perjantai 2. joulukuuta 2016

Voi kuinka voisin tarpeeksi uskoa itseeni?

Tänään treenattiin taas Johannan kanssa ja treenin ohessa tulee myös juteltua jonkun verran sarjojen välissä. Kerroin Johannalle, että olen viimeiset kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän laihduttanut. Jo 18 vuotiaana menin ensimmäistä kertaa Painonvartijoihin painaessani silloin 73kg eli kutakuinkin saman verran kuin nyt.. Painonvartijoissa laihduin 62:een kiloon, mutta sen jälkeen lihoin matkaoppaana 83:een kiloon. Siitä sitten tiputin kovalla työllä pois -25 kiloa ja painoin 58kg eli vähemmän mitä ikinä aikuisiälläni! Mietin jo silloin etten koskaan ikinä halua lihoa takaisin, mutten kuitenkaan ollut myöskään tuolloin tyytyväinen peilikuvaani. 58 kiloisena olin vain "laihaläski", vaa´an lukema miellytti mutta peilikuva ei... Näytin kuihtuneelta. En vahvalta, jäntevältä tai treenatulta, ainoastaan kuihtuneelta.

30.07.2016 73kg
Tehtiin ihan HEMMETIN hyvä selkätreeni Johannan kanssa ja ennätyspainot salilla paukkuivat! Suurin haasteeni on kuitenkin itse uskoa itseeni. Olen niin monta kertaa yrittänyt. Päässyt lähelle maalia ja jollain tasolla maaliinkin asti, mutten kuitenkaan ole koskaan ollut lopputulokseen tyytyväinen. Sitten ollaan otettu takapakkia ja taas yritetty uudestaan. Jossain vaiheessa vain usko tähän omaan projektiin on loppunut. 
30.10.2014 58kg
En kuitenkaan missään vaiheessa ole lakannut yrittämästä! Välillä nämä ajatukset pyörivät päässäni enemmän ja välillä vähemmän. Tärkeintä olisi kuitenkin vain uskoa omaan tekemiseen ja mennä fiiliksen mukaan yli omien rajojen, miettimättä sen enempää painoa. Mikä se paino edes on määrittelemään ihmistä? Kumma kyllä se tuntuu määrittelevän paljonkin. Näen itseni huonompana. En usko jaksavani tehdä salilla sarjoja isommilla painoilla kun olen vain tällainen pullukka, vaikka tänäänkin se todistettiin että olen VAHVA ja jaksan liikutella treeneissä jo ihan kohtuullisen isoja painoja. Voisin saavuttaa ihan mitä haluan, jos vain tarpeeksi uskoisin itseeni ja jaksaisin tehdä töitä sen eteen! Minulta puuttuu pitkäjänteisyys. Haluaisin sen -10kg pois kymmenessä viikossa ja that´s it. Kyllä -laihdutus voisi hetkellisesti olla ehkä ohitse, mutta loppuelämä silti edessä ja sama taistelu taas kohta ellen olisi oppinut matkan varrella mitään. 
30.6.2008 73kg
Pikkuhiljaa haluan taas alkaa uskomaan itseeni. Pystyn ihan siihen mitä päätän! Voin olla muutaman vuoden päästä ihan minkälaisessa kunnossa tahansa! Se, olenko entistä hoikemmassa vai entistä pulskemmassa kunnossa on vain kiinni minusta itsestäni ja uskosta omaan tekemiseen ja sitä kautta tuloksien syntymiseen. Voin saavuttaa ihan mitä tahansa! Täytyy vain jaksaa uskoa itseensä! Mietin jo onko minulla edes tälle blogille mitään annettavaa, sillä jossain vaiheessa on tämä blogi kuopattava ennen kuin kaikki lukijat ovat hävinneet ja koko blogi kuihtunut kasaan. Ehkä sen aika ei kuitenkaan ole vielä.. Uskon niin.

14 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kyllä pystyt, ja olet jo saavuttanut huimia tuloksia: näkeehän sen jo noista kuvistakin! Olet inspiroinut ja tsempannut minua omassa laihdutusprojektissani - tämän blogin välityksellä. Joten itsekkäästi toivon, ettet lopeta tätä blogia. Toivon, että voisin tällä kertaa tsempata sinua: jatka sinnikkäästi, mutta ole itsellesi armollinen. Tämä syksy on ollut sinulle työpaikanvaihdoksen ja tiukan työtahdin takia ollut tosi rankka, joten ei ihmekään, jos tuntuu välillä, että takki on tyhjä. Muista siis myös relata ja levätä hyvin. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos taas ihanista sanoista. :) Ja ehkä en vielä lopeta kuitenkaan, vaikka välillä tuntuu siltä ettei ole aikaa/asiaa enää tänne kirjoitettavaksi. Myös motivaatio ja tulokset kulkevat käsi kädessä blogin kanssa ja jos laihdutus etenee niin myös blogiin riittää kirjoitettavaa, mutta nyt kun tuntuu kaikki junnaavan paikoillaan niin ei synny myöskään tekstiä mistä kirjoittaa.. :( Toki voisihan sitä aina kirjoittaa tästä kun ei vaan suju, mutta en halua tästä mitään super negatiivista ja siltä kantilta huonoa blogia vaan toivoisin taas pääseväni tähän kelkkaan mukaan ja kirjoittaa niistä onnistumisista. :) Onneksi kuitenkin valtaosa laihduttajista on juuri näitä jojoilijoita ja ehkä monia se blogissani juuri viehättääkin, etten ole täydellinen ja ryven samoissa pohjamudissa valtaosan kanssa tämän asian äärellä. :D

      Poista
  2. Täällä ikuinen jojoilija haluaa saada tsemppiä sinusta. Jatka vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kiitos! :D Terveisin toinen jojoilija ;)

      Poista
  3. Pidän blogistasi juuri sen vuoksi, että luot positiivista tsemppiä muihin omalla aitoudellasi. Elämä ei ole pelkkää suorittamista, se on paljon muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helzu! :) Kommenttisi lämmittää mieltä. <3

      Poista
  4. Älä lopeta, tykkään blogistasi. Elämä on välillä rankkaa, tylsää vauhdikasta ja mitä lie.. Mutta siltikään ei kannata lakata yrittämistä. Jos ei nyt onnistu, niin ehkä vuoden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Mukavaa kuulla, että haluatte vielä lukea juttujani vaikka laihdutuksen saralla ei olla edetty suuntaan eikä toiseen. :) Ehkä se taas tässä korjaantuu jos alkaa aktiivisemmin myös kirjoittamaan.. ;) Terapeuttista tämäkin kun saa avautua juuri niistä itselle isoimmista huolista!

      Poista
  5. Moi, seurailen aina välillä sun blogia, tää on mielenkiintoinen. Mietin joskus aiemmin jo tätä mut sillon en rohjennut kommentoida, mut nyt tähän aiheeseen liittyen, ni mietin et ootko koskaan ajatellut et kuinka paljon itseasiassa sun identiteettiä on laihduttaminen? Jos et laihdutan, niin kuka olet? Oot koko aikuisiän laihduttanut.

    Oon ite pohtinut näitä asioita. Varmaan 15 vuotiasta asti mua määritteli laihduttaminen ja kaikki tekeminen oli sitä, että kun olen laihduttanut niin sitten olen vasta ansainnut sitä ja tätä. Eli kaikki oleminen ja tekeminen korreloi sen kanssa olenko ansainnut sen laohduttamisella. Jossain vaiheessa tajusin tän ja totesin et mitä sitte. Et mitä jos en laihdu. Mun täytyy ensisijaisesti hyväksyä itseni ehdoitta. Voinko olla tyytyväinen itseeni ihan vaan tällaisena. Totesin että voin ja sen jälkeen helpotti. Liikun koska haluan. Syön terveellisesti koska haluan. En siksi että pitää.

    Toivottavasti sait vähän pointista kiinni, vaikee selittää tälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkeasta ja pohdiskelua herättävästä kommentistasi! Nyt kun sen sanoit niin en voi olla kuin nyökyttelemättä, sillä juuri näinhän se on! Silloin kun pääsin painotavoitteeseeni niin olin ihan hukassa, että: "Mitäs NYT?!". Olen aina laihduttanut. Ja kaikki tuntevat minut sellaisena ikuisena laihduttajana, vaikken kieltämättä loppuelämääni halua sellainen olla. Kuitenkin monesti sukulaiset ja tutut kysyvätkin aina: "Miten laihdutus edistyy?". Tokihan tämä blogi ei yhtään helpota sitä "ikuisen painonpudottajan" taakkaa vaan ehkä enemmänkin leimaa siihen. :D

      Tästä kertoo jo sekin, että otin laihdutukseni puheeksi jopa työhaastattelussa nykyiseen työhöni! Tai se mitä kerroin itsestäni oli että: "Tykkään treenata salilla, mutta tykkään myös syödä". :D Eli olet aivan varmasti oikeilla jäljillä kun pohdit, että laihdutus on osa identiteettiäni. Enhän tuntisi enää itsekään itseäni jos en laihduttaisi ja ehkä siksi myös jarruttelen siinä onnistumista, sillä sitten jään ns. "tyhjän päälle", eikä minulla ole enää samanlaista projektia.

      Olen omasta mielestäni onneksi päässyt kuitenkin jo siitä ajattelutavasta eroon, että voin tehdä tiettyjä asioita vasta sitten kun laihdutan. Tai että olen jättänyt turhanpäiväiset "palkitsemiset" pois että: "Sitten kun olen tämän kymmenen kiloa saanut pois niin lähden kyllä ulkomaille" tms. Kyllä nyt enemmän elän ja haluan kokea, enkä vain odottaa painon putoavan ja sitten vasta toteuttavan unelmiani. Elämä on kumminkin tässä ja nyt. :)

      Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin niin myös minä treenaan = koska haluan ja saan niin älyttömän hyvän fiiliksen siitä, enkä siksi että laihtuisin. En myöskään tee semmoisia liikuntasuorituksia, joista en nauttisi (kuten esimerkiksi aikaisia aamulenkkejä ennen aamupalaa ihan vain sen takia, että se polttaisi enemmän rasvaa..). Huomaan etten ole oma itseni jos en pääse viikottain treenaamaan. Liikunta on jo osa minua, eikä se ole loppumassa siinä kohtaa kun joskus saavutan tavoitepainoni tai sen "unelmakroppani".

      Kiitos vielä kun jaoit ajatuksesi! <3 Sain paljon itsekin ajattelemisen aihetta ja ehkä on syytä tehdä enemmän myös itsetutkiskelua asian tiimoilta. :)

      Poista
  6. Aina on huominen, jos tänään on huono päivä. Ja jos huominenkin tuntuu vaikealta, niin ensi viikko voi olla jo parempi. Kamppailen itsekin pitkästä aikaa samanlaisten uskonpuutosten kanssa. Täytyy vain olla armollinen ja sallia itselleen epäonnistuminen, jos sitä siksi voi kutsua, ja nousta taas, kun siihen on voimia - ja sitä uskoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi! :) Kaikkihan meistä epäonnistuu joskus ja tosiasiassa vain se on epäonnistumista jos lakkaa kokonaan yrittämästä. ;) Ja mehän ei periksi anneta, vaikka usko meinaa välillä loppua...

      Poista
  7. Oletko ikinä tutustunut Patrik Borg nimisen ravitsemusterapeutinbajatuksiin? Hän kirjoittaa mm. blögia nimim. Pöperöproffa. Sieltä voisit saada hyviä ajatuksia pysyvään painonhallintaan.

    VastaaPoista
  8. Olen kyllä muutamia tekstejä lukenut ja tuolla kyseinen blogi on lukulistallanikin, mutta aika harvoin enää nykyisin sinnekään päivityksiä tulee. Jonkun verran on kyllä tullut luettua ajatuksia ja kirjoja painonhallinnasta mm. Jutan, Hanna Partasen jopa DR Philin kirjoja! :D Eli en usko, että tässä on tiedosta kyse vaan enemmänkin viitsimisestä valmistaa terveellistä ruokaa.. :D

    VastaaPoista

Kiva jos jätit kommenttia :) Nyt voit kommentoida myös anonyyminä! Kommentit hyväksytetään ennen julkaisua ja kaikki asialliset kommentit julkaistaan! :)