perjantai 24. heinäkuuta 2015

P*ska puskee läpi!

Mistä tietää, että allekirjoittaneen ruokavalio on ollut viime viikkoina päin p*rsettä? -No naamasta! Kaikki kahden viikon aikana popsittu p*ska puskee nyt naamasta läpi ja iho kukkii, kuin varhaisteinillä.. Tein tänään salilla jalat ja hikoillessa tuntui, kuin se kaikki sokeri ja rasva pursuaisi nyt kasvoista hikihiukkasten muodossa läpi! Tässä todiste: ilman meikkiä, ilman filtereitä tai mitään muutakaan sensurointia! Naamani jalkatreenin jälkeen..


Normaalistihan ihoni on melko hyvä, muutamia yksittäisiä näppyjä lukuunottamatta. Nykyisin huomaan kuitenkin HETI herkuttelujen jälkeen, kuinka kasvoni reagoivat epäterveellisen mättöön.. Ei se siis voi ihan humpuukia olla, kun sanotaan että ruokavalio vaikuttaa ihon kuntoon (niinkuin myös vedenjuonti)! Kaikesta huolimatta jalkatreeni oli aivan SUPER mahtava! Jotenkin sitä tuntee itsensä vaan niin paljon paremmaksi ihmiseksi, kun on saanut sen salimimmin kaikkien niiden saunakaljojen ja grilliherkkujen alta kaivettua! :) 


Tästä on hyvä taas jatkaa! :) 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Aina niin hektiseen arkeen

Yhteistyössä Ambronite

Sain jo jokunen tovi sitten yhteydenoton sähköpostitse "Ambronite" -nimiseltä yritykseltä. Sähköpostissa kerrottiin tästä ihmeellisestä juotavasta ateriankorvikkeesta ja todentotta sivuutin sähköpostin ensilukemalta! Lomalla oli kuitenkin sen verta luppoaikaa, että tutustuinpa sähköpostiin ja Ambroniten nettisivuihin sekä Helsingin Sanomien nettiartikkeliin tarkemmin..




Kyseessä on siis noin 500kcal sisältävä, 119g annospusseihin pakattu juotava ateria, joka täyttää päivän ravintosaantisuositukset niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin Pohjoisamerikassakin! Ambronite sisältää JOPA 30 grammaa korkealaatuista proteiinia per pussi ja se on suunnattu kiireisille ammattilaisille, jotka välittävät terveydestään ja omasta ajastaan. Ambroniteen ei ole lisätty sokeria! Tarkemmat ravintoarvot löytyvät myös  TÄÄLTÄ.

Ja "kuka muu muka" MINÄ olen, kuin KIIREINEN, terveydestään välittävä ammattilainen?! ;D Ensisilmäyksellä humpuukilta kuulostanut tuote, alkoikin kuulostamaan aika hyvältä tämän kassapäällikön korvissa.. ;) Nykyisin kun tulee liian usein pidettyä ruokatauko siinä päätteen ääressä, sähköpostien parissa.. Ja onhan se nyt hemmetin hankalaa vastailla sähköposteihin yhdellä kädellä ja haarukoida riisiä suuhun toisella! Tätä RUOKAA kun pystyykin huuhtomaan suoraan kurkusta alas! ;) Ateria pitää nälän loitolla jopa 4-5 tunnin ajan ja sen valmistaminenkin on helppoa kuin mikä: ensin vesi, sitten jauhe ja lopuksi sheik sheik sheik! Näin kokonainen ateria on valmista nautittavaksi. 




Ambronite sisältää jopa 19 eri Superfoodia ja sen maku on mustikkaisen kaurainen! Jos siis tykkäät kaurapuurosta mustikoilla, et voi olla pitämättä tästä! ;) Eihän tämä tietenkään jokapäiväinen lounaani ole, mutta jos aamulla nukuttaa pidempään ja illalla eväät ovat jääneet valmistamatta niin eipähän tarvitse millään tekosyyllä tyytyä mikropitsaan ja suklaapatukkaan, joista tulee se +1000kcal! Tästä saat ravitsevat 500kcal ja varmasti kevyen olon. :)


Mikäli innostuit yhtä paljon tuotteesta kuin minä, saat nyt 10% alennuksen tuotteesta Ambroniten nettisivuilta koodilla: PUDOTUS10 :) Tarjous voimassa rajoitetun ajan! Ambroniten löydät myös Instagramista nimellä: getambronite. Tää on sitä arjen helppoutta! ;) 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kilo viikossa!

Maanantai. Loma lopuillaan. Kotona odottaa vaaka. Se niin linjakas valkoinen Boschin lasivaaka. Sitä miettii haluuko kiusata itseään ja katsoa loman aikana tehtyjä tuhoja. Silti se masokistinen luonne ottaa vallan ja on pakko katsoa, mitä se vaaka näyttää! Ei olisi ehkä pitänyt.. :'D Jos toisilla paino putoaa kilon viikossa, niin itsellä on takuu varmaa että lomalla se NOUSEE 1kg/vk tahtia! Ennen juhannusta lomalle lähtiessäni paino oli 65,1kg ja tänään kolmen viikon lomailujen seurauksena paino oli 68,4kg! :'D Voin ainakin hyvällä omallatunnolla sanoa, että NAUTITTU on! Työhousut kuitenkin mahtuu vielä jalkaan ja se on hyvä! Ei sentään tarvitse keskiviikkona hakea sairaslomaa, että saisi kilot pudotettua ja housut mahtuisivat taas jalkaan.. ;) 



Noh, life is life ja holiday is holiday -ja sitä rataa! Joku saattaisi masentua (niin minäkin joskus ennen) ja heittää hanskat tiskiin. Mutta ei tässä auta, kuin siistiä ruokavalio ja painella kahden viikon treenaamattomuuden jälkeen salille! Selkä suorassa, mutta pää ehkä aavistuksen kallellaan.. Eihän sitä nyt ihan rehvastellen kehtaa salille mennä huutaen: "Katsokaahan nyt! Tässä mä olen! Lomilla on oltu, ja se kyllä näkyy!". :D Joo ei.. Ihan hissun kissun hiivitään salin nurkkaan yksikseen puhisemaan ja toivotaan, ettei kukaan ainakaan tule sanomaan että: "Hei kiva, että suakin näkee täällä pitkästä aikaa!". :D Kahdessa viikossa ehtii jo voimatasot laskea jonkun verran, mutta onneksi ne vielä suht nopeasti palautuvatkin. Ei auta jäädä tuleen makaamaan, vaan kaivaa ruokavalio laatikoston kätköistä esiin ja hakea kaupasta jotain ihan muuta jätskipaketin sijaan!


Vedenjuontiin täytyy taas heti panostaa, sillä lomalla nesteytyksestä huolehti ihan muut voimajuomat kuin vesi! Puuroa aamupalalla ja rahkaa iltapalalla. Riittävästi kasviksia ja salaattia pääaterioilla, sekä tasaiset ateriavälit. Helppoa eikö? ;) Uskallan epäillä! Saattaa olla semmoiset sokeriniksat päällä, että ensimmäisinä päivinä tekee ihan hirmuisesti mieli kaikkea hyvää! Mutta ei anneta periksi siskot! Kyllä se makeanhimo menee ohi, kun pääsee sen pahimman yli. :) Eiköhän tämä tästä!

Mitenkäs muilla? Joko on lomat lusittu ja arkeen palattu? Entäs ne kesäkilot? Tuliko niitä vai vieläkö sitä lomamahaa kasvatellaan, jotta syksyksi ja talveksi ainakin riittää hommaa? ;) 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Blogi 2v!

Yhteensä 333 blogipostausta, 185 seuraajaa bloggerin kautta, upeat 235 seuraajaa Facebookissa ja huikeat 414 seuraajaa Instagramissa! Eikä siinä vielä kaikki: Blogiin on jätetty kahden vuoden aikana yhteensä huimat 2764 kommenttia! Vaikka meinasi lomatohinoissa mennä vuosipäivä vallan ohi, niin ei voi olla muutakuin tyytyväinen blogin kaksivuotisesta taipaleesta! :) Päivälleen kaksi vuotta vanhan postauksen löydät täältä! Paino tuolloin oli viikon kesäloman jälkeen tasan 66 kiloa ja fiilikset olivat kutakuinkin samat kuin tällä hetkellä: ruodussa pysyminen on huomattavasti helpompaa kuin ruotuun palaaminen.. Paino huitelee vielä kahden vuoden jälkeenkin jokseenkin samoissa lukemissa 65-67kg:n tietämillä. Onko siis kahden vuoden aikana tapahtunut oikeastaan mitään? Varmasti riippuu keneltä kysyy! Viimekuukausien ja ei niin motivoivien postausten jälkeen, joku saattaa jo luulla, että olen luovuttanut koko homman suhteen. Jos tämä kesä yhtään mukailee kahta edeltäjäänsä, niin joka syksy se treeni-innostus ja motivaatio on pimeän tullen vain kasvanut! Kesä on oikeastaan aina ollut se aika vuodesta, jolloin treenaaminen on ollut vähäistä ja syöminen jotain muuta kuin terveellistä. Näin se on vain mennyt minulla. Toisillahan asia menee juuri päinvastoin! Kesällä lisääntynyt valon määrä motivoi liikkumaan ja syömään terveellisesti, kun taas syksyn tullen kaivaudutaan viltin alle suklaalevyn kanssa murehtimaan kesän päättymisestä. Mulla taas ne pimenevät illat motivoivat menemään salille ja syömään oikein! Eihän talvella muutenkaan ole mitään grilli-iltoja tai festareita, joihin olisi pakko päästä.. Talvella saattaa helposti mennä se puolikin vuotta ilman alkoholia -ja hyvä niin! :)

Kaikista kompuroinnesta huolimatta, on ollut hienoa huomata että teitä uskollisia lukijoita on niin paljon ja tulee koko ajan lisää! Nyt kun Blogilista lopetti, on se osaltaan vaikuttanut päivittäiseen kävijämäärään negatiivisesti ja suurin osa eksyykin blogisivulleni joko Googlen tai Facebookin kautta. Jos et siis vielä tykkää Facebook sivustostani, niin käyppähän tykkäämässä tästä! Blogia voit seurata myös Instagram tilin kautta TÄÄLTÄ! tai Blogivirta sivuston kautta hakemalla blogia nimellä "Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja". Siitä ei ole varmuutta, kuinka monta vuotta blogia vielä kirjoittelen, sillä kaikki hyvä loppuu aikanaan vaikka duuni tässä kropassa ei lopu milloinkaan! Yritän kuitenkin pitää bloggaamisen mielekkäänä harrastuksena ja siinä vaiheessa, kun tältä tytöltä loppuu asia kesken niin on jo parempi lopettaa ja antaa uusille laihdutusblogeille tilaa! :) Turhanpäiväistä jauhamista ei kukaan pidemmän päälle jaksa kuunnella ja siksi olen mieluummin hiljaa jos ei ole mitään järkevää sanomista! ;D


Mutta hei! Kaksi vuotisen blogitaipaleeni kunniaksi annan teille puheenvuoron ja toivoisinkin niin positiivista kuin rakentavaakin kommenttia ja palautetta joko ihan yleisesti blogista tai kirjoitustyylistäni tai ihan mistä tahansa, mikä nyt sattuu mieltä painamaan! :)
Kertokaa postaustoiveita tai yleisiä fiiliksiä joko blogin puolesta tai vastaan! Kaikki ideat pistetään korvan taakse.. ;) Kuva napattu blogista päiväyksellä 23.7.13. :)

torstai 16. heinäkuuta 2015

Se hyppää vaa'alle ken uskaltaa :D

Kylläpä on tullu possuiltua lomalla! Hyi hitto kun oma olokin jo oksettaa.. Ja se kuka sanoo, että ylipainoisena olis muka hyvä olla niin nostakoot kätensä. Mä en ainakaan tykkää yhtään! Enpä tässä nyt ala luettelemaan, mitä kaikkea hyvää on tullut syötyä sillä en varmaan puoliakaan muista mutta toissa viikonloppuna Ruisrockissa ja viime viikonloppuna Suomipop festareilla tuli ainakin juotua! Siihen sitten sopivasti vielä kaikki krapulamätöt ja metrilakut päälle niin avot! On fitnekset ja terveelliset elämäntavat olleet kyllä niin kaukana, että ihan ällöttää. Keskiviikkona olisi paluu työmaalle ja joskus maanantaina tullaan täältä mökiltä Kesälahdelta pois. Maanantaina olisi TARKOITUS hypätä vaa'alle (jos uskaltaa) ja katsoa lomien aiheuttamat tuhot.. Varmaa on ainakin +2kg:n painonnousu, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka vaaka näyttäisi jo 68:kin! Siinä on 158cm ruhoa ruokittu oikein urakalla viime viikot! :'D Pikkuhiljaa loppulomasta voisi alkaa totuttelemaan pienempiin annoksiin ja jättää ne saunasiiderit pois. Eikä se liikuntaakaan tekisi yhtään huonoa! Tarkoituksenihan oli ensimmäisen lomaviikon jälkeen hommata salikortti Kesälahden Paloaseman kuntosalille 13€/vk, mutta YLLÄRIIII se paikka mikä noita kuntosalikortteja myy, onkin koko heinäkuun kiinni! :| Siinähän sitten kuntoilet! Noh, tulipahan sentään edes jotain liikuntaa kun äiti kävi miehensä kanssa kaatamassa mökiltä kolme puuta. Niissä on ollut halkominen ja parhaimmat palat voi käydä katsomassa Instagramissa nimellä sannalatvala. :DD Muutenkin reaaliaikaisempia päivityksiä on helpompi seurata instan puolella. :) Tässä muutamia lomakuvia kuluneelta viikolta ensin länsirannikolta ja sitten Itä-Suomesta!


Loma alkoi mukavasti matkailuautolla Turun Aurajoenrannalla, josta kätevästi siirryttiin Ruissaloon. Ruissiin oli muutama muukin tullut ja pyöriä oli aika hemmetisti! :D Sieltä kun lähdet omaa pyörää etsimään niin onpahan homma!




Matka Turusta jatkui länsirannikkoa pitkin Naantaliin, jossa vietettiin yksi päivä ja yöksi Porin Yyteriin. Tarkoitus oli olla Yyterissä useampi päivä, mutta kuka sitä nyt sateessa rannalla makoilee? Niinpä matka jatkui yhden yön jälkeen kohti Seinäjokea ja siitä kohti Tuurin kyläkauppaa! Olihan siellä nähtävää ja shoppailtavaa! Rahaa olisi saanut ihan reilusti menemään, etenkin kun Kyläkaupassa oli iso Vallilan osasto! <3 Kiristelin kuitenkin sen verran lompakon nyörejä, että jätin Vallilan satiinilakanat ja matot kauppaan ja sen sijaan ostin muutaman paidan ja ihanan mustan rock henkisen jakun, jossa hihat ovat nahkaiset. :) 




Tuurista matka jatkui kohti Jyväskylää. Jyväskylässä Laajavuoren leirintäalue oli täynnä, jotenka ajoimme Muuramen Riihivuoreen yöpymään. Laskettelurinteiltä olikin aika upeat näkymät ja paikassa olisi viihtynyt useammankin yön, ellei yöpymishinta olisi ollut niin korkea 30€/vrk.



Satuttiinpa juuri olemaan Jyväskylässä Suomipop festareiden aikaan ja ihan extempore mentiin yhdeksi yöksi Jyväskylän satamaan ja suomipoppia kuuntelemaan! :) Torstaina lavalle nousi: Happoradio, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Elastinen ja Apulanta. Hyvä artistikattaus ja mukava ilta. :)






Jätettiin juhliminen yhteen iltaan ja perjantaina matka jatkui jo kohti itä-suomea ja Savonlinnaa. Matkalla pysähdyttiin Suonenjoen nurkilla viehättävässä ja idyllisessä kahvilassa, jossa myytiin Kuopion kalakukkoja! Suolaisesta hinnasta huolimatta kukko oli hyvää ja koko 24€ arvoista! ;)



Savonlinnaan sattui perjantaille upea sää, josta nautittiin Casinosaaren kupeessa ja siiderillä käytiin satamassa. Todiste miehen surkeista valokuvataidoista, kun ottaa aina valokuvia ihan väärään aikaan ja väärästä paikasta... :'D Milloin se kuvaa kymmenen metriä asvalttia ja itse kohteelta puuttuu pää! :D Savonlinnassa syötiin myös 'MUST HAVE' muikut lauantaina raviradalla! Tulipahan ensimmäistä kertaa käytyä sitten raveissakin.. Taisivat kuitenkin ravit jäädä viimeisiksi, eli minua on turha nähdä ensi viikonloppuna Mikkelissä St Michelin raveissa. ;D 





Sunnuntaiksi siirryttiin jo landelle ja mökkimaisemiin. Tiistaille sattui ihan huippu hyvä sää, kun käytiin talkooväellä puunkaatohommiin! Ensimmäiset mustikatkin käytiin jo äitin kanssa lähi mettässä keräämässä. ;) Maalla on niin mukavaa, mutta posliinipyttyä on kyllä jo ikävä!








Nyt keskiviikko ja torstai ollaan vietetty vesillä auringosta nauttien. Eilen saatiin muutama ahven, mitkä paistettiin uusien pottujen kanssa. Pyhäjärveltä löytyy keskeltä järveä sellainen kohta, jossa on vettä vain reilut 20cm! :D Ihan uskomatonta, että keskellä järveä voi vaan seisoskella muina miehinä! :)







Ja loppukevennys... ;D Auringonotto ja työt hoituu samalla kertaa! Onneksi mökillä ei juuri muut näitä touhuja nää.. Siksi pitää vähintäänkin julkaista kuvat kaikkien nähtäväksi blogissa! :'D



Palaillaan taas loman jälkeen laidutusasian pariin! ;) Siihen saakka näihin kuviin, näihin tunnelmiin ja mars instagramiin! ->