torstai 6. lokakuuta 2016

Aikaisia aamuja ja aamupainoa

Hyvää huomenta! Kello on 06:45 ja syön tässä juuri aamupuuroani, kunnes 07:15 lähden taas töihin ja palaan kotiin 20:45. :D Siinä siis aika pitkälti syy myös blogihiljaisuudelle, sillä tällä hetkellä minulla on vain yksi ja ainoa asia elämässä ja se on työ. ;) Voisi luulla, että kahdentoistatunnin päivät tuntuvat pitkiltä, mutta voin luvata että kun hommaa riittää niin pirusti niin tunnit vain menevät todella nopeasti! Aamupaino oli tänä aamuna 72,8kg. En edes muista mitä se on ollut viimeksi, kun tänne olen painoani julkaissut mutta ei sen väliä. Treenaamassa olen käynyt sen tasan kaksi kertaa viikossa: lauantaina ja sunnuntaina. Eihän se mihinkään kehittymiseen riitä, mutta tällä hetkellä kaikki fokus menee uuden myymälän rakentamiseen. :) Ihan heti ensimmäisenä ei tule mieleen lähteä 12h työpäivän jälkeen treenaamaan! :D Sen aika tulee taas joskus.


Viime viikonloppuna oli tiimipäivät, jossa treenattiin selkää ja toisena päivänä kävin itse tekemässä hyvän jalkatreenin. :) Kyllä se euforia ja hyvän olon tunne, mikä treenistä tulee on vaan jotain semmoista mitä jokaisen haluaisi kokevan! Taisin jalkapäivänä tehdä omia ennätyksiäni prässissä 250kg:llä. Tai en kyllä muista onko joskus aikasemminkin kelkassa ollut tuon verran, mutta kyllä se jonkun verran kyydissä painoi niin tein 3x6 sarjoja. :) Lauantaina on pitkästä aikaa Johannan kanssa treenit ja silloin otetaan myös jalat käsittelyyn! ;D Ihanaa, vaikka samalla niin kamalaa.. 

 

Sunnuntaina olen taas menossa Lahden Fitness Expoon katsomaan, kun moni täältä Kuntokeskus K&M:ltäkin nousee lavalle ja toivon mukaan nappaa sen kirkkaimman mitalin! ;) Tsemppiä Kia ja kumppanit! :)



Tässä oli tämmöiset pikakuulumiset tällä kertaa. Oliko minulla joku -10kg tavoite jouluun mennessä? :D Se on kyllä unohtunut tässä tohinassa jo kauan sitten. Pääasia on, että nautin treenaamisesta ja kun resurssit taas riittää niin nipistän taas ruokavaliosta vähän niitä hiilareita. Näitä 12h rakennuspäiviä ei kyllä millään vhh-dieetillä vedetä läpi, kun askeleet on 20000 luokkaa joka päivä.. ;D

4 kommenttia:

  1. Kovat on jalkaprässissä painot. Ihailtavaa! Jaksamista työrumbaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi kohta jo vähän helpottaa! :) Täytyy ensi kerralla kokeilla taas laittaa pikkasen lisää kiekkoja kelkkaan.. ;)

      Poista
  2. Kiva blogi sulla! En tiedä osaatko auttaa mutta olen 155cm pitkä ja painan 49kg olenko Normaali?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Olen itse 158cm ja painan sen 73kg eli kyllä, olet hyvin hyvin normaali. Missään nimessä älä ainakaan painoa lähde tuosta pudottamaan. :)

      Poista

Kiva jos jätit kommenttia :) Nyt voit kommentoida myös anonyyminä! Kommentit hyväksytetään ennen julkaisua ja kaikki asialliset kommentit julkaistaan! :)