Kehittyminen

Olen merkannut kaikki syömiseni Kalorilaskuriin maaliskuusta 2013 lähtien ja näin olen saanut aikaiseksi myös parhaimmat ja nopeimmat tulokset! Ensimmäisessä käyrässä näkyy koko painonpudotustaival joulukuusta 2011 lähtien ja toisessa käyrässä näkyy painonpudotus maaliskuusta 2013 lähtien.

Vaikka aluksi Kalorilaskurin käyttäminen tuntuikin vaivalloiselta, voin suositella sen käyttöä kaikille! Sinne on helppo kirjata kaikki syömiset ja lähes kaikki ruoka-aineet löytyvät Kalorilaskurin tietokannasta. Olen itse rekisteröitynyt käyttäjä ja siksi tietoni tallentuvat kalorilaskuriin ja saan myös käyttööni painokäyrät yms. Toki kalorilaskuria voi käyttää muutenkin, ilman rekisteröitymistä ja tarkistaa vain joidenkin ruokien kaloripitoisuudet, mutta rekisteröityessä saa paljon hyviä ominaisuuksia käyttöön, eikä se maksa juuri mitään!

Kalorilaskurin painokäyrä painon pudotuksen alusta asti

Kalorilaskurin painokäyrä 3/2013 lähtien, jolloin aloin merkkaamaan kaikki syömiseni Kalorilaskuri.fi:n


Nykyisin (2/2015) en enää merkkaa ruokiani Kalorilaskuriin ylös, sillä tiedän jo aika hyvin mitä minun tulee syödä ja kuinka paljon, jotta paino ei nouse. Syön PT:n antamien ohjeiden mukaan ja niillä tulee kyllä tuloksia, jos vain noudattaa! :)