lauantai 31. tammikuuta 2015

Kaikki on vaan niin hyvin :)

..niin hyvin, etten saa enää edes käsiä suoriksi tämän päiväisen hauis/ojentaja treenin ansiosta, joka tehtiin Sannan kanssa! :D Oli kyllä pitkästä aikaa tosi hyvä käsitreeni, kun kaveri tsemppas vieressä ja "auttoi" ne viimeisetkin toistot (eli yleensä piti vaan vähän tangosta kiinni ja johan löyty kummasti voimaa vielä niihin kolmeen viimeseenkin toistoon!). ;) Treenin jälkeen jäätiin vielä polkemaan 20 minuutiksi spinning pyörillä. Alkuun mun ahteri ei meinannut millään tulla toimeen tuon spinning satulan kanssa ja meinasin välillä liusua kyydistä pois! :D Mutta niin vaan sekin 20min meni nopeasti ja kivuttomasti kun oli kaveri kenelle höpötellä. ;) Yksinään polkiessa tuo aika olisi madellut HUOMATTAVASTI hitaammin. Eli olen kyllä treenikaverin ja PT:n kannalla ehdottomasti (ainakin silloin tällöin)! Toisinaan onkin ihan kiva päästä yksinään puhisemaan ja purkamaan stressiä sinne jalkaprässiin, mutta onhan se mukavaa vaihtelua treenata kaverin kanssa, jolla on myös tavotteita treenien saralla! :) Puolentoista tunnin treeni kulutti rapiat 600kcal ja myös sykemittari muistutti "Erinomaisesta kuukaudesta" treenien saralla! 





Vaikka alkuviikko olikin treenien saralla hiljainen, niin en antanut periksi loppu viikkoa kohden että treenit jäisivät vain kahteen tai kolmeen. Nyt on eilen ja tänään kiritty tahtia niin, että salitreeniä on onnistuneesti alla 4/5 ja aerobista 2/3. :) Huomenna on vielä vapaa ja silloin kerkiää hyvin kirittämään salitilanteen 5/5 kertaan. Saa nähdä miten hiihtämisen käy, säästä riippuu onko pakkasta vai ihan loskakeli.. 




Sitten vielä palatakseni otsikon aiheeseen, siihen miten hyvin asiat ovat. Kohta tulee viisi kuukautta siitä, kun läheiseni ja samalla meidän muiden ympärillä olevien ihmisten elämä muuttui täysin. Vaikka asiat ovatkin nyt huomattavasti paremmin, niin silti mikään ei tule olemaan niinkuin ennen.. Nämä ovat edelleen kipeitä asioita, mutta ne on täytynyt oppia hyväksymään. Näin ovat nyt asiat, enkä minä sille voi minkään. Sille minä kuitenkin voin, kuinka elän elämääni ja kuinka suhtaudun asiaan. Rypeäkö itsesäälissä ja päivitellä: "Miksi kävi näin? Miksi tämä sattui juuri meidän perheen kohdalle?". EI! Vaan jatkaa eteenpäin ja iloita siitä ettei käynyt VIELÄ pahemmin ja että tämä läheinen ylipäätään vielä on täällä, eikä pilvien yläpuolella. Asiat ovat siis hyvin! <3 Niin hyvin, kuin olosuhteisiin nähden suinkin voi olla! Ja koska läheiseni on taistelija, niin olen minäkin! Ja koska hän ei antanut periksi, niin en muuten anna minäkään! Meissä kulkee sama taistelijan veri, vaikka kamppaillaankin aivan eri kategorioissa. Ei minun kamppailuani kilojen kanssa voi edes milläänlailla verrata tämän toisen kamppailujen kanssa. Mutta tiedättekö mitä? Uskon, että juurikin liikunta ja oma
hyvinvointi ovat auttaneet pääsemään asiassa paremmin yli! :) Jos minulla ei olisi ollut liikuntaa, niin en tiedä mihin olisin ahdistukseni, raivoni ja kipuni purkanut. Ehkä suklaalevyyn ja rasvaiseen ruokaan.. Onnekseni olen kuitenkin löytänyt liikunnan ilon ja saan siitä niin käsittämättömän paljon voimaa myös työhön ja arkeen, etten enää osaisi olla ilman! Liikunta on elämän parasta huumetta! ;) Tänään sain myös kuulla, että eräällä tutun tutun tutulla on kurkkusyöpä.. Syöpäkin on niin yleinen ja vakava asia, ettei siinä auta kuin toivoa hoitojen auttavan. <3


Voimia kaikille sekä treeneihin, että rankempiin juttuihin elämässä! <3 Päätä onko mukisi aina puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Eletään hetkessä ja tehdään juuri niitä asioita, jotka tekevät onnellisiksi. :) 

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tammikuu kohta selätetty!

Tiiättekö mitä tajusin eilen aamulla kun menin töihin?! Linnut visertää! Ja tiiättekö mitä?! Myös töistä neljän jälkeen päästyäni oli edelleen valoisaa! Aivan huippua! Kevät tulee kovaa vauhtia! Päivä on pidentynyt ihan huimasti ja myös ihmisissä huomaa taas ihan erilailla eloa kuin silloin loka-marraskuussa. :) Kevään tulon kunniaksi piristin itseäni ostamalla kimpun tulppaaneja (vaikka nuo kauniit ruusutkin ovat vielä hengissä) ja uuden Vallilan vahakangas pöytäliinan. Pikkuhiljaa olen alkanut myös korjailemaan kynttilöitä kaappeihin ja ne pääsevät taas ikkunalautoja koristamaan ensi syksynä. :)


Samalla tulppaaninhakureissulla ostin myös kahdeksan Leaderin proteiinipatukkaa. Meillä oli tänään aamulla Sampon kanssa selkätreeni ja kyselinkin häneltä, miten voisin varautua parhaalla mahdollisella tavalla maaliskuiseen Meksikon matkaan. Esimerkiksi lento on 13h pitkä ja vaikka koneessa ruokailu tarjotaankin, niin jotain välipalaa tämmöinen kuusi kertaa päivässä syövä ihminen kyllä tarvitsee! :D Pelkkä pottumuusi ja pari lihapullaa ei kyllä koko matkaa nälkää pidä.. Niinpä otettiin puheeksi proteiinipatukat ja niiden ravintoarvot. Yleensähän se on niin, että mitä paremman makuinen "proteiinipatukka" sitä vähemmän siinä oikeastaan on proteiinia ja enemmän taas sokereita.. Muutamia hyviä vinkkejä Sampo kuitenkin antoi proteiinipatukan hankkimiseen (ja soitinkin vielä Sampolle Prisman patukkahyllyn edessä seisoessani, että mitä näistä nyt voin ottaa!). :D


Seuraavanlaisia ohjeita antaisin proteiinipatukan ostoon:

- Ensinnäkin proteiinipatukat eivät ole NIIN kevyitä, että niitä voisi mussuttaa joka päivä ja pari patukkaa päivässä! Ehei, ennemminkin poikkeustapauksissa kun on kiire, eikä ole muita eväitä niin siinä tapauksessa proteiinipatukka on parempi vaihtoehto kuin se Snickers.

- Toisekseen proteiinipatukoita on niin hyviä kuin huonojakin. Ensimmäisenä ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota kaloreihin, sillä kaloreitahan patukassa on 200kcal-300kcal. Yhden välipalan sillä voi korvata, mutta ei kuitenkaan kannata syödä välipalaa SEKÄ patukkaa vielä siihen päälle jos haluaa kaloreitaan tarkkailla.

- Hiilihydraattimäärän kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon hiilihydraateista on sokeria ja kuinka paljon "Polyoleja". Jos nyt Sampon selityksestä yhtään oikein ymmärsin, niin polyolit ovat jotain muuta hiilihydraattia kuin sokeria, eivätkä ne tarraa kiinni sinne vyötärölle toisin kuin sokerit. Mitä pienempi määrä patukassa siis on hiilihydraatteja sokerin muodossa ja enemmän polyoleja, sitä parempi se patukka on. Ota näistä nyt sitten selvää! :D Paremman selityksen näistä polyoleista saa ehkä Wikipediasta: "Sokerialkoholit eli polyolit ovat hiilihydraattien hydrattuja muotoja, joiden karbonyyliryhmä (aldehydi tai ketoni) on pelkistetty primääriseksi tai sekundaariseksi hydroksyyliryhmäksi. Sokerialkoholeja käytetään yleensä makeutusaineina "sokerittomissa tuotteissa" sekä esimerkiksi hammastahnassa ja suuvesissä. Sokerialkoholeja ovat muiden muassa erytritoli, inositoli, isomalti, ksylitoli, laktitoli, maltitoli, mannitoli ja sorbitoli." 

- Sitten toki kannattaa verrata myös sitä proteiinimäärää jos on proteiinipatukkaa ostamassa. Nyrkkisääntönä melkein on se, että jos patukassa on proteiinia enemmän tai saman verran kuin hiilareita niin se on ihan kannattava ostos! :) Jos taas hiilareita on 39g/100g ja proteiinia 32g/100g niin silloin jättäisin patukan kauppaan..


Nyt siis mukaani matkaeväiksi tarttui Leaderin "So Lo Carb" -patukoita kolmea eri makua: keksin ja valkosuklaan makuinen proteiinipatukka, juustokakun makuinen vadelma-sitruunaproteiinipatukka ja gluteeniton nutmix kaakaopatukka (sisältää hasselpähkinärouhetta, cashewpähkinää ja paahdettua maapähkinää). Eiköhän näillä eväillä pitäisi lentomatkat pärjätä! :D Ehkä annan kuitenkin miehellekin muutaman.. ;) Hintaa näillä patukoilla Prismassa oli 1,49€-1,89€/kpl. Toinen patukka, mitä Sampo puhelimessa myös suositteli oli Fastin samanmoinen proteiinipatukka. Näistä patukoista olen aikaisemmin maistanut tuota keksi/valkosuklaa patukkaa ja se on kyllä TODELLA herrrkullista! :)

Sitten hei vielä tammikuun liikuntoihin! :) Kuluneen kuukauden aikana olen liikkunut seuraavanlaisesti:

- 20krt treenannut salilla (huomenna +1)
- 5krt käynyt kävelylenkillä/ juoksumatolla
- 4krt tehnyt lumitöitä (400-500kcal/krt)
- 1krt käynyt hiihtämässä

Elikkä jos noin niinkun lumityötkin lasketaan liikunnaksi niin viimeisen 30 päivän aikana on liikuntaa harrastettu 30 kertaa! :) NO HUH HUH! Aika huikeeta! Jos sama tahti jatkuu kesään asti niin saa nähdä mitä täältä kesäksi kuoriutuu.. ;) Tänään sain myös ensimmäiset kunnon kehut Sampolta kehityksestäni ja kropastani! Ei sillä, kyllähän hän on kehunut kehittymistäni ennenkin, mutta tänään sanoi jo näkevänsä kropassani sellaisia muotoja mitä ollaan viimeiset puoli vuotta haettu! :) Tuli kyllä niin hyvä fiilis, ettei voi kun jatkaa vaan samaa rataa! Ja kyllähän sitä itsekin alkaa jo pikkuhiljaa selässä näkemään niitä lihasmuotoja kun oikein puristaa. ;) Eikä se hauiskaan enää IHAN niin pieni papu ole, mitä kesällä. ;D Kovaa työtä kun vaan jaksaa tehdä, EIKÄ ANNA PERIKSI niin kyllä niitä tuloksia aikaiseksi saadaan. :) Ne palikat vaan jotenkin loksahtelee paikoilleen ja kun paletti on jokaiselta osa alueelta kunnossa, niin kehitykselle ei näy loppua. ;) Pistetään loppuun vielä kuva viime viikon selkätreenistä..


Niin että tsemppiä vaan kaikille helmikuun liikuntoihin! Ja jos tammikuu meni plörinäksi niin uutta potkua koneeseen vaan ja helmikuu menee jo huomattavasti paremmin! :)

torstai 29. tammikuuta 2015

Pitkiä päiviä, lyhyitä postauksia

Nyt on tälle viikolle jo toinen 9-19 työvuoro takana ja täytyy myöntää, että työtuntien lisääntyessä blogin päivittäminen ei ole ihan heti ensimmäisenä mielessä. Pahoittelen siis jo etukäteen jos jatkossa postausväli hieman pitenee, eikä joka kerta ole laihdutusasiaa kirjoitettavana. Nyt on niin paljon ylimääräistä stressiä ja opittavaa uudessa työssä, että kuulemma mumisin jo viime yönä unissaankin kolikoiden laskemisesta! :D Taitaa mennä ihan ylitöiksi kun yölläkin pitää jo rahoja laskeskella.. ;) 



Pitkät työpäivät ovat veroittaneet aikaa myös blogin lisäksi salilta. Tälle viikolle on kertynyt vaivaiset kaksi salitreeniä ja tasan 0 aerobista. Huomenna saan kuitenkin vähän paikkailtua kun olen vapaalla ja heti kymmeneltä onkin selkätreeni Sampon kanssa. Viikonlopulle jäisi siis vielä kaksi salitreeniä, jos haluan kaikki viisi treeniä saada viikolle kasaan. Ja minähän saan! Sunnuntaina jos olisi vielä uhkarohkea ja säät sallii niin sitä hiihtoa voisi kokeilla vielä toistamiseen tälle talvelle.. ;) Viikon ruokailut ovat menneet ihan hyvin. Ongelmana on ollut enemmänkin syömättömyys kuin ylensyönti, sillä tänäänkin oli niin paljon töissä hommaa että välipalatauot jäivät pitämättä. Entinen työkaveri toi minulle tiistaina ruusukimpun ja suklaalevyn ylennyksen johdosta! :) Olin kyllä NIIN otettu tästä huomionosoituksesta, että pitihän sitä muutama rivi suklaata maistaa! ;) Eikä se maku kyllä ollut viime kerrasta huonontunut! ..päinvastoin! :D Todella hyvää "ylennysuklaata" oli! ;) Kiitokset vielä Niksulle muistamisesta! :)



Keskiviikkona ehdin salitreenien lisäksi käymään myös ripsihuollossa ja uusimassa passin! Nyt on taas räpsyt kuosissa ja kiireiset aamut pelastettu! Kiitos Mirka ja Parturi-Kampaamo Liike! :) En kyllä enää mitenkään osaisi olla ilman ripsienpidennyksiä! Niin helpot ne on, kun ei tarvi aamulla juuri peiliin katsoa ja näyttää jo huollitellulta. :) Puuteria vähän naamaan ja hiukset kuntoon ja eikun menoks! ;) Helpottaa muuten aika paljon kun ei tarvitse sitä ripsiväriä joka välissä laittaa, kun itsekin treenaan niin paljon että koko ajan täytyy olla peseytymässä ja TAAAAS meikkaamassa uudelleen.. Aion myös ehdottomasti huollattaa ripset reissua varten, sillä 35 asteen kuumuudessa ei paljon tee mieli meikkailla! :D Puhuttiin Mirkan kanssa, että laitettaisiin reissuun oikein kunnon "Meksiko ripset", mitä ikinä se sitten tarkoittaakin.. ;) Jotkut Meksikon lipun värit timanteissa ehkä? Katsotaan mitä se Mirka keksii! 

Nyt Subi ja Rakas sinusta on tullut pullukka! ;) Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hiihtäminen on ihan suolesta..

..EDELLEEN, vielä kymmenen vuoden tauon jälkeenkin! Varsinkin kun hiihtää umpihangessa, eikä latuja ole lähimainkaan! :D SAATIKA silloin, kun takana on juuri tunnin mittainen takareisi/persetreeni! Tai ETENKIN silloin, kun edellisen kerran suksilla on ollut toissa talvena (viime talvi oli siitä ihan floppi, ettei kertaakaan ollut niin paljon lunta, että olisi edes päässyt hiihtämään).. Ei se hiihto kuitenkaan ihan mitään turhaa keppien heiluttelua ole, sillä tunnin verran järven jäällä räpiköidessä kaloreita kului jopa 450kcal! Kyllähän siinä ärtymyksen ja kiroamisen välimaastossa myös hymy nousi jossain vaiheessa huulille, kun olin alamäessä jo toista kertaa perseelläni! :D Muutenkin koko touhu oli ihan jäätävää räpiköintiä ja jos minut sinne hiihtokisoihin nyt pistettäisiin, niin tulos olisi sama kuin kymmenen vuotta sitten: kärkisija (jos sieltä loppupäästä lähdetään laskemaan)! ;D Ei ei ei.. Ei se hiihto vain ole se mun laji, mutta täytyyhän tässä talven aikana vielä toisen kerran käydä ihan jossain laduilla testaamassa josko se mieli muuttuisi. Ensimmäisellä kerralla ei vielä pidä luovuttaa ja heittää "suksia hankeen"! :D


Mietteitä koululiikunnasta ja inhokkilajistani hiihdosta voit lukea TÄÄLTÄ! Nyt onkin sitten tämän päivän liikuntasaldo täynnä: -500kcal tunnin jalkatreenissä ja -450kcal tunnin "hiihtohommissa". ;) Nälkä oli hiihtämisen jälkeen kyllä aikamoinen ja hernekeittoa upposi napaan aika iso lautasellinen! (Kyllä, luitte oikein: hernerokkaa!) Eihän se ole tietenkään mitään PT:n ruokavalion mukaista purtavaa, mutta kyllä se kana ja jauheliha alkaa jo tulla korvista ulos ja pakko saada välillä jotain IHAN muuta.. :) Turhan ankara ei itselleen saa olla, eikä se yksi lautasellinen hernekeittoa mitään kaada! Kehitystä tapahtuu kokoajan. :)


Nyt on vähän 'kaikkensa antanut' olo ja taitaa olla pienten päikkäreiden aika.. 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Välitavoitteita

Puoli vuottahan ei ole laihdutuksessa tai elämäntapamuutoksessa aika tai mikään. Reality sarjoissa saadaan puolessa vuodessa ja jopa seitsemässä VIIKOSSA ihan älyttömiä tuloksia käsittämättömillä treenimäärillä. Ei siinä! Kyllähän sitä itsekin tekisi kaikkensa jos palkintona odottaisi kymppitonni (viittaan nyt Rakas, sinusta on tullut pullukka -painonpudotus ohjelmaan). Nopeissa tuloksissa ei ole mitään vikaa, mutta eri asia on kuinka PYSYVÄKSI osaksi elämää liikunta ja ruokavalio ovat tulleet tämän seitsemän viikon jälkeen? Itsellä on vielä välillä KOLMENKIN harjoitteluvuoden jälkeen epävarma olo, että pystynkö noudattamaan tätä elämäntapaa lopun ikääni vai lässähdänkö joskus ja lihon taas lähtölukemiin?! Olen kuitenkin PÄÄTTÄNYT, että mitä ikinä vastoinkäymisiä eteen tuleekin niin tämän suhteen en periksi anna -ennen kuin olen tyytyväinen (eli tuskin koskaan)! :D 

Asetettiin paino- ja rasvaprosenttitavoitteet (62kg ja alle 30%) kesäkuun loppuun eli tuonne puolen vuoden päähän, mutta jotta tuo päämäärä ei tuntuisi niin kaukaiselta niin olen asettanut itselleni myös pieniä välitavoitteita tulevalle keväälle. :) Aamupaino tänään oli 65,9kg ja päivästä sekä treeneistä riippuen se pyörii nyt siinä 65,7 ja 66,3kg:n välillä (jalkatreenin jälkeen paino on aina enemmän). Tässä kuitenkin pieniä saavutettavissa olevia välietappeja:

1.2 Painotavoite 65kg
1.3 Painotavoite 64kg ja Rasvaprosentti 32% (jos mahdollista päästä Inbodyyn)
5.4 Painotavoite 63kg (Meksikon matka SAATTAA 'hieman' vaikeuttaa tämän tavoitteen saavuttamista..)
3.5 Painotavoite 62kg
1.6 Painotavoite 61kg
5.7 Painotavoite 60kg ja rasvaprosentti 29% (jos mahdollista päästä Inbodyyn)

Tavoitteethan ovat himpun verran kovemmat, mitä Sampon kanssa kesäkuun loppuun asetettiin mutta haluan haastaa itseäni vielä vähän enemmän ja katsoa pystynkö saavuttamaan sekä Sampon asettamat, että omat tavoitteeni! ;)

Tällaisia mietteitä lauantai iltaan! :)


perjantai 23. tammikuuta 2015

Ei mulla mitään asiaa oo, mutta treenikuvia on! :D

Tällä kertaa tuleekin aika kuvapainotteinen postaus, sillä sain taas oman hovikuvaajan salille mukaan näpsimään kuvia vähän tämänpäiväisestä selkätreenistä! ;) Tehtiin siis kaimani Sannan kanssa selkää ja vähän avustettuja leukojakin siinä alussa kokeiltiin. Tai noh, minä tein avustettuja ja kaima teki ilman kuminauhaa! ;D Täytyy kyllä sanoa, että AI KAMALA minkälaisiin irvistyksiin ne kasvot vääntyvätkään kun tarpeeksi niissä viimeisissä toistoissa puristaa! :D Hahhaha! Oli kyllä taas naurussa pidättelemistä, kun jälkeenpäin katsoin minkälaisia kuvia saatiin otettua.. :D Täytyyhän mun nyt jakaa ne parhaat palat täälläkin ja vielä pieni 'vertailukuva' esikuvani versiosta ylätaljassa push down tangolla ja oma hieno versioni! ;D 
ENJOY!

- Ylätaljaa leveällä tangolla



- Kulmasoutua vapaalla tangolla 


- Ylätaljaa kapealla kahvalla




Ylätaljaa push down tangolla feat Oona Tolppanen! ;D Oonan kuva lainattu "Girlswithmuscles" -sivustolta.




Ja vielä loppuun pieni "loppukevennys" samaisesta liikkeestä! Hahahha! :DD


Hyvät yöt kaikille! Terkuin Hamsteri ;D

torstai 22. tammikuuta 2015

Elämä on ihanaa! ..ja pari muutoskuvaa ;)

Pari aika tiivistä ja aivokapasiteetit täyttävää työpäivää on nyt takana ja täytyy sanoa, että melko paljon on vielä opittavaa! Pikkuhiljaa asiat alkavat kuitenkin tulemaan tutuiksi ja kohta ne ovat jo rutiineja ilman sen kummempia miettimättä.. ;) Vaikka hommia onkin paljon edessä niin silti motivaationi on kasvanut ihan uudelle tasolle, kun olen saanut vähän haasteita myös työrintamalle! :) Mutta jotta tästä ei tulisi nyt mikään "duuni blogi" niin palataanpa takaisin taas laihdutus/paino asiaan.. 


Eilen oli Sampon kanssa jalkatreeni ja pelkästään kolme liikettä riitti siihen, että viimeisissä sarjoissa alkoi oksennus ilmoittelemaan itsestään! :D Tehtiin ensin lämmittelyä Hack kyykyllä (70kg) ja tämän jälkeen jalkaprässiä (190kg) ja reidenkoukistusta maaten supersarjana (eli ilman taukoa näiden kahden liikkeen välissä). Kaloreita saatiin kulutettua tehokkaasti taas se 500kcal ja sykkeet huitelivat prässiä tehdessä jopa 180:ssä! Treenin jälkeen jäin vielä salille rullailemaan putkirullalla ja lämmittelemään kymmeneksi minuutiksi solariumiin.. Jospa sitä vaikka pienen värin saisi iholle ennen reissua, ettei ihan kalkkilaivankapteenina tarvitse Meksikoon lähteä! ;D Tänään sain myös äidin suostuteltua salille tutustumaan ja treenailtiin vähän kaikkea aina hauiksesta ja ojentajasta myös vatsoihin ja olkapäihin! Kokeili se äiti myöskin jalkaprässiä ja reiden ojennusta laitteessa. ;) Katsotaan tuleeko huomenna viestiä, että kahvikuppi ei enää nouse.. ;D


Viime vuosi oli monellakin tapaa haastava ja aineenvaihdunta pitkään totaalisen jumissa. Päivittäisellä 1600kcal normaalilla ja terveellisellä ruokavaliolla keräsin painoa toukokuun 63kg:stä aina marraskuun 69:ään kiloon! Toki kesällä tuli syötyä moneen kertaan ohi ohjeiden ja myöskin sovellettua ruokavaliota enemmän, mutta mitään ns. "ylilyöntejä" tai pidempiä repsahduksia ei kesälläkään tullut, vaan joku järki siinä ruokavaliossa silloinkin oli. Liikunta ei jäänyt missään vaiheessa pois, vaikkakin intensiteetti oli kesällä ihan eri tasoa mitä nyt marras-joulu-tammikuussa. Vaa'attoman lokakuun jälkeen hyppäsin innosta piukeana puntarille katsomaan mitä kuukauden tarkalla ruokavalion noudattamisella olin saanut aikaan. Mutta mitä vielä?! Paino oli noussut kaksi kiloa, enkä vain voinut käsittää sitä! Tämän jälkeen viilattiin Sampon kanssa ruokavaliota niin, että joka toinen viikko söin hiilareita aamupalalla ja lounaalla kun taas joka toinen viikko hiilareita ei tule juuri ollenkaan (paitsi mitä tulee kasvisten muodossa). Tämä ruokavalio on pikkuhiljaa alkanut toimimaan ja vaikka esim jouluna ja uutena vuotena tuli syötyä reilumminkin niin silti tänään tehtiin painoennätykset sitten viime heinäkuun! ;)


Tosiaan edellisen kerran painoin alle 66kg Juhannuksen tienoilla.. Ja vaikkei se paino enää hirveän suurta roolia projektissani esitäkään, niin onhan se nyt paljon mukavampaa ja motivoivampaa nähdä edes pientä painon hivuttautumista alaspäin kuin ylöspäin! ;) Tässä myös muutama vertailukuva kesän 2012, 2013 ja 2014 kuviin verrattuna tähän hetkeen. :) Ei se paino, vaan se mistä se paino koostuu!




Juuri uusimmassa FIT lehdessä oli juttua tehokkaasta rasvanpoltosta ja kehinkoostumuksesta. Siinä painotettiin nimenomaan sitä, että tasainen ja riittävä ruuan saanti pitää aineenvaihdunnan käynnissä ja rasvaa palaa. Säästöliekillä ollessa paino saattaa toki pudota, mutta useimmiten rasvanpoltto on silloin todella mitätöntä ja painonpudotus on enemmänkin sitä nestettä tai lihasmassaa. Ennen reissua olisi taas tarkoitus käydä Inbody mittauksessa, jotta nään missä vaiheessa ollaan rasvaprosentin kanssa menossa! Tavoitteena kun oli rasvaprosentti saada kesäkuun loppuun mennessä alle 30% ja paino 62:een kiloon! ;) Ja siihenhän päästään, vaikka reissulta joku kilo mukaan tarttuisikin kotiin sulatettavaksi! 


Elämä on ihanaa, kun sen vain oikein oivaltaa! ;) ..vai miten se nyt meni? Kohta taas television ääreen jännäämään 'Rakas sinusta on tullut pullukka' -ohjelmaa! :D Mukavaa torstaita kaikille! We can and we will do it! ;)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Valintojen maailma

Elämä on valintoja täynnä, eikös se näin ole? :) Vasta kuukausi takaperin uhosin, kuinka stressaan vähemmän töistä, jätän messukiertueen väliin ja keskityn täysillä tähän kroppaprojektiin! Kuinkas sitten kävikään.. Minulle tarjottiin ylennystä esimieheksi! Viikonloppu oli kyllä sellaista mielenvaihtelua. Pohdin pääni puhki ottaisinko paikan vastaan ja uhmaisin tätä niin hyvin alkanutta treenikautta ja kiinteytymisprojektia! Salilla kuitenkin juttelin ihanan "Bodyprojekti" -blogia pitävän Hannan kanssa ja hän sai todella taottua päähäni, etten voi elää elämääni pelkän painonnousun pelkäämisen kustannuksella! Enhän voisi koskaan edes kuvitella harkitsevani mitään perheenlisäystäkään, jos vain pelkään kilojen takaisin tulemista. Ehei..


Niinpä, otin kuin otinkin paikan vastaan!!! :) Helmikuun alusta pääsen haastamaan itseni kassapäällikön hommissa ja vaikka vähän kauhistuttaakin miten tulen pärjäämään, niin samalla olen kyllä todella innoissani tehtävästä ja kunniasta kun minulle tämmöinen paikka tarjottiin! :) Kuka sitä nyt voisi ylennyksestä kieltäytyä? :) Tämä toki tarkoittaa piteneviä päiviä työpaikalla ja se on heti pois salilla vietetystä ajasta. Myös puhelimen päässä tulee olla vapaallakin.. Elikkä sumplimista ja uudelleen organisointia tarvitsee myös ruokarytmi ja salitreeni. Mutta "koval duunil asiat vaan onnistuu, periks en tuu antamaan"! ;)

Tästä just oikea biisi tähän hetkeen!

Elastinen: Ylös ja eteen 
Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.
Koval duunilla asiat vaan onnistuu.
Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.
Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.
Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata.
Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt.
Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen.
Jatkan, jaksan vaikka väkisin.
Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii.
Mus on voima, jota ei voi vaimentaa.
Pusken täysii aina vaa.
Mun ei täydy vaan mä saan.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Murehtiminen ei takas eilistä tuo.
Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään.
Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua.
Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.
Hakenu näkemystä mun meininkiini taas
Monacon vipeistä slummeihin Keniaan.
Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi.
Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki.
Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa.
Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa.
Alotan ittestäni, korjaan mun mielen.
Nostan mun katseen ja suupielet.
Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Mikä on sinun unelmakroppasi?

Jokaisella meillä on ne omat ihannevartalot, joista unelmoimme ja joita kohden kurkoitamme. Toiset tykkää vähän muhkummasta, kun taas toisella haaveena mahdollisimman rasvaton kroppa. :) Kysynkin nyt kaikilta lukijoilta: Mikä on sinun unelmavartalosi?


Mulla itsellä on nyt tavoitteena kesään mennessä saada rasvaprosentti alle 30%. Kuitenkin matka jatkuu siitä vielä kohti 25% ja jos rahkeet riittää niin aina sinne 20% tähdätään! Nyt on niin mahdottoman kova tsemppi päällä ja huomaan lähes päivittäin kropassa muutosta ja treeneissä kehitystä! :) Tänään tein vielä 50min lumenluonnin jälkeen intensiivisen jalkatreenin salilla. Hackissa liikuttelin jo yksinäni 75kg:n painoja ja jalkaprässissä oli painoa 190kg. Ennätykset paukkuivat myös reidenojennuslaitteessa, kun tein 3x10 sarjoja 43kg:n painoilla. :) Nyt kun en voi enää viikottain iloita siitä alenevasta painolukemasta, niin täytyy motivoitua muista asioista! :) Tällä hetkellä motivoidun eniten kehittyvistä painoista treeneistä!


Mites onko tammikuussa kevyen elämäntapansa aloittaneilla vielä hyvä tsemppi päällä, vai onko motivaatio vielä kadoksissa? :)
Ajatelkaa sitä projektia pitkällä tähtäimellä! Vaikka tipaton tammikuu olisi mennyt jo reisille niin tätä vuotta on vielä aika monta viikkoa jäljellä ja aina voi aloittaa uudelleen! :) Tai tuo "uudelleen aloittaminen" oli aika huono ilmaisu.. Pikemminkin nousta uudelleen jaloilleen ja jatkaa siitä mihin ennen repsahdusta on jääty. :) Itsellä oli aikomuksena viettää "sokeritonta tammikuuta", mutta paskanmarjat eilenkin söin kummitytön 1v synttäreillä kakkua ja nautin siitä ilman omantunnontuskia! ;D Ei siis pidä ottaa liian vakavasti tai olla liian ankara itselleen. Helpompi säilyttää elämäntapa vielä vuodenkin päästä jos ei joka kerta soimaa itseään, kun on tullut "repsahdettua".


Mutta nyt on tälle viikolle hei viisi salitreeniä takana ja muutamat lumenluonnit siihen päälle! Tää tyttö on kieltämättä nyt aika väsynyt. Onpahan ainakin viikonlopulle lepopäivät ansaittu (mitä nyt silti töissä joutuu käymään..)! ;D Nyt tää lähtee vällyjen väliin nukkumaan.. Zzzz.. Öitä! :)

torstai 15. tammikuuta 2015

Tavoitteet tulevalle puolvuotiselle!

Tiukat tavoitteet naisen salilla pitää, eiks niin? ;D Nyt on meinaan asetettu Sampon kanssa kovat, mutta kuitenkin saavutettavissa olevat tavoitteet seuraavalle puolelle vuodelle! Vielä tähän mennessä mulla ei sanottavasti mitään sen kummempia alleviivattuja tavoitteita ole ollutkaan, vaan ollaan keskitytty enemmänkin aineenvaihdunnan käynnistelemiseen ja salitreenin säännöllistymiseen ja toki samalla myös siihen kiinteytymiseen. :) Nyt kun salitreeni on ollut useamman kuukauden ajan säännöllistä (4-5 salitreeniä + 2-3 aerobista viikossa) ja ruokavalio pysynyt puhtaana ilman suurempia lipsumisia, niin on varmasti mahdollista päästä niihin haluttuihin tavoitteisiin, mitä ollaan asetettu!


Niin mitkäkö sitten ne tavoitteet ovat? ;) Kesäkuun viimeiseen päivään mennessä tavoitteena on:
- Rasvaprosentti alle 30%
- Paino 62kg 

Tämänhetkinen rasvaprosenttihan on 34,0% ja paino tänä aamuna vessassa käynnin jälkeen 66,4kg. Painoa olisi siis pudotettavana -4,4kg ja sen jälkeen painon seuraaminen loppuu käytännössä melkein kokonaan, eikä painoa edes yritetä saada alle 60kg:n. Rasvaprosentin pitäisi myöskin tippua vähintään 4,1%, jotta päästäisiin sinne 29,9% lukemiin! ;) 




Jotenkin kun on konkreettisemmat tavoitteet, niin sitä jaksaa ihan erilailla painaa niitä tavoitteita kohden! :) Haastetta toki hommaan tuo maaliskuinen kahden viikon Meksikon matka, mutta se ei siltikään ole este vaan ainoastaan pieni hidaste. Nyt sinne maaliskuulle asti mennään kuitenkin 100% omistautumisella ja tehdään kaikki sen eteen, että nuo tavoitteet tulee kesäkuun loppuun mennessä saavutetuksi! :)

Samalla kuitenkin tavoitteena on, että painot kehittyy ja kropankoostumus muuttuu. :) Tälle viikolle onkin jo neljä salitreeniä kasassa ja tänään sai Sampon kanssa hauis ja ojentaja kunnolla kyytiä! On se vaan niin mahtavaa, kun on valmentaja joka tsemppaa tekemään aina ne viimeisetkin hampaat irvessä väännetyt toistot! :) Kyllä näillä eväillä pääsee vaikka jos minkälaisiin tavoitteisiin, kunhan vaan sinnikkyyttä ja tahtoa löytyy! 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Ei ehkä niin mediaseksikästä!

Joka tuutista pursuaa kuvia nuorten naisten kuntosalitreeneistä uusissa Six Deucen housuissaan ja aamuaerobisista Niken värikkäät lenkkarit jalassa. Mediaseksikästä eikö? Mites sitten nämä arkiaskareet ja esimerkiksi lumenluonti? Kuinka moni pitää kolan varressa heilumista mediaseksikkäänä? :D No en minä ainakaan! Heheh. Mutta eilen huomasin, kuinka oikeasti arkiaskareissa saa kaloreita kulumaan ja lumenluonti kuluttaa varmasti saman verran kaloreita kuin tavallinen kävelylenkki, jopa enemmän! 


Puoli tuntia reipasta lumenluontia ja syke huiteli koko ajan siellä 160-170 välillä! Huono yleiskuntoko? Ehkä, sillä aerobinen liikunta on ollut huomattavasti pienemmässä roolissa lisääntyneen kuntosaliharjoittelun jälkeen. Viime viikolla tein yhden kävelylenkin ja toiseksi aerobiseksi laskin lumenluonnin, sillä sykemittarin mukaan puolessa tunnissa kului lähes 500kcal. :) Se on jo raskaan jalkatreenin kulutus! Lisäksi lumihommissa saa raitista ilmaa ja keuhkot tykkäävät hyvää (muistathan kaulaliinan!). Myös mies tykkää hyvää, kun vuorostani ehdotan lumihommiin käymistä salille kurvaamisen sijaan. ;) Nyt vielä lumenluonti on kevyttä, kun lumi ei ole niin raskasta. Hyvä aloittaa siis nyt, jotta jaksaa työnnellä sitä märkää ja painavampaakin lunta! ;D


Kesällä tuo lumenluonti vaihtuu ruohon leikkaamiseen ja syksyllä haravointiin. Ensi kerralla sykemittari ranteeseen ja keräämään kaloreita arkiliikunnasta! ;) 

Onko teillä hyviä arkihommia, mitkä kuluttavat huomaamatta reilusti kaloreita? Lasketteko koiran ulkoilutuksen aerobiseksi treeniksi vai onko se enemmän semmoista löntystelyä ja koiran pään mukaan pysähtelyä? :D

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tämä teksti on haaveilijoille

Haaveet, unelmat, tavoitteet, päämäärät. Meillä jokaisella on niitä. Toinen haaveilee uudesta autosta, toinen unelmoi kiinteämmästä kropasta, kolmas tavoittelee parempia tuloksia kuntosalilla tai päämääränä on esimiehen paikka yrityksessä. Tämä teksti on omistettu haaveilijoille, siis meille kaikille! :)


Nyt tammikuussa on erityisen hyvä puhua haaveista, sillä uusi vuosi tuo usein mukanaan unelmia ja tavoitteita. Elämäntaparemontti on aloitettu ja kuntosalijäsenyys hankittu. Lähtötilanne on jokaisella erilainen. Toisella on pudotettavaa 50kg, toisella 10kg ja kolmas vain haluaa päästä siihen tiettyyn vartalomalliin kiloista piittaamatta. Vielä kolme vuotta sitten olin haaveilija ja olen toki edelleen. Erona kuitenkin kolmen vuoden takaiseen on oma usko. Uskolla en tarkoita nyt mitään raamatullisia juttuja vaan pikemminkin USKOA ITSEEN ja omaan tekemiseen. Haaveilin tietyistä asioista; alhaisemmasta painosta, paremmasta fyysisestä kunnosta ja jaksamisesta arjessa. Kun tilanne oli mikä oli: paino 83kg ja rasvaprosentti varmasti yli 50%, kuvittelin etten koskaan pääsisi pois tuosta syvästä suosta. Matka olisi ainakin järkyttävän pitkä ja tie varmasti kivinen. Haaveilin, että jonain päivänä painaisin vielä alle 80kg ja sitten uskalsinkin jo haaveilla painavani alle 70kg. Nyt en enää haaveile alle 60kg:n painosta, vaikka paino on ollut tietynlainen meriitti minulle aina. Olen kuitenkin tajunnut sen, että painan mieluummin 67kg (tämän aamun paino 66,5kg) ja näytän terveeltä ja treenatulta, kuin että painaisin 57kg ja joku kysyisi olenko koskaan edes treenannut salilla.. Pikkuhiljaa alan kuitenkin huomaamaan salin tuomaa muutosta kropassani. Sitä ei vielä välttämättä ulkopuolinen huomaa, mutta itse tunnen kroppani läpikotaisin ja huomaan heti jos joku lihas jossain on alkanut pullottamaan enemmän! :D Hyvänä havaintona esim. takareidet, joissa jo pientä pyöreyttä on ainakin omiin silmiin havaittavissa.



Olen yrittänyt muistaa painottaa, että tärkein asia koko projektin läpiviemisessä on usko omaan itseensä. Alkuun voi olla useita epäilijöitä, mutta niistä ei kannata välittää. Pääasia, että tiedät ITSE pääseväsi sinne minne tavoittelet. Myöhemmin nämä epäilijät saavat huomata, että tällä kertaa pelkät sanat muuttuivat myös teoiksi ja sinä todellakin teit sen, mistä haaveilit! Olisinko kolme vuotta sitten kuvitellut kokeilevani vielä joskus leuanvetoja? -En todellakaan, mutta perjantaina Sampon avustuksella kokeiltiin leuanvetoja kuminauhan avustuksella ja täytyy sanoa, että olen kyllä HEMMETIN ylpeä itsestäni! Vielä on pitkä matka siihen, että teen leukoja omalla painolla ilman mitään kuminauhoja, mutta haaveena on että vielä joskus saan ainakin yhden leuan puhtaasti ilman mitään apuvälineitä! ;) Nyt tavoitteena on vähentää kuminauhan vastusta pikkuhiljaa aina kohti sitä kaikkein ohuinta kuminauhaa! :) Jos sitä kesään mennessä pärjäisi sillä kaikkein ohuimmalla keltaisella kuminauhalla.. ;)




Tee niitä asioita, joista haaveilet äläkä välitä muiden mielipiteistä! Älä odota, että joku tekee muutoksen puolestasi. Motivaatiota ja kannustusta voit saada monestakin eri lähteestä, mutta se työ on tehtävä itse! :) Jos aloitat nyt niin vuoden päästä voit katsoa taaksesi ja todeta: "Onneksi aloitin vuosi sitten!". ;) Yhtenä haaveena oli myös pitkään itsellä ottaa ripsienpidennykset ja toteutimpa tuossa kolme kuukautta sitten yhden haaveeni! ;) Nyt on taas räpsyttimet kunnossa, kiitos Parturi-Kampaamo Liike ja Mirka! :)
Nyt kuulkaa tää tyttö lähtee lumihommiin! Siinä voi olla kyllä haaveet kaukana, mutta otetaan sekin hyötyliikunnan kannalta! ;) Pohkeet oli vielä eiliseen saakka ihan jumissa keskiviikkoisesta jalkatreenistä, mutta NYT alkaa jo pikkuhiljaa helpottamaan ja pystynkin jo kävelemään normaalisti! :D

EDIT: Nyt on puol tuntia työnnetty lunta ja kaloreita kulutettu 500kcal! Sykkeet koko ajan siellä 160 kieppeillä. Aika hyvä treeni sanoisin.. ;D

Mistä SINÄ haaveilet? Onko jokin haave mikä tuntuu erityisen kaukaiselta, mutta olet päättänyt päästä sinne? 30kg:n painonpudotus? Kisalavat? Kenties maratoonista?