edullisemmasta päästä.


Treenipäivinä tulee joutua silloin tällöin ennen treeniä latausjuoma, mikä lisää virtaa treeniin. Treenin aikana ja treenin jälkeen on myös omat kreatiini-glutamiini +hera sekoituksensa. Sheikkeri kulkee päivittäin laukussa mukana ja treenaamattomina päivinä juon välipalalla hitaammin imeytyvän proteiinijuoman. Nämä lisäravinteet on mulle itselle melko vieras aihealue ja sen takia juon ja teen niinkuin PT käskee! ;D Kai niillä aminohapoilla on oma paikkansa tässä lihasten kasvatusprojektissa. :)


Lounaalla tulee syötyä enempi hiilaripitoista ruokaa ja iltaa kohden sitten hiilareiden määrää vähennetään. Perinteisellä kauppareissulla kärryyn eksyy aina pari pakettia marinoimatonta broileria ja naudan 10% paistijauhelihaa. Niistä syntyy sitten makaronijauhelihamössöä tai kanaa ja riisiä. Tonnikalasalaatti on tullut nyt uutena tuttavuutena ruokavaliooni. Toisinaan olen laiska salaatin valmistaja ja otan pakasteesta vain 200g miniporkkana- tai herne-maissi-porkkanapussin, nopeaa ja helppoa! 



Iltapalalla toimii aina sama vakio rahkaa mehukeitolla tai marjoilla. Rahka on vakiinnuttanut myös paikkansa jo pari vuotta sitten helppona ja hyvänä välipalana. Omiin suosikkeihini kuuluu ehdottomasti X-tra:n maustamaton rahka, mitä myydään 500g purkeissa. Silloin tällöin tulee ostettua myös Ehrmannin maustamatonta rahkaa tai rahkajogurttia! Rahkaa tulee helpostikin syötyä se 500g päivässä ja joskus jopa enemmän. Välipalana rahka on kuitenkin oiva valinta kun se pitää nälän niin hyvin poissa. Silloin tällöin tulee herkuteltua ja lisättyä rahkan sekaan banaania tai lasten hedelmäsose. ;) Vaihtoehtoisesti iltapalalla voisi syödä myös munakkaan, mutta rahka on laiskan naisen valinta! ;D


Tässä vähän esimerkkejä mun ruokailuista. Miltäs muiden ruokavalio näyttää? :) 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Day 4: Tuhdimpaa ateriointia

Tänään on ensimmäinen päivä tällä dieetillä kun olo ei ole väsynyt! Enerrrrgiaa on riittänyt ihan kahteen liikuntakertaan tälle päivälle! :) Aamulla käytiin miehen kanssa reippaalla kävelylenkillä järven jäällä kauniissa pakkasilmassa. Sitten illalla tehtiin vielä "kotipunttiksella" 45minuutin treeni. Oikeastaan kaikki liikkeet vanhasta saliohjelmasta on toteutettavissa kotonakin eli mukavaa jos joskus ei ole aikaa lähteä salille, treenailla ihan kotonakin. Treeni muodostui kyykystä, pystysoudusta tangolla, penkkipunnerruksesta, suorin jaloin maastavedosta, kulmasoudusta tangolla sekä vatsalihasliikkeistä jumppapallolla. :) Lenkki kulutti 370kcal ja treeni kulutti 350kcal yhteensä siis 700kcal.


Ruokailut on olleet tänään myös kahden treenin takia vähän tuhdimmat:
Aamupala: 2dl kahvia, 30g proteiinijauhetta, vettä, Multivita, Omega-3, Kalium, Magnesium
Lounas: 3kpl kananmunan valkuaista, 1/2 purkkia tonnikalahiutaleita vedessä, 180g salaattia, vettä
Välipala: 2dl kahvia, 30g proteiinijauhetta, vettä
Päivällinen: 100g broilerin ohutleikettä, 2kpl kananmunan valkuaisia, 1/2 purkkia tonnikalahiutaleita, 100g salaattia, vettä, purukumia

Kaikenkaikkiaan 680kcal



Ilmeisesti se henkikin jo haisee imelältä, sillä vaikka olen jauhanut purukumia niin mies sanoo, että kyllä se henki haisee! :D Voi toista! Siihen loppui suutelut! ;) Täytyy huomenna pitää töissä asiakkaisiin myös riittävä turvaväli, ettei kukaan pyörry! ;D Eli jes! Mun keho on ketoosissa! Olo on pirteä ja henki haisee! Siihen tilaan tässä on viimeiset kolme päivää pyrittykin. ;) Nyt vedetään täysillä seuraavat 12 päivää niin hyvällä tsemppillä paino voi tippua tuonne 58:aan kiloon eli varsinainen -25kg:n tavoite olisi sitten siltä osin taputeltu! Luottavaisin mielin! :) Kyllähän se paino toki vähän nousee kun ottaa taas hiilarit takaisin ruokavalioon, mutta ne otetaan vähän kerrassaan niin että kroppa pysyy taas muutoksessa mukana. :) Loppuun vielä suloinen kuva vuoden takaa! Tänä on siis otettu syyskuussa 2012 ja painoa on tuolloin sen 75 kiloa, mutta jotenkin itselle tuli tästä kuvasta mieleen, että se olisi otettu kymmenen vuotta sitten! Näytän ihan 15-vuotiaalta! ;D Paljon se hiusten väri ja poskien pyöreyskin tekee! Vai mitä mieltä? Näytänkö tuossa kuvassa muka 23-vuotiaalta?! :D Elokuussa täytän 25-vuotta ja meinaan juhlia syntymäpäiviäni 25 kiloa kevyempänä, kuin 22-vuotis juhliani. Se on varma! :)