perjantai 16. kesäkuuta 2017

Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä

Jos johonkin haluan uskoa niin se on että positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja positiivisen sekä optimistisen elämänasenteen omaavalle tapahtuu paljon hyviä asioita. Tai ehkä niitä samoja hyviä asioita tapahtuu myös niille negatiivisen asenteen omaaville, mutta he eivät vain ehkä osaa iloita niistä kun näkevät elämän harmaana ja kaikki on suomeksi sanottuna täyttä p*skaa.


Positiivisuus leviää helposti ja yksikin hymy kaupan kassalla voi piristää toisen mönkään mennyttä päivää. :) Kuitenkin myös tuo negatiivisuuden sädekehä leviää helposti etenkin porukan keskuudessa. Näinollen jos neljä viidestä on hyvällä fiiliksellä, mutta yksi on naama norsun v*tuilla (pahoittelut kielenkäyttöni) niin yksitellen tämä kääntää myös muiden hymyt äkkiä alaspäin, eikä kohta kenelläkään ole enää hauskaa.

Heräsin tähän asiaan taas jokin aika sitten ja olen pyrkinyt tietoisesti ympäröimään itseni viime aikoina vain positiivisilla ihmisillä. Jos huomaan jonkun seurassa jatkuvan negatiivisen viban niin vähennän tämän ihmisen kanssa yhteydenpitoa, sillä mihin tarvitsen sellaisia ihmisiä ketkä aina näkevät vain sen elämän harmaan puolen? Ei minulla ole tarvetta eikä halua kuunnella toisen jatkuvaa vähättelyä tai arvostelua kaiken aikaa vaan mielummin jätän nämä ihmiset omaan arvoonsa. Jos ei osaa iloita toisen puolesta esim. opiskelujen alkamisesta, vaan heittää siihenkin jonkun todella asiattoman kommentin väliin niin miksi minun tulisi sisällyttää elämääni sellaisia ihmisiä?


Erityisesti tiimipäivillä olen huomannut meidän porukan mahtavan yhteishengen! Tietenkin kun kaikki ovat kiinnostuneita samoista asioista: liikunnasta ja hyvinvoivasta kehosta niin miten ei tulisikaan toimeen sellaisten ihmisten kanssa? :) Se on aivan parasta kun porukka tsemppaa toisiaan yhä kovempiin suorituksiin ja ilmapiiri on kannustava. Tällä kannustavalla ilmapiirillä saadaan kyllä myös aika tappotreenit aikaiseksi! ;D Positiivisuus leviää myös nykyisin somen kautta ja itse ainakin pyrin sanomaan kohteliaisuuksia ja kivoja asioita toiselle, kun yhtään siltä tuntuu. :) Ja jos sinulla ei ole mitään positiivista sanottavaa niin ehkä parempi on jättää kokonaan sanomatta. ;)

Onko muilla ollut elämässä sellaisia ihmisiä, ketkä näkevät vain aina sen elämän varjopuolen ja kantavat päällänsä negatiivista sädekehää? Pidättekö edelleen näiden ihmisten kanssa yhteyttä vai oletteko jättäneet heidät omaan arvoonsa? :) Olisi kiva kuulla teidän omakohtaisia kokemuksia joten heittäkää kommenttia! ;) Ja hei! Ihanaa viikonloppua kaikille! <3 Itsellänihän se menee töissä, mutta positiivisena iloitsen siitä, että ylipäätään saan käydä töissä kun kaikilla sitäkään mahdollisuutta ei ole.. <3

12 kommenttia:

  1. Juurikin näiden samojen mietteiden kanssa olen paininut viimmeaikoina. Oon tietoisesti alkanut karsimaan ympäriltäni ihmisiä, jotka ei tuo muuta kuin pahaa oloa minulle ja lisäävät negatiivisuutta. En jaksa enää sellaisia ihmisiä, eikä tarvikkaan jaksaa. Positiivisia kommentteja yritän jakaa aina, kun näen sellaisen hetken tulleen ja todellakin hymy vieraalle ihmiselle saa usein sen toisenkin ihmisen suupielet ylöspäin. Kiva, että löysin blogisi, oon tätä nyt pari kuukautta seuraillut, itsekkin kiinnostunut kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aurinkoista kesää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun olet löytänyt tiesi tänne! :) Komppaan kyllä sinua täysin! Mitä niitä negistelijöitä omassa elämässä tarvitsee pitää, kun elämä näyttää paljon auringoisemmalta niiden ruusuisten lasien läpi! ;)

      Poista
  2. Todella hyvä aihe sulla tänään ja aiheutti mussa paljon tunteita. Oon lukenut ja pohtinut paljon tätä aihetta viime vuosien varrella ja harrastanut itsetutkistelua asian tiimoilta. Nimittäin mä olen ollut juuri sellainen negatiivinen ihminen, joka on myrkyttänyt helposti muiden ajatuksia kyynisillä kommenteilla ja lytännyt muiden elämänmuutoksia sanomalla esimerkiksi "Ahaa, muutat Helsinkiin opiskelemaan... no onnea vain, siellä onkin todella kallista asua ettei tuet riitä mihinkään." tai jos tuttava saanut hieman epäedullisissa olosuhteissa lapsen niin "kaksi työtöntä hankkiutuu raskaaksi, millähän mahtavat elättää perheensä, ei tuosta mitään tuu, katotaan vain!" ja niin edelleen ja niin edelleen. Suoraan sanottuna nautin juoruilusta ja siitä miten mehustin muiden ehkä epäonnisillakin tilanteilla omaa egoani ja epävarmuuttani kun en itse uskaltanut ryhtyä toimeen tai saanutkaan tavoitteitani toteutettua. Pidin paskapuheilla itseäni "ylempänä" jolloin sain oikeutuksen omalle laiskuudelle tai sille, ettei mun perfektionistisena persoonana tarvitse edes yrittää kun kuitenkin kaikki epäonnistuu, kuten mulle oli usein käynytkin.

    Ruokin negatiivista mieltäni keskittymällä negatiivisiin asioihin, ryvin itsesäälissä, olin ahdistunut enkä saanut lähipiiristäni kovin positiivista ajatusmallia lapsena saatika nuorena. Oikeutin oman huonon käytökseni sillä, että olin kokenut epävakaan nuoruuden ja koin melkoisesti itsetuntoa romuttavia asioita aina 20 vuotiaaksi asti. Ajattelin, että minulla on oikeus tehdä ja sanoa muille mitä lystään enkä ajatellut siis ollenkaan olevani negatiivinen, luulin olevani ainoastaan järkevä ja realisti kommenteillani ja ylpeilin sillä miten osasin ottaa kaiken huomioon jokaista pientä yksityiskohtaa myöden. Kuvittelin olevani keskivertoihmistä fiksumpi ja perfektionistina kaivoin itselleni vain suurempaa kuoppaa. Kehuskelin sillä miten tietäisin täsmälleen miten mikäkin asia tulisi toteuttaa ilman ylimääräistä säätämistä, huolta tai ilman epäonnistumisen mahdollisuutta, vaikka tosiasiassa asetin rimaa itsellenikin niin hemmetin ylös etten uskaltanut itsekään tehdä mitään koska silloinhan söisin sanani. Oli helpompaa lähteä tekemään varmoja ratkaisuja ja tekemään asioita joista ei niinkään nauti, mutta tietää ettei epäonnistu. Tällöin olisin aina oikeassa ja lunastaisin myös muiden odotukset. Koska eihän minulla ollut varaa epäonnistua koska lyttäsin niin paljon muita omissa kokemuksissaan.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  3. jatkuu...

    Kamalinta tässä oli se, että olin juurikin n. 22 vuotiaaksi asti juuri noin pahoinvoiva, karkotin ihmisiä ympäriltäni enkä ymmärtänyt miksi. Kun lopulta pääsin asumaan omilleni ja 3 vuotta olin irrallaan isäni ja isän suvun yltiönegatiivisesta ilmapiiristä, ymmärsin että käytökseni oli niin opittua lapsesta saakka etten tiennyt muusta. Kaikki positiivisuus oli haihattelua, tämän tiesin jo ala-asteella.

    Vaikeinta oli ottaa nuorena aikuisena vastuu omasta käytöksestä ja ymmärtää että minä olin se, joka ajatteli, sanoi ja teki mitä teki, ei muut. En voinut syyttää isääni ja sukuani siitä millaisen kasvatuksen olin saanut, koska se piti minua kiinni negatiivisuudessa. Kesti monta vuotta ennen kuin pystyin hyväksymään sen mitä olin ollut, pyytämään anteeksi lähipiiriltäni käytöstäni ja uskalsin oikeasti olla sellainen kuin halusin olla. Oli vaikea hyväksyä että elämänastenteeni on oma valinta, eikä opittu automaatio josta vain itsesäälissä syytettiin vanhempia. Mulla oli ja on kaikki avaimet onneen ja siihen että voin muuttaa itseäni ja elämääni.

    Näin entisenä "negaholistina" mulla on edelleen taipumuksia kyynisyyteen ja kun on vaikeampia aikoja ja isoja surullisia elämänmuutoksia, vaipuu mieleni helposti niin syviin vesiin että sen eteen saa tehdä hemmetisti töitä että pääsee taas elämään kiinni positiivisesti. Mutta pointtina on kirjoituksellani se, että jos ruudun takana joku lukee tämän ja tunnistaa itsessään tai lähipiirissään negaholistin niin hän on oikeasti epävarma, surullinen, yksinäinen ihminen joka ei ymmärrä miksei häntä ymmärretä. Hän ei tajua omaa käytöstään ja kun huomaa puskeneen ihmiset ympäriltään pois, niin negatiivisuuden kierre on valmis. En tarkoita jotta kilttien ja positiivisten ihmisten tulisi antaa oikeutus negatiivisille ihmisille olla sellaisia kuin ovat, mutta että jos tällainen ihminen joskus tulee pyytämään anteeksi käytöstään, on kultaakin arvokkaampaa jos käytöksen voi antaa hälle anteeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Kiitos kommenteistasi ja avautumisestasi! <3 Aika moista kuulla ajatuksia myös "tuoltakin kantilta", sillä harva negistelijä varmaankaan juuri myöntää tai tiedostaa sitä omaa negatiivisuuttaan vaan kuten kirjoititkin niin ovat omasta mielestään "fiksumpia" tai muuten toimivat vain "järkevämmin" kun pelkäävät esim epäonnistumista kun muuttaa toiselle paikkakunnalle tms. Oli kyllä todella mielenkiintoista kuulla oma kokemuksesi ja kiitos vielä kun jaoit sen! :) Toivotan sinulle oikein positiivista ja muutenkin elämäniloista elämää nyt kun niistä pahimmista negistelyistä on päässyt yli. :) Toki itsellänikin isompien tragedioiden kohdalla sitä tekisi mieli kyynistyä ja kirota tekijät alimpaan helv... mutta sitten aika nopeasti sitä on tajunnut ettei se kuitenkaan muuta asioita mitenkään jos kannan kaunaa tai vihaan niitä ihmisiä. Tästä juuri esimerkkinä veljeni puukottajat, jotka lähes puukottivat veljeni hengiltä ja tämän tapahtuman seurauksena veljeni elää lopun elämäänsä 100% invalidina täysin sokeutuneena. Silloin tunsin niin suurta vihaa näitä puukottajia kohtaan useamman kuukauden ajan. Treenillä sain kuitenkin vihaa purettua ja itkettyä sitä pahaa oloa. Syksyllä tapahtumasta tulee kolme vuotta ja tekijät saivat kolmen sekä viiden vuoden vankeustuomiot. Kohta tekijät siis ovat jo vapaalla jalalla niin välillä nämä asiat tuntuvat todella kohtuuttomilta.. Valitsin kuitenkin olla vihaamatta ja iloita ennemminkin siitä, että veljeni jäi henkiin. :) <3 Ihanaa ja aurinkoista kesää sinulle! :)

      Poista
  4. Kunhan muistaa myös sen, että toisilla voi olla oikeasti vaikeaa elämässä ja siksi helpommin sortuu negistelyyn. Ei ole minusta oikein jättää ystävää, kun hänellä on vaikeaa. Kaikkia ongelmia kun ei nää aina edes päällepäin. Ennemminkin ehkä kysyä mitä kaverille kuuluu ja miksi hän on niin synkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tottakai eri asia jos hetkittäin menee huonommin ja on sen takia negatiivinen. Jos on kuitenkin ollut koko elämänsä sillai luonteeltaan negatiivinen ja aina löytää jotain purnaamista tai huonoa sanottavaa esim. toisen onneen tai muutoksiin elämässä niin se on vähän eri asia. :) Eikä siinä tapauksessa ystävyys ole kovin aitoa jos toinen on vähän ynseä ja heti heivataan ihminen pois elämästä. :D Jatkuvasta negatiivisuudesta saa pian itsellekin huonot vibat.

      Poista
  5. Tiedän niin mistä puhut. Omalla kohdalla tilanne on erittäin vaikea sillä tämä negatiivinen ihminen elämässäni on oma äitini...:( En tiedä mitä tekisin. En voi tuosta vaan sulkea omaa äitiäni pois elämästäni. Mutta välillä on vaan niin raskasta enkä jaksaisi häntä. Varsinkin kun yritän itse laihduttaa ja tämän vuoksi pysyä positiivisena, niin tilanne on todella ikävä:( Mutta tosi hienoa sun painonpudotus! Upeeta! Jatka samaan rataan!!!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua. Tuo olisi kyllä ihan kamalaa jos oma äiti olisi negatiivisuuden perikuva. :( Todella ikävää, sillä omaa äitiään ei kyllä ihan niin helposti voi pyyhkiä pois elämästään mutta inhottava jos se tekee aina sinulle pahan mielen ja epäilee onnistumistasi esim. laihdutuksessa tai elämäntapamuutoksen kanssa.. Se ei todellakaan nosta mieltä ylemmäs jos niinkin tärkeältä ihmiseltä kuin omalta äitiltä saa niitä kommentteja tähän sävyyn että: "Et sä kuitenkaan onnistu" tai että "Taasko sä yrität laihduttaa, onhan se ennenkin nähty ettei tosta mitään tuu" jne jne.. :(
      Ehkä itse tekisin tapauksessasi niin, että sulkisin äitini näistä asioista ulkopuolelle mihin nimenomaan tarvitsisit sitä positiivista tukea ja kannustusta; kuten nyt elämäntapamuutosta tehdessä. Parempi olla ehkä puhumatta siitä että haluat nyt laihtua jne kuin että puhuisit äidillesi siitä ja saisit vain entistä isompia epäonnistumisen tunteita hänen kommenteistaan..

      Poista
  6. Pidän nyt kommenttini tylsästi lyhyenä, ettei aivan ryöstäydy käsistä jos alan kovinkin innostumaan enemmän availemaan.

    Minun ympärilläni on paljon positiivisia ihmisiä - aina tsempataan muita, iloitaan ja nauretaan yhdessä, potkitaan toisia ahteriin silloin kun laiskotuttaa.. mutta myönnän.. itse tuppaan olemaan se porukan negatiivinen ihminen, kuten hieman em. anokin kertoi. Tosin negatiivisuus kumpuaa ainoastaan itseäni kohti vaihdellen itseinhosta epäonniseen elämään. Muut näkevät yleensä lähinnä vain sen iloisen ja pirtsakan minun, mutta väsyttää se välillä itseäänkin aina olla iloinen. Silloin tuntuu näitten positiivisten ympärillä siltä, kuin ei saisi näyttää ollenkaan, että nyt on paha olla tai ei nyt mene hyvin. Heti kaikotaan vähän ympäriltä, että okei, annetaan Lennun ola nyt rauhassa, ei se halua kuitenkaan meidän mukaan, se on vain tylsää seuraa kun möksöttää.. vaikka just silloin kaipaisi niitä piristäviä ihmisiä!

    Että kokemus näinkin päin :D

    Lennu | Sopimattomasti lihava

    VastaaPoista
  7. Ainiin se unohtui, että teen kyllä omassa epäonnistuneessa elämässäni täysin samaa kuin avautunut anonyymi, että lyttään tavallaan kaikkien ilot esimerkiksi juuri em. mainituissa asoissa. Monesti oon kyllä sitten sanonut, että anteeksi etten uskonut liiton/suhteen/opiskelun/jne onnistuvan. Syvällä sydämmessäni tiedän, että kaverini onnistuvat siinä mihin he ryhtyvät, ehkä se on tavallaan omanlaistaan kateutta, että itse olen joutunut lapsena saakka mm. olemaan nälissään köyhän perheen vuoksi ja kaikesta yrittämisestä huolimatta joku on aina potkinut takaisin monttuun maanpinnalle päästyään.

    Mutta oon koko ajan tsempannut tässä asiassa, että yritän ennemmin onnitella rehdisti kuin olla heti sanomassa, että ei tuu onnistuu koska ei mullakaan :)

    - Lennu

    VastaaPoista
  8. Itse en jaksa tekopositiivisia ihmisiä. Ihankuin heillä olisi koko ajan tarve korostaa itseään sillä ja vielä kehuskella ääneen, kuinka ollaan niin iloisia ja positiivisia.

    Täytyy kyllä myös myöntää, että välillä tuntuu vaikealta kohdata iloisia ja positiivisia ihmisiä. He kun eivät aina ymmärrä juuri sitä, että jollakin ihmisellä saattaa oikeasti olla joskus tosi vaikeaa, tarkoitan tosi vaikeaa. Koitappa sitten mennä avautumaan niistä omista negatiivisista ja surullisista tuntemuksista ja olotiloista, kun toiselle maailma on koko ajan pelkkää aurinkoa. Aika vaikeata on lähestyä. Hmm - on tää elämä välillä aika hurjaa!

    Mutta joo - hymyä kaikille siltikin huuleen, kohtahan on Juhannus!

    Aurinkoisin terveisin Matikka

    VastaaPoista

Kiva jos jätit kommenttia :) Nyt voit kommentoida myös anonyyminä! Kommentit hyväksytetään ennen julkaisua ja kaikki asialliset kommentit julkaistaan! :)