tiistai 28. helmikuuta 2017

Hei hei helmikuu!

Helmikuu alkaa olemaan päätöksessään ja täytyypä sanoa, että olipa aivan HUISIN hyvä kuukausi niin treenin kuin syömistenkin osalta! :) Oikeastaan viime viikon torstaina tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että saisinpa karkkia tai jotain muuta herkkua, mutta muuten koko kuukausi meni todella kivuttomasti! Sinnittelin kuitenkin herkkuhimoissani ja herkuttelen sitten ensi viikonloppuna MM-kisoissa jollain ihanalla muurinpohjaletulla sekä hillolla ja kermavaahdolla! ;) Olen sen kyllä niin ansainnut!

Aivan ei kuitenkaan siihen helmikuun tavoitteeseen päästy, olihan helmikuu muutenkin muihin kuukausiin verrattuna lyhyt.. Paino putosi helmikuun loppuun mennessä 68,9:ään kiloon eli nyt on karistettu -5,8kg läskiä pois tästä kropasta! :) Salitreenejä helmikuulle kertyi kaikenkaikkiaan 19 ja HIIT:tejä "huimat" 5, sekä vielä yksi kävelylenkkikin! ;D Olen siis erittäin tyytyväinen myös aerobisten määrään tässä kuussa! Viime viikolla huomasin kropassani kyllä myös uupumusta treenin saralla, sillä viisi intensiivistä treeniä viikkoon on aika paljon.. Missään nimessä se viisi treeniä ei ole ollenkaan mahdoton, mutta välillä täytyy pitää myös kevyempiä 3-4 treenin viikkoja, ettei vedä itseään ihan piippuun.


Tulevana viikonloppuna tosiaan höllätään syömisten (ja juomisten kanssa) ja sitten on taas hyvä lähteä porskuttelemaan kohti maaliskuun tavoitteita! Olen asettanut maaliskuun loppuun kunnianhimoisen painotavoitteen: 65kg eli -3,9kg pitäisi saada seuraavan neljän viikon aikana pois. Sanotaanko vaikka näin, että tavoite on hilppasen epärealistinen ja aika kova! Mutta asetan mieluummin vähän liian korkean tavoitteen, johon juuri ja juuri pääsen kuin että asettaisin liian löysän kahden kilon tavoitteen tms, mikä on liian "helppo" saavuttaa. Olen todella todella tyytyväinen mikäli maaliskuun lopussa paino on 66kg eli se kolmisen kiloa pois, mutta silti 65kg on se haave! ;) Kuitenkin kilo kerrallaan tässä mennään ja mikäli näyttää siltä, ettei paino millään putoa sitä haluamaani tahtia niin sitten tavoitetta kevennetään. Kesäkuun alkuun on kuitenkin vielä 13 viikkoa aikaa ja siihen mennessä ehtii olla vaikka minkälaisessa kunnossa jos niin haluaa! ;) 


Mikä sitten on tavoitteeni kesään mennessä? No ainakin se -10kg pois, mutta kyllä sitä -12kg:n painonpudotusta lähdetään tavoittelemaan eli 63 kiloa! Katsotaan mihin ne rahkeet ja itsekuri riittää! ;)

tiistai 21. helmikuuta 2017

Aikataulussa ollaan (:

Vielä ollaan pysytty ihan hyvässä painonpudotustahdissa helmikuun tavoitteeseen nähden! :) Tänä aamuna paino 69,2kg eli enää -1,2kg siihen 68:an kilon tavoitteeseen ja seitsemän päivää aikaa! Let's do this! ;) Noin 150g pitäisi painon pudota per päivä eli sata grammaa kerrallaan mennään etiäpäin! :) Sata grammaa on pieni määrä ihmiskunnalle, mutta suuri määrä minulle -varsinkin jos sen verran putoaa vuorokaudessa. ;)


Joku kyselikin edellisessä postauksessa miksi punnitsen itseni joka päivä. No ensinnäkin se on tapa, mikä minulla on ollut viimeiset viisi vuotta ja merkkaan aina aamupainoni vuosikalenteriini ylös. Minulta löytyy siis jo vuodelta 2010 tai 2011 Paul Coelhon vuosikalentereita, joissa jokaisesta voi löytää minun päivittäiset aamupainoni. ;) Toisekseen haluan seurata painoani JOKA PÄIVÄ, jotta näen mihin suuntaan homma on menossa. Paino toki saattaa heitellä esim. jalkatreenin tai muuten kovan salitreenin jälkeen, mutten huolestu siitä sillä sillon tiedän tasan tarkkaan syyn painonnousulle. Haluan myös seurata miten kroppani reagoi erilaisiin kalorimääriin. Esim. silloin pari viikkoa sitten kun pidin tankkauspäivän ja söin reilusti hiilareita niin paino nousi +300g. Nyt sunnuntaina olimme Johannan luona valmistamassa hyvää -mutta terveellistä ruokaa ja lähdimme kaikki sieltä vatsat pinkeinä ja hyvin syöneinä. Ajattelin, että paino olisi noussut seuraavana päivänä jonkun +200-400g, mutta toisin kävi ja paino olikin TIPPUNUT -400g! :) 

Edelleenkin merkkaan jokaisen suupalan Sulamoon (entinen Kalorilaskuri) ja nimenomaan ennen ennenkun olen pistänyt sitä suuhuni. Näin näen suoraan jokaisen kalorin, sekä proteiini, rasva ja hiilarimäärät ennen kuin olen tehnyt mitään ns. "peruuttamatonta". :D Esimerkiksi tänään kävin kaupassa ja huomasin siellä hyllyllä uuden Skyrrin kausimaun eli lakritsin. Eipä tullut kaupassa luettua energiasisältöä tarkemmin, mutta onneksi syötin tuotteen Sulamoon ennen kuin söin, sillä siinä 170g pikarissahan oli aivan JÄRKYTTÄVÄ määrä sokeria! Siis jos muissa skyrreissä on 3,9g hiilaria/100g niin tässä lakritsissa vastaava luku oli 13g/100g eli 10g enemmän kuin "normi skyrrissä"! O_o Eli ei todellakaan kannata aina luottaa mainontaan "terveellisestä" tai "low sugar" tai "low cabrohydrates" jne.. Tuo lakritsi Skyrri jää kyllä jatkossa kauppaan ja nuo muutamat purkit, mitkä nyt ostin niin meinaan syödä joskus herkkupäivänä kun tankkaan taas kroppaan enempi hiilareita..



Tarkalla kaloreiden seurannalla ja ruokien ylös kirjaamisella ei tule mitenkään syötyä ohi ruokavalion. :) Näin painonpudotus on enää omasta itsekurista kiinni, kun tiedossa on millä kalorimäärällä se paino halutessaan saadaan putoamaan. Nyt siis kokonaispudotus -5,5kg! Mukavaa tiistaita kaikille! :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Miten käy helmikuun tavoitteen?

Ihanaa sunnuntain huomenta kaikille! Eilen illalla on saunottu, naurettu vedet silmissä ja herkuteltu Coca cola zeron ja naudan pippuripihvin merkeissä. Kerrankin vähän jotain muuta sen ainaisen kanan ja jauhelihan sijaan! Ei siinä, eipä noita naudan pihvejä ihan joka viikko raaski syödä -varsinkaan jos yrittää kauppalaskuissa säästää! ;D

Mutta hei helmikuuta olisi enää viikko ja kaksi vuorokautta jäljellä! Miten käy tammikuun lopulla asetetun helmikuun tavoitteen? Tavoitteenanihan oli painaa helmikuun loppuun mennessä 68kg! Missä sitten mennään nyt? Instagram seuraajat jo varmasti huomasivatkin, että paino vihdoin ja viimein meni alle 70:en kilon torstai aamuna! ;) Mitähän se sitten näytti tänä aamuna..


No -5kg vähemmän, kuin tammikuun alussa!!! Aivan tajutonta! Olen enää kahden kilon päässä siitä alkuperäisestä -7kg:n painotavoitteestani eli 67,7kg:stä. Kuitenkin pidemmän tähtäimen tavoite on se -10kg eli alle 65kg. Sen aion saavuttaa kyllä kesään mennessä, mutta sen tarkempaa aikataulua en ole vielä asettanut että tarkalleen mihin mennessä. Kuitenkin perjaatteessa enää reilu 3kk kesään jos ajatellaan, että kesä alkaa kesäkuusta! Kyllähän sitä kevyempää vaatetta heitetään päälle jo toukokuussa, mutta ehkä se ensimmäinen virallinen kesäkuukausi on kesäkuu kuitenkin. ;) Eli karkeasti kolme kuukautta aikaa pudottaa vielä viisi kiloa! Helppo nakki, kun pysyy vain päätöksessään! :) 


Kuitenkin tuo 68 kilon painotavoite tässä yhdeksässä päivässä on aika kova! Pitäisi siis pudottaa vielä 1,7kg ja tässä kohtaa se tuntuu aika kovalta tahdilta! Nyt tällä viikolla olen kuitenkin ottanut HIIT treenit ohjelmaan eli viiden salitreenin lisäksi 2-3 HIIT:iä vielä viikossa. Tällä viikolla se oli kaksi, mutta ensi viikolla vedetään sitten kolme että on edes jotain mahdollisuuksia päästä tuohon helmikuun tavoitteeseen! Sitten käännetäänkin jo katseet maaliskuulle ja mietitään mikä olisi kova, mutta realistinen tavoite maaliskuulle. Liput meillä on hankittu MM2017 kisoihin tuonne 4-5.3 viikonlopulle ja silloin termarista löytyy muutakin kuin vettä. Tämä on kuitenkin ainoa ja sallittu "lörpöttely viikonloppu" tämän kevään aikana. Seuraavan kerran otetaan sitten ehkä kuppia vappuna tai juhannuksena.. 

Nyt munaa naamariin ja sitten tekemään viikon viimeinen eli viides treeni salille! :) Iltapäivällä on luvassa vielä pientä kokkailua PT:ni Johannan kotona! Jotain hyvää aasialaista ruokaa luvassa! ;)

tiistai 14. helmikuuta 2017

Josko HUOMENNA!

Nyt viimeiset kolme päivää olen käynyt sillä fiiliksellä nukkumaan, että josko HUOMENNA se tapahtuisi! Joka aamu olen kuitenkin saanut "pettyä" ja todeta, ettei VIELÄKÄÄN! ..vieläkään paino ei ole siirtynyt uudelle kymmenluvulle eli sille kultaiselle kuuskytluvulle. Josko kuitenkin HUOMENNA?!!! :D Ehkä saan taas karvaasti pettyä huomen aamulla tai sitten pompin ilosta, kun vihdoin yksi rajapyykki on alitettu. ;)


Viime torstaina oli tankkauspäivä, minkä johdosta paino nousi +300g eli ei juuri mitään. Tankkauksen jälkeen toki toiveena oli, että paino tippuisi muutaman päivän jälkeen roimasti alas mutta tällaista  200-400g pudotusta se nyt on ollut eli ei mitään "kilo viikossa" -tyyliä. Nyt kumminkin huomiselle on pieni toive, että se 400g olisi paino pudonnut ja näin ollen vaaka näyttäisi 69,9kg.. ;) Ai että tuo lukema tuntuu jo niin hyvältä pelkästään kirjoittaa, vaikka se ei ole vielä todellinen lukema. Mutta ei se enää kaukana ole! Jos ei huomenna niin ehkä sitten ylihuomenna! ;D


Painoa ja kaloreita seuraan tosiaan Sulamossa (entinen Kalorilaskuri). Palvelu maksaa puoleksi vuodeksi noin 20€ eli ei juuri mitään ja tuolla Sulamossa on todella tarkat makroseurannat sekä kattava määrä ruoka-aineita. Oikeastaan kaikki ruuat löytyvät Sulamosta ja kun jokaisen suupalan syöttää sinne (ennen kuin syö) niin tietää TASAN TARKKAAN paljon niitä kaloreita mistäkin kertyy ja aika moni ruoka on jäänyt syömättä kun sen on ensin syöttänyt tuonne Sulamoon ja nähnyt ne makrot.. Nyt on siis kaikenkaikkiaan -4,4 pudotettua kiloa! Instagramissa seuraajat ehkä jo huomasivatkin, että "säästökuurini" ei kantanut kovin pitkälle kun eksyin Finnmarin tehtaanmyymälään elämäni ensimmäistä kertaa.. :D Eihän sieltä tyhjin käsin voinut mitenkään lähteä ja kaikkea ihanaa sieltä tuli ostettua. ;) Jonkun mielestä ehkä täysin turhaa tavaraa, mutta sovitaan vaikka että ne olivat viiden kilon painonpudotuksen ja sen 70kg:n alituksen palkintoja vähän näin etukäteen! ;)



Tässä vähän tämän päivän ajatuksia ja fiiliksiä projektista! :) Onko teillä jo mielessä jotain kivoja juttuja, millä aiotte palkita itseänne kun pääsette ensimmäiseen painotavoitteeseen,  lopulliseen tavoitepainoon tai ihan mihinkä tahansa omaan tavoitteeseen? :) Vai riittääkö pelkästään se liikunnan ja laihtumisen tuoma hyvä olo ja virkeys? Eihän kukaan kumminkaan meinaa palkita itseään herkuilla (kuten ennen vanhaan)...? ;)


Tämän mainion kuvan siivittämänä haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa! :) <3 Pistähän alle puumerkkisi jos olet vielä siellä! :)

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kolme painavaa syytä!

Olen joskus silloin sata vuotta sitten kirjoitellut aiemminkin aiheesta: "Miksi haluan laihtua" ja mitkä ovat ne syyt, mitkä saavat minut ryhtymään tähän hommaan yhä uudelleen ja uudelleen. Ajan myötä osa niistä painavimmista syistä on jo unohtunut, sillä enhän enää muista mitä kaikkea vaivaa 83 painokiloa toivat mukanaan. Nyt kuitenkin 75 painokilon kolkutellessa ovella, havahduin taas siihen mitä kaikkea p*skaa se ylipaino toikaan mukanaan ja mitkä ovat ne asiat nyt, mitkä saavat minut pysymään ruokavaliossani ja menemään kohti tavoitteitani! 


Ensinnäkin vaatteet puristavat ja jäävät pieniksi. Monet kledjut kyllä antavat tässä asiassa aika hyvin armoa ja löysemmät paidat mahtuvat päälle vielä pitkäänkin. On kuitenkin vaatteita, joissa armoa ei tunneta: esimerkiksi toppahousut! Kaksi vuotta sitten ostetut (painoin silloin voin 65kg) kalliit M-koon toppahousut menevät enää juuri ja juuri jalkaan. Nappi pitää laittaa kiinni vatsa sisään vetämällä ja naama irvessä puristamalla. Housut menevät vielä juuri ja juuri kiinni, mutta koitapa siinä Michelin ukkona saada kengät jalkaan ja nauhat solmittua! Hikihän siinä tulee perkele jo siinä hommassa, ennen kuin olet edes ehtinyt astua ovesta ulos lenkille! Kuvittelepa käveleväsi vielä noissa puristavissa housuissa joku kuuden kilometrin lenkki... Ei kiva. Ai osta uudet, isommat toppahousut? -No en varmana! Minä meinaan ensi talvena kyllä mahtua nykyisiinkin, enkä tuntea oloani enää Michelin ukkeliksi! :D Ehkä tästä myös löytyy syy sille, miksen juuri niitä kävelylenkkejä tee -etenkään talvella.. Sama homma on moottoripyörä housuissa -ikävä kyllä. Viime kesänä kokeilin noita S-koon pöksyjä ja ei toivoakaan, että nappi olisi mennyt enää kiinni. Ne vasta kalliita kuteita onkin, enkä meinannut kyllä moottoripyörävarusteita käydä uusimaan yhden kymmenen kilon takia! Minähän pudotan ne ennemmin!


No mitkä sitten ovat ne kaksi muuta painavaa syytä tämän vaateongelman lisäksi? Toinen oikeastaan vielä paskempi homma on kuorsaaminen! Vaa'an ylittäessä tietty painolukema käyn väistämättä kuorsaamaan! Olen tästä ehkä joskus ennenkin kirjoittanut, mutta olihan tämäkin vaiva taas jo ehtinyt unohtua kunnes tuossa noin 72 kilon kohdalla aloin kuorsaamaan jatkuvalla syötöllä lähes joka yö. Nyt tivaan joka aamu puolisoltani että: "Noh! Kuorsasinko?". :D Ja jo nyt tuo vielä kuukauden takainen vastaus on muuttunut, enkä enää kuorsaa! Wohoo! Eihän se nyt niin kovin seksikästä ole naisen röhkiä vierellä kuin sika. :D Mitä ilmeisemmin kun painoa on tarpeeksi niin nukkuessa se aiheuttaa tukoksen nenän ja keuhkojen väliin. Kuorsauksen suurin aiheuttaja onkin ylipaino ja pelkkä muutaman kilon painonpudotus voi saada vaivan katoamaan! :)


Kolmas ja myös erittäin tärkeä syy tähän painonpudottamiseen on jaksaminen arjessa ja virkeä olotila. Jos ennen töiden jälkeen lösähti vain sohvalle, eikä jaksanut edes tiskikonetta täyttää saatika tehdä mitään muutakaan niin terveellisen ruokavalion ja liikkuvan elämäntavan myötä myös vireystila on kasvanut ihan omalle tasolle. Salitreeni ei väsytä tai kuormita juuri yhtään ja treenin jälkeen on suorastaan enemmän energiaa alkavaan työpäivään. :) Uni tulee illalla helposti ja nukkuminen on tasaista aina sinne herätyskellon soittoon asti! Ylipäätään mieli on paljon parempi, kun tietää että ohjat ovat taas omissa käsissä eikä herkut ole ne mitkä vievät sinua! Onhan se paljon mukavampaa olla oman kehonsa herra, eikä anna joidenkin sokerihöttöjen ohjailla omaa toimintaa sina kohti pahempaa jamaa. 

Mitkä ovat teillä ne kolme painavinta syytä pudottaa painoa ja puskevat teitä eteenpäin kohti tavoitteissanne? Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

perjantai 10. helmikuuta 2017

Pientä tankkailua

Eilen pidin pienen tankkauspäivän -ekaa kertaa tämän vuoden puolella, kun tuntui että paino alkoi vähän jo junnaamaan paikoillaan. Nythän menen todella niukilla hiilareilla ja käytännössä leipää, pastaa, perunaa, riisiä tms minulla ei ole lainkaan ruokavaliossani. Eilen kuitenkin pidin Johannan kanssa sovitun tankkauspäivän ja söin ison kasan pastaa ja banaania yms. Illalla olo oli kuin ilmapallolla ja veikkailin, että paino nousee vähintään 600g ellei jopa enemmän. Hämmästyksekseni paino oli kuitenkin vain +300g edelliseen aamupainoon eli 70,9kg. :)


Nyt olo tuntuu hyvin tankatulta ja taas riittää potkua treeneihin, kun kropassa on enempi hiilareita! ;) Eipä siinä, kyllä ne treenit ovat luistaneet tähänkin asti oikein hyvin vaikka hiilihydraatteja on aika minimisti. Hyvä balanssi levon, ruuan ja treenin kanssa -kaikkea sopivasti niin ne kyllä ruokkivat kaikki kolme toisiaan! :) Ruokavaliolla kun on aivan selvä kytkös siihen miten treeni kulkee ja kun treeni kulkee hyvin niin illalla myös nukuttaa hyvin. Ja kun nukkuu hyvin ja treenaa kovaa niin myös terveellinen ruoka maistuu hyvältä, eikä ole juuri mielitekoja ruokavalion ulkopuolelta. :)



Helmikuulle on nyt kertynyt kuusi salitreeniä (tänään menen tekemään seitsemännen) ja jopa yksi kokonainen HIITTI! :D Wohoo! Ohjelmassanihan on kaksi Hiittiä viikkoon, mutta niin kauan kun paino putoaa vähemmälläkin niin en ole ottanut liikaa stressiä siitä.. ;) Sittenpähän on vielä yksi kortti hihassa jos painonpudotus tyssää ja voi vielä lisätä niitä HIIT treenien määrää viikkoon! Vajaa kolme viikkoa helmikuuta enää jäljellä ja tavoite oli se 68kg helmikuun loppuun mennessä eli tämän aamuisesta painosta pitäisi saada -2,9kg pois seuraavan 18 päivän aikana. Katsotaan miten tuo tankkaus vaikuttaa kroppaan ja onko tavoite saavutettavissa vai ei! Alle seitsemänkymmenen mennään kuitenkin tässä kuussa. ;) Se on varma! 

Muistathan muuten seurata mua vielä Instassa nimellä: sannalatvala
Sieltä tulee treenikuvia ja muita hömpötyksiä vähän tiheämpään tahtiin jos kiinnostaa seurailla! 1000 seuraajaa ei ole enää kovin kaukana.. ;) Eli liittykäähän seuraajiksi. :) Tsemppiä viikonloppuun! Silloin on hyvää aikaa treenata jos viikolla ei ole ehtinyt. Ja pitäkää ne mieliteot kurissa -> saunasiiderin sijaan kivennäisvettä ja irtokarkkien sijaan dippikasviksia tai ihan vain marjoja ja rahkaa. :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kahdessa viikossa eroon sokerista

Vielä tammikuun alussa pyristelin aivan järkyttävässä sokerikoukussa. JOKA PÄIVÄ oli ihan pakko saada jotain sokeria ja jos ei saanut niin oli ihan hirveät "vieroitusoireet" ja päätä särki. Jännä homma, miten joku sokeri voi saada sut melkein huumekoukkuun! Siis silloin kun sokerikoukussa on, niin tuntuu täysin mahdottomalta päästä sokerista eroon. MUTTA sitten, kun siitä PÄÄSEE eroon niin eipä sitä juuri tee enää mieli! Sanotaan, että se kaksi viikkoa kun seisoo vaikka päällään mutta pysyttelee ilman herkkuja niin sitten se helpottaa -ja voin kertoa, että näin se oli myös omalla kohdallani! :) Kohta kolmatta viikkoa ilman herkkuja tai lisättyä sokeria, eikä viime viikolla tehnyt edes tiukkaa kävellä karkkihyllyn ohi. Instagramissa vilisee kuvia laskiaispullista ja Runebergintortuista ja kyllähän niitä tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan niin paljon että vaihtaisin tämän hyvän olon taas siihen sokerikoukkuun. Tällä hetkellä makuhermot ovat niin herkistyneet, että pelkkä kanelilla höystetty aamukahvi maistuu niin herkulliselta, että sitä oikein oottaa! Nyt jos maistaisi jotain Nix & Nax patukkaa niin se saattaisi maistua jopa äklön makealta suussa. Jännä miten nopeasti se makuhermo muuttuu. :)


En vielä ole päättänyt kuinka pitkälle tämä "herkkulakko" ja "sokeriton" ruokavalio kestää, mutta jatketaan sitä nyt niin pitkälle kunnes hyvältä tuntuu -ainakin helmikuun yli, jotta tuo 68 kilon painotavoite on saavutettavissa! :) Hurja ajatella, että kuukausi sitten paino kolkutteli melkein 75:ttä kiloa ja kohta on se seitsemänkymmenenkilon rajapyykki alitettu ja pääsen takaisin sinne "sweet sexties" -luvulle. :D Vielä kun saisi ne kuuluisat aerobiset sinne viikkoon mahdutettua niin paino lähtisi varmasti vielä nopeammin laskuun. Tämä tahti kuitenkin tyydyttää vielä nyt ja katsotaan sitten kun painonpudotus hidastuu niin on pakko ottaa ne kävelylenkit ja HIIT:it viikoittaiseen ohjelmaan. ;D
Kesään on enää 16 viikkoa eli neljä kuukautta (jos laskee kesäkuun alkuun) ja siihen mennessä ehtii halutessaan ties minkälaiseen kuntoon, kunhan vain pistää nyt toimeksi! :) Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat ne vaikeimmat -jos yrität eroon sokerista, mutta trust me: sen jälkeen se jo helpottaa, etkä lähestulkoon joka päivä mieti millä saisit sokerihimosi tyydytettyä. :) Tsemppiä kaikille uuteen viikkoon!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Nyt alko säästökuuri!

Vähän uusia treenivaatteita, kuukausittaiset kynsi- ja ripsihuollot, kampaajalla käynti, hierontaa ja ties vaikka mitä muuta. Lopputulos kuukauden päätteeksi on aina sama: tili näyttää nollaa (tai ainakin todella lähelle) eikä mitään jää säästöön. Nyt kun on uusi vuosi ja "uudet kujeet" niin päätin myös laittaa pankkitilini saldon uuteen uskoon ja karsia kaikki ylimääräiset "turhat" kulut, joita ilman voi (uskokaa tai älkää) myös elää. Kyllä sitä silti jää vielä ihan kiitettävästi maksettavaa asuntolainassa, vakuutuksissa, autoveroissa, bensoissa, ruuissa, puhelinlaskuissa, kuntosalikortissa yms yms ilman näitä ns. turhia menojakin.


Eilen kävin huollattamassa kynnet ja sanoinkin jo kynsiteknikolle, että näiden jälkeen pidän kynsistä taukoa ainakin kesään asti. Sama homma ripsien kanssa. Viime viikolla huolletut räpsyt kestävät minkä kestävät ja sitten alkaa se "autuus" eli ripsivärin käyttäminen! -Tästä en ole kyllä yhtään innoissani ja vähän ehkä ahdistaa jo ajatus valmiiksi kuinka kaljuksi sitä taas tuntee itsensä ilman ripsienpidennyksiä. :D Joka tapauksessa jo ripsien ja kynsien pois jättäminen helpottaa kukkaron nyörejä jo satasen verran! Ja miettikää mitä se on vuositasolla...no ei edes mietitä. :D Kampaajalle uppoaa aina myöskin se satanen tai puolitoista. Toki kampaajalla käynti ei ole kuukausittaista vaan pikemminkin siellä tulee käytyä ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Työpäivän jälkeen kun jää "ihan vähän vain" shoppailemaan niin aina sinne on pyörähtänyt satanen jos toinenkin! :D Toki uusia treenivaatteita on jossain määrin paljon sallittavampaa ostaa, kuin esim uusia farkkuja kun kyllähän se aina motivoi erilailla lähteä salille, kun on uudet byysat joilla treenata. ;)


Sanotaanko, että mitään "täyskieltoa" en ostoissa tai kampaajalla käynneissä tee (muutenhan alan näyttämään kohta ihan harakanpesältä, kun tukka on kasvanut ylipitkäksi ja liehottaa miten sattuu), mutta semmoiset ylimääräiset ja tarpeettomat kampaajareissut ja vaateostokset saavat nyt jäädä! Ja sitäpaitsi, onhan se nyt paljon kivempi treenailla nyt näillä kuteilla mitä on ja ostaa sitten keväällä uusia raikkaita treenivaatteita huomattavasti pienemmässä koossa, kuin nyt -vai mitä?! ;) Hierontaa en meinaa kuitenkaan täysin pois jättää, sillä koen sen tekevän todella hyvää kropalleni enkä halua mennä täysjumiin näiden treenimäärien puitteissa. Kerran kuukaudessa tai kahdessa aion siis edelleen  käydä hieronnassa.

Miten sitten muuten aion säästää? No, ruokalaskuissa tietenkin! Eilen se taas nähtiin kun kävin pitkästä aikaa citymarketissa niin johan sinne upposi se 85€ viikon ruokiin. Kumma homma, että kun olen käynyt Lidlissä niin sieltä selviän AINA ulos alle 70€ laskulla.. Toki Lidlistä ei saa kaikkea, mitä Prismasta tai Cittarista ja pari kertaa kuukaudessa tulee käytyä vielä erikseen Prismassa hakemassa tiettyjä juttuja, mitkä ovat päässeet loppumaan. Kuitenkin keskiarvoisesti ostoskori on aina 20€ halvempi Lidlissä käytynä kuin muualla. Mitään tutkimustulosta minulla ei tästä ole, muuta kuin ostoskuitit ja joka kerta ostan kuitenkin 90% samoja tuotteita eli sitä 10% naudan jauhelihaa ja maustamattomia kanan rintafileitä, rahkaa, kananmunia, kasviksia jne.

Jo näillä "pienillä" muutoksilla, meinaan saada joka kuukausi 200€ säästettyä ja siirrän sen suoraan pois käyttötililtä jemmaan tuonne säästötilille! Ehkä jo vuoden päästä näillä säästetyillä rahoilla voi lähteä johonkin reissuun.. ;) Onko teillä mitään hyviksi havaittuja säästövinkkejä, millä saatte tuntuvan säästön kuukausittaiseen rahan käyttöönne? Esim. jokin tietty viikonpäivä ja kellonaika, milloin kaupasta saa päiväystuotteita -30% hintaan tms? ;) Tää säästöhaukka ottaa nyt kaikki vinkit vastaan, jotta jokainen pienikin roponen saadaan pysymään siellä tilillä vielä kuukauden loppuunkin asti! :DD

perjantai 3. helmikuuta 2017

Tammikuun tulokset

Mitä ilmeisemmin sieltä ruudun takaa löytyy vielä lukijoita, keitä kiinnostaa ihan ne perus treenipostaukset ja kuulumispäivitykset?! :) Yritetään siis korjata postaustahtia vähän tiiviimmäksi, kuin kaksi tekstiä kuussa, vaikka tää onkin aika jonnin joutavaa turinaa niin kiva kuulla, että lukijoita kiinnostaa myös tällainen hömppä! :DD Enivei, mitään joka aamuisia painopäivityksiä en ala enää tekemään, mutta ehkä kuukauden takaisia tuloksia voi jo vähän analysoida. 

Tammikuu oli ja meni! Kaksi ensimmäistä viikkoa siitä olin hirvittävässä yskässä ja ääni oli lähes kokonaan poissa. Kävin kuitenkin ihan normaalisti töissä ja yritin myös käydä tekemässä kevyttä treeniä, etten ihan pelkillä laakereilla makaisi. Tavoitteenanihan vuodelle 2017 oli saada 170 salitreeniä kasaan ja vaikka toki laatu korvaa määrän, niin meinasin joka tapauksessa päästä tuohon tavoitteeseen eikä siinä kovin montaa viikkoa voi hölläillä, että pysytään tavoite tahdissa. Tuon tavoitteen kun pilkkoo osiin, niin eihän siitä tule kuin keskimäärin 14 treeniä kuukaudessa ja 3,5 treeniä viikossa. Helppo homma, kun hommasta  nauttii! :) 


Tammikuussa sain kun sainkin yhteensä 16 salitreeniä kasaan -flunssasta huolimatta! :) Tähän olen erittäin tyytyväinen. Missä sitten pitäisi petrata? Noh, niissä aerobisissa! Arvatkaa montako kertaa tuli käytyä lenkillä viime kuussa? :DD YHDEN KERRAN! Vuoden 2017 tavoite oli yhteensä 100 lenkkiä/muuta aerobista liikuntaa eli keskimäärin 8 kuukaudessa ja 2 viikossa.. Tässä on todellakin nyt kirittäminen, ettei tuo tavoite muodostu mahdottomaksi! :D

Mites sitten painoasiat? Jouluna tuli nappailtua kinkkua, laatikoita, torttuja, pipareita, konvehteja ja vaikka mitä muita herkkuja aika urakalla.. Siitä muistutti myös tammikuun vaaka lukema: 74,7kg! Onhan tuosta lähtötilanteesta helposti varaa se 10 kiloa pudottaa, mutta ensimmäisenä tavoitteenani on nyt päästä alle 70 kilon eli 5kg:n painonpudotus ja katsotaan sitten seitsemän kilon painonpudotusta ja jos tarvis niin se täyskymppi pois. Askel ja päivä kerrallaan. :)



Alkukuun sairasteluista huolimatta oli siis oikein hyvä tammikuu (aerobisia lukuunottamatta!). ;) Helmikuu startattiinkin huomattavasti mukavammissa painolukemissa ja helmikuun lopussa tavoitteena on painaa 68 kiloa. Let's do this! :) Kolmen päivän vapailla on ehkä aikaa käydä jopa lenkilläkin.. ;D