maanantai 24. lokakuuta 2016

Paluu "arkeen" ja ehkä jopa bloginkin pariin!

Hurja 75 tuntinen avajaisviikko takanapäin ja nyt alkoi ensimmäinen viikko kuukauteen, kun työtunnit ovat alle 55h/viikossa! :D Voisi siis sanoa, että I'M BACK! Oli hienoa elää XXL kuplassa ja oli niin mahtavaa saada rakentaa oma myymälä alusta saakka itse ja olla kokemassa upeat avajaiset vieläpä komeiden ilotulitusten kera! Viime viikko täytti odotukseni enemmän kuin monen monta kertaa! ;)


On kuitenkin ihan mukava olla taas muutakin kuin pelkkä XXL-Sanna, kuka lähtee aamulla klo 07:00 töihin miehen jäädessä nukkumaan ja palaa illalla klo 21:00 ja nukahtaa sohvalle klo 22:00, koska on niin uupunut yli 12h työpäivästä.. Pian voin olla taas avopuoliso miehelleni, ystävä kavereilleni ja ennenkaikkea treenaava laihdutusbloggari! ;) Viimeiseen kahteen kuukauteen sitä en ole ollut ja pahoittelen sitä, mutta asiat tärkeysjärjestyksessä ja nyt on taas enemmän aikaa blogillekin. :)

Tällä viikolla saan nauttia kahdesta vapaapäivästä, eikä kahdeksan tunnin työvuorot klo 13:30-21:30 tunnu enää missään! Aamulla heräilin rauhassa, söin aamupalan ja joskus 11 aikaan kampesin salille. Kieltämättä kropasta huomaa, että kuukauteen-kahteen ei ole tullut ihan hirveästi puntteja heiluteltua etenkään yläkropan treeniä. Jos olen päässyt kerran tai kaksi kertaa viikossa salille niin olen melkein poikkeuksetta aina tehnyt jalat. :D Jaloissa siis voimatasot ovat pysyneet suht samana, mutta esim. tänään olkapää/ojentaja treenissä sain tyytyä tekemään vipunostoja sivuille ihan 5:den ja 6kg:n painoilla, kun vielä pari kuukautta sitten 8kg käsipainot liikkuivat kevyesti. Onneksi lihasmuisti palautuu kuitenkin nopeasti, niin kohta ollaan taas niissä painoissa missä muutama kuukausi sitten. :)

Aamupaino oli tänään 72,6kg eli vaikka salille en ole päässytkään juuri ollenkaan, niin paino on pysynyt suht stabiilina Prisman buffa safkoista huolimatta! Askeleita on päivän aikana tullut sen verran paljon, että päivän aktiivisuustavoite on Polarin mukaan melkein joka päivä täyttynyt. Nyt tällä viikolla olisi suunnitteilla päästä viisi kertaa salille aina iltavuoroissa ja vapaapäivinä. :) Tekee NIIIIN hyvää päästä taas treenaamaan ja ehkä pikkuhiljaa voi taas antaa ajatuksia tuolle painonpudotukselle jos ensi kesäksi haluaisi edes viisi-kuusi kiloa pudottaa. Nyt lokakuun ajan olen pitänyt myös Johannan kanssa treeneistä taukoa, sillä ei ole mitään järkeä yhteistreeneihin jos se on se yksi ja ainoa kerta viikossa kun ehdin salille.. Marraskuussa kuitenkin jatkuu taas Johannankin kanssa treenit! :)


Nyt kuitenkin kutsuu peti! Sen verran vielä univelkaa on, että parempi nukkua varastoon nyt kun taas saa! ;D Viime yönä olin kovasti ollut ohjaamassa kassajonoa unissani, eli aikalailla yksi ja ainoa asia on pyörinyt viime kuukausina päässäni.. :D


perjantai 14. lokakuuta 2016

Pitkään pidetty salaisuus!

Vihdoin se on julkista! Vihdoin voin hehkuttaa asiaa muuallakin, kuin oman pään sisällä! Nyt saa huutaa kaikille sali Pirkoille, kummeille, Keijoille, naapurin Sepoille ja ihan kaikille! 


Ensi viikolla se tapahtuu! Tarkalleen ottaen 19.10 keskiviikkona klo 06:00! Tämän kyseisen päivän vuoksi ollaan raadettu perse hiessä töitä! Yhden päivän vuoksi! Nyt vihdoin se päivä koittaa, ja saadaan kovalle työlle palkinto! Ja se palkinto on XXL Sports & Outdoor -myymälän avaaminen Lahteen! En voisi olla yhtään enempää innoissani! Keskiviikosta tulee mahtava! Siis aivan huikea! 


Nyt kakki XXL:n Facebook sivuille osallistumaan ilmaisen minuutin arvontaan! Kaikki, mitä ehdit minuutin aikana kahmia syliisi -saat pitää! ..kunhan ehdit kassalle.. ;) Nähdään keskiviikkona avajaisissa!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Motivaatiopiikki Expoilta!

Taas on Fitness Expo -kisaviikonloppu taputeltu! Kolmannetta kertaa olin Lahdessa seuraamassa body fitness kisoja ja kahtena keväänä olen käynyt myös Kulttuuritalolla kannustamassa. :) Jos kisoja seuraamalla ei motivaatio nouse pilviin, niin ei sitten millään! Menimme Tiinan kanssa heti aamu yhdeksältä katsomaan Fitnessin vapaaohjelmaa, mihin myös Eveliina Tistelgren osallistui. Mielestäni Eveliinan vapaaohjelma oli aivan sairaan hyvä ja kunto todella kova, mutta näköjään se ei vielä riittänyt voittoon vaan Eve sai kisoista hopea pokaalin..

Kuva Body-lehti https://www.bodylehti.fi
Kuva Body-lehti https://www.bodylehti.fi
Fitness -sarjan jälkeen jäätiin vielä hetkeksi katsomaan Men's physique -kisoja, kunnes sitten siirryttiin messualueen puolelle kuuntelemaan Bullin "Pyhä kolminaisuus" -luentoa. :D Puolilta päivin kisapäivä huipentui body fitnessiin, jossa seurasimme alle 168cm sarjaa silmä kovana Kia Rantalaisen kilpaillessa siellä! Eikä todellakaan mennyt huudot hukkaan, sillä Kia nappasi tänä syksynä sen kaikkein kirkkaimman pokaalin!!! :) Aivan huikeeta ja ihan mieletön kunto Kialla!

Kuva Body-lehti https://www.bodylehti.fi
Expojen jälkeen tuli kyllä itselle taas semmoinen motivaatioboosti, että kanat paistuivat heti kotona pannulla ja nyt on kolmen päivän eväät töihin pakattu! ;) Salille en kyllä ehdi/jaksa/viitsi enää 12h työpäivien jälkeen mennä, mutta jos ruokavalion saisi edes ruotuun niin sillä saa jo virkeyttä lisää. :) Expoilla oli myös monien muiden julkimoiden lisäksi aina yhtä ihan Oona Tolppanen ja pakkohan se oli Oonan kanssa päästä yhteiskuvaan.. ;D Siinä on kyllä semmoinen tehopakkaus, että VAU! Edelleenkin minun yksi suurimmista idoleista ja aivan uskomattomassa kunnossa, vaikkei tällä hetkellä kisaakaan! Ja mikä peppu! :D



Viikonloppuna on tullut treenattua, levättyä ja pää on saatu nollattua -ei siis alkoholilla nollaamalla vaan ihan muuten. :D Taas ollaan valmiita uuteen 56h viikkoon! ;) Mukavaa sunnuntaita kaikille!

torstai 6. lokakuuta 2016

Aikaisia aamuja ja aamupainoa

Hyvää huomenta! Kello on 06:45 ja syön tässä juuri aamupuuroani, kunnes 07:15 lähden taas töihin ja palaan kotiin 20:45. :D Siinä siis aika pitkälti syy myös blogihiljaisuudelle, sillä tällä hetkellä minulla on vain yksi ja ainoa asia elämässä ja se on työ. ;) Voisi luulla, että kahdentoistatunnin päivät tuntuvat pitkiltä, mutta voin luvata että kun hommaa riittää niin pirusti niin tunnit vain menevät todella nopeasti! Aamupaino oli tänä aamuna 72,8kg. En edes muista mitä se on ollut viimeksi, kun tänne olen painoani julkaissut mutta ei sen väliä. Treenaamassa olen käynyt sen tasan kaksi kertaa viikossa: lauantaina ja sunnuntaina. Eihän se mihinkään kehittymiseen riitä, mutta tällä hetkellä kaikki fokus menee uuden myymälän rakentamiseen. :) Ihan heti ensimmäisenä ei tule mieleen lähteä 12h työpäivän jälkeen treenaamaan! :D Sen aika tulee taas joskus.


Viime viikonloppuna oli tiimipäivät, jossa treenattiin selkää ja toisena päivänä kävin itse tekemässä hyvän jalkatreenin. :) Kyllä se euforia ja hyvän olon tunne, mikä treenistä tulee on vaan jotain semmoista mitä jokaisen haluaisi kokevan! Taisin jalkapäivänä tehdä omia ennätyksiäni prässissä 250kg:llä. Tai en kyllä muista onko joskus aikasemminkin kelkassa ollut tuon verran, mutta kyllä se jonkun verran kyydissä painoi niin tein 3x6 sarjoja. :) Lauantaina on pitkästä aikaa Johannan kanssa treenit ja silloin otetaan myös jalat käsittelyyn! ;D Ihanaa, vaikka samalla niin kamalaa.. 

 

Sunnuntaina olen taas menossa Lahden Fitness Expoon katsomaan, kun moni täältä Kuntokeskus K&M:ltäkin nousee lavalle ja toivon mukaan nappaa sen kirkkaimman mitalin! ;) Tsemppiä Kia ja kumppanit! :)



Tässä oli tämmöiset pikakuulumiset tällä kertaa. Oliko minulla joku -10kg tavoite jouluun mennessä? :D Se on kyllä unohtunut tässä tohinassa jo kauan sitten. Pääasia on, että nautin treenaamisesta ja kun resurssit taas riittää niin nipistän taas ruokavaliosta vähän niitä hiilareita. Näitä 12h rakennuspäiviä ei kyllä millään vhh-dieetillä vedetä läpi, kun askeleet on 20000 luokkaa joka päivä.. ;D