perjantai 29. marraskuuta 2013

Mahti treeni!

Eilisen morkkiksen siivittämänä, tänään olikin Juhan kanssa luvassa kunnon rasvanpolttotreeni! Juha toi mukanaan myös uuden saliohjelman, jota tästä päivästä alkaen ruvetaan käyttämään. Nyt on siis "fail forgotten" ja mennään täysillä seuraavat kolme viikkoa ennen joulua, eikä enää saa tulla yhtään repsahdusta tai muuten jää tavoitteet pelkiksi haaveiksi. 
Mutta kuten sanoin treeni tänään oli mahtava ja uusi saliohjelma vaikuttaa myös hyvältä! :) Ensin tehtiin kyykkyjä smithissä 3x20 toistoa. Koska ohjelma oli nyt uusi niin harjoiteltiin enemmän tekniikkaa ja tehtiin pienillä painoilla. Kyykky mentiin siis pelkällä tangolla, mutta etureidet huusi hoosiannaa viidennentoista toiston kohdalla! Kyykyn liikeparina tehtiin pystysoutu taljassa 15kg:n painolla 3x15 toistolla. Liikerata painui suht hyvin mieleen, sillä pystysoutu tangolla on niin samantapainen kuin taljassakin. Mun Personal Trainer sanoi siinä kohtaa, että tämähän on ihan kuin oppikirjasta otettu! ;) Hihi. 
Sitten tehtiin alataljaa 20kg:n painolla ja 3x20 toistoa! Huh huh, meinas vähän kädet olla hapoilla viimeistä sarjaa tehdessä.. Mutta toistot tehtiin loppuun asti niin puhtaasti kuin saatiin, mielessä eiliset herkuttelut.. Alataljan liikeparina oli vinopenkkipunnerrus smithissä 2,5kg:n painot ja 3x15 toistoa. Ryhdikkäät rinnat HERE I COME! ;) Ja viimeinen liikepari oli sjmv eli suorin jaloin maastaveto ja lankkupito. Sjmv:ssä oli 5kg:n painot tangon molemmissa päissä ja toistoja oli 3x20. Lankkupitoa jaksoin 2x40sec. Kaikki liikkeet vedettiin täysillä ja vaikka puhti oli lopussa niin kävin tekemässä vielä 50 vatsalihasliikettä jumppapallolla ja 10min palautus juoksumatolla. Treenin kesto oli 1h 10min ja kulutus 500kcal! :) 
Kiitos Juhalle ja kaikille lukijoille tsempeistä! Olette korvaamatonta porukkaa ja teidän kannustamana tulen vielä pääsemään jouluksi 59,9 kiloon! :)




Nyt suihkuun ja töihin! Huomenna alkaa viikonloppu vapaa ja lähdetään mieheni kanssa Långviikiin rentoutumaan!!! Ihanaa! Syömiset pysyy kuitenkin kurissa, lupasin Juhalle, että pysyy! ;) Samalla reissulla käydään muutamassa autoliikkeessä katsomassa vaihdokkeja omalle pösölleni. Tässä vielä Nettiauton ilmoitus jos joku on hyvää ja luotettavaa kulkupeliä vailla! :)

http://m.nettiauto.com/peugeot/307/6086803?vifAdCount=5&vifNav=Y

torstai 28. marraskuuta 2013

Failure..

Mietin pitkään viitsisinkö avautua tänne blogiin vaiko enkö.. Haluaisin, että tämä on onnistuneen painonpudottajan blogi, mutta välillä ne epäonnistumisen tunteet vain kaivautuvat jostain esiin ja tuntuu että olen täys FAILURE! Epäonnistuja.. Tänään oli taas semmoinen päivä. 
Koko hommahan lähti aamulla siitä, että jääkaappi ammotti tyhjyyttään, enkä ollut varannut minkäänlaisia eväitä töihin. Mies paistoi minulle pari kananmunaa, joilla ajattelin pärjääväni. Noh, pääsin töistä ja eräs työkaverini oli hakenut kerrosaterian mäkkäristä ja söi siinä taukohuoneessa hampurilaistaan. Hampparin ja ranskalaisten tuoksu leijaili sieraimiini ja siinä nälkäisenä sitten heräsikin kamala mieliteko! Minun teki hirveästi mieli hampurilaista ja ranskalaisia, enkä edes muista milloin viimeksi olisin mäkkärissä taikka hesessä vieraillut.. Joskus alkuvuodesta ehkä. No joka tapauksessa yritin työntää mielitekoni syrjään ja lähdin palauttamaan eilen Makuunista vuokraamaani elokuvaa.. Virhe! Mennä nälkäisenä ja mielitekojen vangitsemana MAKUUNIIN, josta saa kaupungin (ellei koko suomen) parhaat irtokarkit! Ensin ajattelin että pidän pääni, enkä haaveksikaan makeisista.. Mutta mieliteot vei voiton ja lappasin lapiolla karkkeja paperipussiin! 180g näytti vaaka, kun punnitsin "vähäiset" irtokarkkini.. 




Noh, eipä siinä vielä kaikki.. (KUMPA OLISIKIN!) Koska jääkaappi ammotti tyhjyyttään, lähdin kauppaan ruokaostoksille. Virhe nro 2! Älä mene koskaan kauppaan nälkäisenä! Kävelin ostoskärryjeni kanssa lämpimien leipähyllyjen ohitse, joista tuoreen sämpylän tuoksu taas leijaili pieneen nenukkiini.. Ostoskärry täyttyi siis kaikesta epäterveellisestä kuten sämpylästä, juustoista, jogurtista yms mitä muussa tapauksessa en ikinä osta. Voi kuinka toivoisin stoorini päättyvän jo tähän, mutta ei. Maksoin ostokset ja olin kävelemässä ulos kaupasta.. Kunnes Hesburgerin burgerit vilisivät silmissäni! Lopun te jo arvaattekin! Ja ei perkele että nyt v*tuttaa! Heitin puolet hampurilaisesta roskiin, sillä kärsin niin kovia oman tunnon tuskia, etten voinut sitä syödä vaikka olisin helposti jaksanutkin. Ajattelin ensin, etten kerro tästä teille lukijoille saatikka sitten miehelleni, mutta sitten tajusin että se olisi vain oman itseni huijaamista, ei kenenkään muun. Ja pahimmassa tapauksessa tästä tulisi kierre, jonka jättäisin aina vaan kertomatta. Söisin siis salaa ja ainoa ketä oikeastaan huijaisin olisi omaa itseäni. Nyt tuntuu jo heti paljon paremmalta kun sain suuni avattua täällä blogissa, mutta huomen aamulla vaa'alla seistessä ei hyvältä tunnu, sen tiedän! :( Eikä tuo hampurilainen edes kovin hyvältä maistunut, jos totta puhutaan.. Ja kaloreita yhdestä hampparista tuli reilut 600kcal + ranskalaiset (ja coca cola zero).



Missä se mun itsekuri on?! Missä on mun motivaatio päästä tavoitteisiini ennen joulua?! Lyötiin PT:n kanssa kättä päälle, että paino alkaa vitosella ennen jouluaattoa, mutta nyt alan vahvasti epäilemään itseäni. Tottakai jokaiselle repsahduksia sattuu ja se kuuluu elämään, eikä niistä pidä murehtia, mutta missä minun selkärankani on???!!! Miksi en vaan voinut heittää leffaa Makuunin palautusluukusta alas, miksi en voinut kävellä kylmän rauhallisesti leipä hyllyjen ohi ja jättää sämpylät ja juustot ostamatta? Miksi en voinut torjua hajuaistini kokemia nautintoja ja kävellä kaupasta suoraan autolle ja jättää hampurilaiset ranskalaisineen oman onnensa nojaan muiden syötäväksi?! Oi miksi. Miksi on näitä huonoja päiviä, ettei tunnu minkään menevän kohdalleen ja laihdutus polkee paikallaan?! Miksei paino voi pudota vaikka treenaan salilla säännöllisesti 3-4krt viikossa? Ja missä ne lihakset piileksii?! ..Noh eikai se paino tällaisilla syömingeillä putoakaan perkele! Pääsisinpä johonkin eristettyyn läskileiriin, jossa ei vois edes altistua mieliteoille ja palaisinpa sieltä ilman minkäänlaisia mielitekoja ikinä!

Onko muilla tällaisia fiiliksiä, että tuntuu ettei tää homma tuu kumminkaan onnistumaan ja paino hipuaa kohta taas takaisin entisiin lukemiin..?? 
Kerran herkkuperse, aina herkkuperse. Voiko siitä muuksi muuttua? Huoh..

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lähipiirin suhtautuminen laihdutukseen

Morjesta kaikille maanantai iltaan!

Tänään ajattelin toteuttaa muutaman lukijan postaustoiveen ja kirjoitan lähipiirini suhtautumisesta painonpudotukseeni. Sen voin jo heti alkuun sanoa, että kaikki tuttavani ovat olleet 100% ylpeitä suorituksestani ja esimerkiksi mieheni on muutaman kerran sanonut, ettei vuosi sitten joulukuussa kun söin joulusuklaarasiat tyhjiksi yhdeltä istumalta ja kuntosalille lähteminen oli pelkkä kaukainen haave, olisi koskaan uskonut että minusta löytyy näin paljon tahdonvoimaa ja sisua pudottaa painoa. Tosiaan, painoinhan viime jouluna sen 75kg.. Hui kauheaa! :/ 
Nyt kun aamupainoni on sen 61,5 ja omasta mielestäni en vielä ole tavoitteessani saatikka sitten unelmakropassani, niin muutamia toppuuttelijoita on tullut jo eteeni. Toiset sukulaiset ovat kauhistelleet kun olen niin pieni, vaikka todellisuudessa reittä ja mahaa on vielä vaikka muille jakaa, ja toiset ovat taas tsempanneet jatkamaan treenaamista. Tottakai olen aivan ÄLYTTÖMÄN tyytyväinen nykyiseen painooni ja olemukseeni verrattuna entiseen, mutta silti en ole vielä siellä tavoitteessani, jonka olen silloin 83 kiloisena asettanut; 25 kiloa on pudotettava ja sinne on vielä 3,5kg matkaa! Ja sinne aijon päästä keinolla millä hyvällä! Niin monta kertaa olen päättänyt, niin monta kertaa olen luvannut itselleni näkeväni vielä vitosen vaa'assa ja niin monta kertaa olen epäonnistunut. Viisi vuotta takaperin pudotin painonvartijoissa kymmenen kiloa, mutta jätin homman kesken 63kg:n kohdalla, sillä olin jo tyytyväinen kroppaani ja halusin taas "nauttia elämästä täysin rinnoin" ja niin todella tein. Vanhat baari tottumukset palasivat, vanhat take away ruuat palasivat ja epäsäännöllinen ruokarytmi palasi elämääni. Ja niin palasivat kilotkin! Nopeasti huomasin olevani jo 67kg ja matkaoppaaksi lähtiessäni painoin jo 70kg.
Nyt en kuitenkaan jätä tätä projektia kesken! Olen päättänyt päästä 58 kilon tavoitteeseeni oli kuka mitä mieltä hyvänsä. Joku on myös kysynyt: "Etkai enää meinaa laihduttaa?". No totta Mooses meinaan! Niin kauan kuin tarmoa ja tahtoa riittää, eli jos vaan motivaatiota riittää niin ens kesänä mulla on tällaset vatsalihakset! ;)


Mutta kaikenkaikkiaan palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. :) Kaikille sukulaisille ja muille huolestuneille tiedoksi: Ei, ei minulle ole tulossa mitään syömishäiriötä, eikä laihdutukseni ole menossa "liian pitkälle". Minulla on nyt terveellinen suhtautuminen ruokaan ja sallin itselleni myös herkuttelun silloin tällöin. MAKUUNIN irtokarkeista en koskaan tule kokonaan luopumaan, enkä myöskään muista rasvaisista ruuista kuten pitsoista, hamppareista jne. Herkuttelen kohtuudella ja vain kerran viikossa, en kerran päivässä. Sitten jos mun painoindeksi on alle 20 niin sitten voi jo toppuutella, mutta niin kauan kun ollaan kahdenkympin paremmalla puolella niin hätää ei ole! Laihaksi tikuksi en kuitenkaan halua! Kyllä naisella muotoja saa olla ja myös sopivassa määrin lihaksia. ;)



Tässä vähän tämän päivän syömisiä. Aamupalalla kaurapuuroa 140g raejuuston 50g ja mehukeiton 100g kera, lounaalla broilerikiusausta 200g ja parsakaalia 100g, välipalaksi 200g päärynä, 150g maustamatonta rahkaa ja 50g vadelmia. Sitten töiden jälkeen proteiinipatukka 50g naamariin ja siitä suoraan salille. Tunnin treeni ja 550kcal! :) Huomattavasti parempi treeni kuin eilen, vaikka sali olikin ihan täynnä viiden aikaan. Oon niin huono pitämään kirjaa käytetyistä painoista niin tuntuu, etten juuri kehity kun vetelen aina niillä samoilla painoilla, enkä uskalla siirtyä isompiin. Viimeks kun kyykkäsin ekaa kertaa kunnon painoilla tanko + 10kg molemmissa päissä niin siinähän alko oma pää jonottamaan, eli tuli tämä ns ponnistuspäänsärky, mikä ei ollut kyllä yhtään kivaa! Eli mieluummin pienemmillä painoilla kuin että lopputreenin kärsisin jäätävästä päänsärystä.

Treeni meni tänään kutakuinkin näin:
10min alkulämmittely kuntopyörällä
3x15 kyykky
3x12 pystysoutu tangolla
3x6 penkkipunnerrus vapaalla tangolla
3x12 kulmasoutu tangolla
50x vatsat jumppapallolla
10min loppulämmittely juoksumatolla
5min venyttely

Huomenna aamulla uusiks kun ollaan sovittu taas yhteistreenit Riikan kanssa! :) Ja perjantaina sitten Personal trainer mukana tsemppaamassa. ;) Salin jälkeen olikin sopivasti päivällisen aika ja paistettiin kanamuna ja "jämä makaronit" pannulla. Raejuustoa ja tonnikalaa sekaan niin siitähän tuli hyvä sekametelisoppa. Olin ottamassa annoksestani kuvaakin, mutta kännykästä loppui akku JUURI kun olin painamassa nappia. Höh! Noh, nälissäni en siinä lähtenyt etsimään muita kuvausvälineitä vaan popsin safkat suuhuni! ;) Nyt illalla on juotu myös kuppi kahvia ja söin pari satsumaa. Päivän kalorit näyttää nyt 1500kcal ja energiavaje on -700 eli tälläisellä päivä syömisellä ja treenaamisella pitäisi kalorilaskurin mukaan laihtua 0,7kg viikkoon. Ehkä ensi viikolla vaaka näyttää jo 60,9! ;) Saa nähdä! Tästä nyt tuli tämmöinen sekametelisoppa postaus, mutta siinähän tuli! ;)

Hyvää treeniviikkoa kaikille!



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Perhosefekti

Ostin viime viikolla uuden ripsivärin ja ajattelin esitellä sen teille täällä blogissa, sillä se on aivan ihana! :) Elikkä kyseessä on Lorealin "uusi" False lash wings -maskara ja hinta tällä tuotteella ainakin Prismassa oli 18€. 



Kyseessä on siis "kumiharja" ulkonevalla kaarella, minkä ansiosta ripset näyttävät kuin "perhosen siiviltä". Maskara sisältää myös kuituhiukkasia, mitkä pidentävät ripsiä. I like! <3 Ennen käytin Lorealin Telescopic maskaraa, jossa myöskin on tuollainen kumiharja ja erottelee ripset hyvin, mutta tällä False lash wings harjalla saan myös uloimpiin ripsiin pituutta! Tässä vähän kuvaa "uusista ripsistä". ;) Eli jos joku on uutta ripsaria vailla, niin tätä maskaraa kannattaa ehdottomasti harkita! Mikään Lorealin Manga -ripsari ei ole kyllä mun juttu, sillä en halua että kaikki ripset on yhdessä ja samassa klöntissä vaan erotellut ja pitkät.





Ja tässä vielä vertailukuvaa HIKISEN salitreenin jälkeen ilman mitään ripsiväriä! Kyllä se meikki tekee ihmeitä! ;D Mutta onneks salilla ei tartte näyttää hyvältä! Mitä hikisempi treenin jälkeen, sitä timmimpi lopputulos, vai mitä? ;)


Kävin tänään myös salilla, mutta jostain syystä treeni ei oikein kulkenut! :( Kokonaiskulutus oli ainoastaan 300kcal/h ja oli muutenkin lötkö pötkö olo.. Tällä viikolla on kuitenkin kertynyt salikäyntejä ihan mukavasti! Neljä treeniä ja 1600 kulutettua kaloria. Paino ei kuitenkaan ole tällä viikolla pudonnut otettuani hiilarit ja hedelmät (ja suklaakeksit :D!) takaisin ruokavaliooni. Eli pientä lipsumista ja herkuttelua on tapahtunut tällä viikolla. Ens viikonloppuna meillä on murun kanssa yhteinen viikonloppu vapaa, mitä tapahtuu hyvin hyvin harvoin! Ollaan suunniteltu pientä rentoutumista viikonlopulle eli lähdetään lauantaina Långviikiin! Ihanaa! Ensin aamupäivästä Helsinkiin shoppailemaan ja iltapäivällä Kirkkonummelle rentoutumaan poreisiin! Ja tietenkin nauttimaan hyvästä ruuasta ja toisistamme! ;) Viimeks käytiin tammikuussa Flamingo Spa:ssa ja yövyttiin Rantasipi hotellissa siinä vieressä, mutta uskon että Långviikille ei mikään paikka vedä vertoja, sen verran olen paikasta hyvää lukenut! :) 

Tuossa on ollut myös autonvaihto ajatuksissa ja käydään samalla reissulla Hesassa muutamassa joppariliikkeessä katsomassa mahdollisia vaihdokkeja. Vielä ei olla kuitenkaan mitään ostamassa, mutta jos jollakulla on auton vaihdolle tarvetta ja Peugeot 307 voisi olla juuri sinun autosi niin ota yhteyttä! ;) Autolla on ajettu 122000km ja on vuosimallia 2002. Hyvin kulkee ja on erittäin siisti, eikä tupakoitu sisällä, ilmastoinnit, lohkolämmittimet ja penkinlämmittimet löytyy! Olen ollut todella tyytyväinen pösööni, mutta nyt olisi ajatus vaihtaa vähän uudempaan ja vähemmän ajettuun Peugeot 207 -malliin. Tässä on minun ajokistani kuva jos joku kiinnostui! :)




Ja hei! Nyt voit seurata blogiani myös Bloglovin ja Blogilistan kautta! :) Ja tottakai liittymällä lukijaksi Google palvelun kautta! Tervetuloa matkaani!

Follow on Bloglovin Lisää suosikiksi

perjantai 22. marraskuuta 2013

Suklaan himo!

Varoitus herkkusuut! Jättäkää lukeminen tähän, jollette halua hillitöntä herkkuhimoa! ;)

Tänään oli viikon ensimmäinen ansaittu vapaa ja puuhaa oli koko päivälle! Heti aamusta lähdin moikkaamaan äiskää ja mummoa Nastolaan ja myöhemmälle olin sopinut treenit Riikan kanssa. Mamma laittoi lounaaksi hyvää kukkakaaligratiinia ja jälkkäriksi kahvipöytään hän kantoi tämmöisen rasian! NAMM! No eihän siinä voinut tuollaisen keksi rasian kohdalla vastustaa kiusausta ja pakko oli muutama keksi maistaa (muutama eli kolme! :D)! Ja ai että mitä herkkua! Olen kyllä semmoinen herkkuperse ja sokerihiiri, että ilman ruokaa kyllä voin olla viikko kaupalla, mutta herkuttomuus tekee tiukkaa! Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että herkuttelu on sallittua pienissä määrin. ;) Kunhan ei koko keksirasiaa vedä kerralla! ;D Se menee jo vähän överi herkutteluksi.. ;)


Herkuttelujen jälkeen olikin vuorossa treenit! Nappasin Riikan kyytiin ja kurvailimme kuntosalille. Riikka lupasi ottaa myös valokuvia liikkeistäni salilla, jotta voisin edes kerran lisätä jotain treenikuvia blogiini, MUTTA onnistuin jo ennen treenin alkuakaan tiputtamaan Iphoneni lattialle ja sekös pimeni! Perkele.. Ei lähtenyt käyntiin sitten millään, vaikka viskoin sitä muutamaa kertaa lattialle, josko se olisi uudesta tällistä virkonnut! Mutta ei! :D Siinä meni treeni sitten siltä osin reisille, en saanut niitä kuvia blogiini ja koko treenin pyöri pelkkä puhelin mielessä. Heti treenin jälkeen kurvasin suoraa päätä Giganttiin ja tyrkkäsin puhelimen meidän huoltomiehelle, että "TEE JOTAIN! Mun puhelin ei käynnisty!!". Noh näppäränä poikana hän painoi sammutus näppäintä ja valikko näppäintä samaan aikaan resetoidakseen puhelimen.. Ja TADAA! Se lähti käyntiin! Huoh! Miten olisin selvinnyt viikonlopun ilman älypuhelinta?! :D Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kiitokset Dimille! :)

Sitten kurvailin Prismaan ruokaostoksille! Ja ai että nautin taas kaupassa käynnistä! Mulla menee siihen reissuun aina pari tuntia, kun tutkin joka ikisen purkin ja purnukan! Tänään marssin kauppaan ruokalistan kanssa, sillä koitin pitää ostokset kurissa. Ostoskärryyn keräsin rahkaa, raejuustoa, maitoa, kananmunia, mehukeittoa, kanaa, kalkkunanakkeja, keittojuureksia, mandariineja, omenoita, päärynöitä, banaania, salaattia, tomaattia, kurkkua, kaurahiutaleita, pähkinöitä, real ruisleipää, ryvita näkkileipää, pilttiä, rusinoita, manteleita ja glögiä! Siinä ainakin pääpiirteittäin tärkeimmät ostokset. Päivälliseksi laitoin siis sitä kauan puhumaani nakkikeittoa ja sen kanssa real ruisleipää ja rasvatonta maitoa! Nam! :) Ruuan jälkeen sohvalle ja Vain elämää kullan ja kuuman Glögin kanssa! Hyvä vinkki Valion sokeriton Glögi 12kcal/100g ja maistuu ihan yhtä hyvälle kuin sokeroitukin! Ja nyt tekee mieli suklaata! Sohva, kynttilät, oman kullan kainalo, telkka, perjantai ilta..herkut??!! Perjantai illan herkut!! Nyt tekis niin mieli jotain suklaata tai MAKUUNIN irtokarkkeja! Mutta onneks kaapit on täysin herkkuvapaat, eikä ole mitään mihin sortua. Korkeintaan rahkaa ja pilttiä vois löytyä tähän herkutteluhetkeen. 

Näillä mennään! Ihanaa viikonloppua kaikille (paitsi minulle, joka herää huomen aamulla töihin)! Kiusataan nyt omaa makeanhimoa vielä vähän näillä herrrrkullisilla We<3It kuvilla! ;) Enjoy! Voih, olisinpa lihomaton niin voisin syödä ton kasan suklaata tosta keskeltä.. mut valitettavasti en oo! -_-









torstai 21. marraskuuta 2013

Haastetta!

Kaizuliini heitti mulle ihka ensimmäisen blogihaasteen! Ja kerta nyt pääsee kehumaan itseään ihan luvan kanssa ja kunnolla niin olihan se otettava vastaan! ;DD

Tässä siis haaste:
"Liian usein meillä tulee mietittyä niitä asioita ja kohtia itsessämme, joista emme pidä. Joita haluaisimme muuttaa. Joita inhoamme. Jotka saavat meidät itkemään. Liian leveä tai liian lattea takapuoli, liian ohuet tai liian kiharat hiukset, liian isot tai liian pienet tissit, hörökorvat, väärän väriset silmät, liikaa rasvaa väärässä paikassa, liian vähän muualla, kyömy nenässä, hampaat vinot. 

Haluan laittaa leviämään haasteen, joka pakottaa sinut hetkeksi pysähtymään peilin eteen ja keskittymään siihen, mikä sinussa on kaunista ulkoisesti? Haluan, että haaste pakottaa sinut hetkeksi katsomaan sisälle itseesi: mikä sinussa on kaunista sisäisesti? Toivon, että tämä haaste leviäisi kauas ja saisi ihmiset arvostelun sijaan arvostamaan itsessään sitä kauneutta, mitä meihin kaikkiin on luotu niin runsaasti <3

Haaste on helppo ja ihana: kerro haasteesta omassa blogissasi ja listaa kuvan (minkä tahansa rakastettavan kuvan) alle vähintään viisi (5) asiaa, sisäistä tai ulkoista, joita todella rakastat itsessäsi - tai ainakin haluat oppia rakastamaan, jos et siihen vielä pysty <3 - Lady Puntti"





1. Rakastan hymyäni! Niinkin pieni asia kuin hymy voi ilahduttaa jonkun toisen päivää. Hymy on kaunein asusteeni ja hymyllä saan monet asiat anteeksi! :))

2. Rakastan silmiäni! Heti hymyn jälkeen kaunein asia, jota rakastan itsessäni on hymyilevät silmäni. Silmät on sielun peili ja toivon mukaan muutkin katsovat silmiäni ennen kuin katse siirtyy alemmas.. ;D

3. Rakastan kiinteytyvää kroppaani! Kukapa koskaan olisi täysin tyytyväinen omaan kroppaansa! Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväisempi kroppaani kuin KOSKAAN! Vielä on rakastettavaan unelmakroppaan matkaa, mutta sitä kohden ollaan menossa. :)

4. Rakastan huumorintajuani! Olenhan siis kovin hauska tyyppi, että ihan itseänikin naurattaa! Ja jos ei kukaan naura hyville jutuilleni niin sitten nauretaan niille huonoille jutuille! ;D Huumoria ei koskaan ole liikaa, eikä pidä olla liian tosikko! ;)

5. Rakastan.. Nyt alkaa käymään jo vaikeeks.. Hmmm.. Rakastan venyvyyttäni! (Mikähän se oikea sana tähän olisi, joustavuus? :D) Olen siis aina ollut hyvin venyvää tyyppiä ja päässyt lähes spagaattiin ilman minkäänlaisia venytyksiä. Olen siis hyvin venyvää tyyppiä ja kädet menee lattiaan ilman minkäännäköistä ponnistusta! Haha! Siinähän ne viisi hyvää asiaa itsestäni jo olikin! ;)
Se on vähän niinkun meitsi tossa alimmaisessa kuvassa! Kyllä venyy! ;)



Nyt haastankin sitten seuraavat bloggaajat kehumaan itseään ihan urakalla:
- Karo
- Hanna V
- Ilona
- Jenni
- Mannamasu

Hyvää yötä <3
//Sanna

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tiukkaa treeniä ja terveellistä ruokaa!

Nyt kun lukijoita on siunaantunut jo mukavasti ja päivän klikkaukset on nousseet neljästäsadasta kolmeen tuhanteen niin ajattelin kertoa laihdutukseni SALAISUUDEN!

Ja se on...



TITTIDITITTIDITII!

-Kuluta enemmän kuin syöt! ;) Niin yksinkertaista se on! :) Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei aina ole.
Kuten aikaisemmissa postauksissa olen paasannut, en usko pikadieetteihin, vaikka haluaisin kyllä! Olisihan se ihanaa -10 kiloa kymmenessä viikossa. Yhtä ihanaa olisi jos paino pysyisikin poissa pidempään kuin sen kymmenen viikkoa! 500kcal päivässä tai jollakin 5:2 dieetillä varmasti saatat saada nopeita tuloksia ja helposti, mutta kuinka monella se paino oikeasti pysyy poissa? Kokeilin karppaamista ja olen miettinyt myös ketogeenistä dieettiä eli hiilarit KOKONAAN pois! Treenatessa tehot kuitenkin putosivat, jättäessäni hiilarit pois, enkä missään nimessä halua että ne pienetkin lihakset mitä tässä vuoden aikana ovat tulleet, lähtevät saman tien pois! Karpatessa paino putosi muutamassa päivässä 62,5kg:stä 61,6kg:een. Nopeat tulokset motivoivat jatkamaan, MUTTA itse en ole valmis "kärsimään" laihtuakseni. Toki uhrauksia pitää tehdä ja herkuista pitää luopua, muttei kokonaan. Kyllä joskus saa ja pitääkin herkutella. Eihän kukaan selviä dieetti ruualla lopun elämää, mutta peruspaketti pitää olla kunnossa vielä dieetin jälkeenkin tai muuten paino nousee takaisin samoihin lukemiin kuin ennenkin, useimmiten tulee vielä kaksinkertaisena takaisin.

Tässä omia vinkkejäni PYSYVÄÄN painonpudotukseen:

- Opettele syömään aamupala = aamupuuro! Hiilaripitoisella aamupalalla saat päivän käyntiin ja jaksat hyvin lounaalle asti. Muista kuitenkin lisätä jokin proteiininlähde MYÖS aamupalaan, sillä proteiini pitää nälän pidempään loitolla. Itse lisäsin aamupalaani proteiinijuoman (Star Nutrition Gourmet Pro proteiinijauhe), sillä kananmuna tai raejuusto puuron kanssa kuulosti ällöttävältä. Nyt kuitenkin vähän viisastuneempana ja eri makuihin tottuneena lisään raejuuston suoraan aamupuuroon sekaan. :) Kuulostaa ehkä alkuun kuvottavalta yhdistelmältä, mutta muutaman kerran jälkeen makuun tottuu, eikä puuro maistu miltään ilman raejuustoa. Lisään myös aamupuurooni Pellavansiemenrouhetta (Elixi), jotta vatsa toimii ja saan tarpeeksi kuituja! :) Mehukeitto (sokeriton Valio) on myös hyvä lisä marjojen kera!

- Muista tasaiset ateriavälit = max 3-4h! Ennen tein AINA sen virheen, että ateriavälini venyivät liian pitkiksi. Saatoin olla jopa kuusi tuntia ilman minkäänlaista välipalaa ja tietäähän sen, että sitten kun ruokapöytään pääsi niin kaikki terveellinen ja vähemmän epäterveellinen meni suusta alas. Ota töihin mukaan välipaloja esim. 20g pähkinöitä (oma suosikki cashew pähkinät), hedelmiä kuten omena, päärynä tai mandariini. Banaani menee myös paremman puutteessa, mutta siinä on taas melko rutkasti hiilihydraatteja niin itse pidän banaania parempana eväänä heti treenin jälkeen syötynä. Rahka (maustamaton X-tra rahka on suosikkini ja herkutteluun syön Profeel vaniljarahka) pitää myös nälän pitkään poissa ja siksi se sopii oivaksi välipalaksi. :) Pitämällä ateriavälit tasaisina, myös napostelut jäävät automaattisesti pois. Jos syöt päivän aikana aamupalan, välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen, välipalan ja vielä iltapalan niin ei varmasti tee enää mieli napostella! Jos kuitenkin seitsemän ateriaa päivässä vaikuttaa liian paljolta, vähennä yksi tai kaksi välipalaa pois. Pyri kuitenkin syömään viidesti päivässä, harkittuja aterioita, harkittuja välipaloja!

- Älä mene kauppaan nälkäisenä, IKINÄ! Eihän siinä sitten mitään jos haluat nälkäisenä kerätä kaikki herkut kärryysi ajattelematta jälkiseurauksia. Itselle tämä oli yksi käännekohdista. Ennen menin töiden jälkeen aina kauppaan nälkäisenä, pitkä 6h syömättömyys takana, ja käveltyäni leipä hyllyjen ohitse keräsin kaikki tuoreet herkkupatongit ja karjalanpiirakat kärryyni! Ai että tuore leipä on hyvää! Mutta laihduttaessa kannattaa vaaleat leivät jättää kokonaan pois. Näkkileipä tai ruisleipä sallittakoon, mutta itse olen jättänyt niidenkin syömisen ihan minimiin. Yhtä näkkäriä voin suositella ylitse muiden: Ryvita! Sitä meillä on aina kuivakaapissa ja erityisesti keiton kanssa tulee sitä otettua.

- Lisää viikoittaista liikuntamäärääsi. Kaikkihan tietävät sen, että yksinään liikunta ei laihduta, vaan kaikki lähtee ruokavaliosta! Vaikka liikkuisitkin kuinka monta tuntia päivässä niin ilman ruokavalion muutoksia painosi ei putoa. Yhdessä 200 gramman Fazerin sinisessä suklaalevyssä on yli 1000 kaloria!!! Voitko kuvitella, että joskus saatoin syödä yhden suklaalevyn PÄIVÄSSÄ! Ilman minkäännäköisiä vatsanväänteitä tai ongelmia saada se yksin syötyä. Jos kuvitellaan, että RANKKA salitreeni kuluttaa 500kcal/tunnissa (huom rankka!), niin yhden suklaalevyn kuluttamiseen joudut treenaamaan KAKSI tuntia salilla tai vastaavasti 6km/tuntivauhdin kävelylenkin tulisi kestää 3h 20min! Sehän on kevyt 20 kilometrin iltalenkki kuluttaaksesi yhden suklaalevyn! Siinä voi sitten viidentoistakilometrin kohdalla jo miettiä kannattiko syödä koko levy kerralla! :D Liikunta on kuitenkin hyvä tuki painonpudotukselle! Kroppa kiinteytyy, nahka kiristyy ja mikä parasta: Olo virkistyy! Jaksat normaaleissa arkiaskareissa paremmin, kun kunto on hyvä. :) Ja tottakai, kun tiedät kuinka kovan työn olet joutunut tekemään polttaaksesi sen 500kcal, voit miettiä onko se puolikas suklaalevy raatamisen arvoista. ;) 

- Jätä alkoholi kokonaan pois! Monille helpommin sanottu kuin tehty! Onneksi kohta koittaa TIPATON tammikuu ja voi hyvällä omalla tunnolla pysyä pois kuppiloista. Mikä sen ärsyttävämpää kuin selitellä jokaikinen kerta, miksei juo! Toisille tuntuu vaan olevan niin vaikea ymmärtää kuinka paljon ylimääräisiä kaloreita alkoholi kerryttää! Itselläkin suurin osa ylipainosta kertyi ulkomailla juomista.. Tästä lähin kerrot kavereillesi, että koko viikon työ menee hukkaan jos nyt lauantaina vedän juomaa kaksin käsin. Sitten vain toivotaan, että ne ymmärtää ja tukevat päätöstäsi olla juomatta. :) Ja aina on hyvä tulla autolla, niin ei tarvi juoda kun pitää ajaa kotiin! ;) Oma tipaton alkoi Tammikuussa 2013 ja jatkui aina kesäkuulle asti. Mielestäni kesällä saa ja pitääkin nauttia! Suomessa on niin lyhyen aikaa valoisat yöt ja lämpimät illat, että laihdutus voi olla tauolla kesäloman ajan. Kunhan se kesä ei kestä neljää kuukautta! Kesä, heinä, elo, syyskuu.. Itse lomailin heinä ja elokuun, mutta paino nousi sinä aikana ainoastaan 1,5kg. Salijäsenyys oli voimassa myös kesän ajan, mutta treenasin keskimäärin vain kahdesti viikossa. Parempi sekin kuitenkin kun koko kesän liikkumattomuus! ;)


Eiköhän tässä ollut tärkeimmät henkilökohtaiset painonpudotusvinkkini. :) Jos lukijoilla on muita hyviä vinkkejä niin saa jakaa niitä täällä! :) Seuraavaksi opetellaankin sitten painonHALLINTAA! ;)

Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Ihanaa, jos joku jaksaa näitä lukea, etten kirjottele kaikkia näitä sepostuksia ihan vain omaksi ilokseni! :) Hyvää yötä ja muistakaa, ettei se muutos tapahdu yhdessä yössä! Minulla siihen meni kaksi vuotta ja urakkaa on vielä! ;) Jillian Michaels kroppa on vielä kaukana!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Viikon laihduttaja!

Mut on valittu Iltalehden viikon laihduttajaksi!!! Huh huh! Mun Personal Trainer laittoi sähköpostia, että oli bongannut mut Iltalehden etusivulta! Pakko oli heti kiirehtiä koneelle katsomaan ja siellähän mä oon! Jos tää projekti ei oo vielä tähän asti ollut julkista niin nyt se ainakin on! Ja tavoitteisiin päästään, enää ei voi perääntyä! ;) Hihi! Syke on ainakin 190 tällä hetkellä ja päivän lukijamäärät on triplaantuneet! :) Toivotaan, että sieltä jokin uusi lukijakin liittyy joukkoon! :) Tervetuloa messiin!


Lihavat on lepposia, mutta tyytyväisempi olen nykyiseen peilikuvaani! :)

Iltalehti Viikon Laihduttaja

maanantai 18. marraskuuta 2013

It takes only 12 weeks..

Kestää siinä sitten 12 viikkoa tai 12 kuukautta, ennen kuin kova työsi huomataan, älä silti luovuta! Muutos on mahdollinen, kunhan vain annat sille tarpeeksi aikaa! Kiire ei ole mihinkään, onhan sinulla koko loppu elämä aikaa olla elämäsi kunnossa! :) Oikotietä onneen ei ole, vaan työtä on muutoksen eteen tehtävä! Keep Up The Good Work!! 
Aloita jo tänään, älä huomenna tai ensi maanantaina. Tee pieniä muutoksia kerrallaan, niin se on helpompaa! Askel askeleelta liikunnastakin tulee helpompaa. Ensi askel on aina se vaikein, mutta kaikkien on se joskus otettava. Ketään ei ole tuomittu elämään ylipainoisena, mutta toisille siitä eroon pääseminen on helpompaa kuin toisille. Kunhan vain muistat, että päivä päivältä se helpottuu! <3 Nämä kuvat on omistettu kaikille, joilla on yli kaksikymmentäkiloa ylipainoa. Muutosta näissä kuvissa on -21kg ja voin myöntää, että helppoja kiloja ei ole ollut! Uskon kuitenkin, että kaikki pystyvät muutokseen, on vain uskottava itseensä, lopetettava itsesäälissä rypeminen ja ryhdyttävä hommiin! Nouse sohvalta ja hankkiudu eroon kaikista herkuista. Tänään on sinun vuorosi tehdä muutos. :)

Puss och Kram <3







I can and I will!!!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Helpottava päätös

Tässä muutaman viikon ajan olen tuskaillut vähähiilihydraattisen dieetin vaikeudesta. Kauppalaskut on hiponeet pilviä, enkä ole enää nauttinut kaupassa käymisestä. Tuskan ja työn takana on ollut jokainen ateria ja ajatuskin kananmunasta ja jauhelihasta puistattaa! Ehkä mulla vaan ei ole tarpeeksi kokemusta ruuan laitosta, että osaisin soveltaa erilaisia raaka-aineita ja loihtia niistä herkullisia vähähiilihydraattisia aterioita. Mietin, jatkaisinko jouluun asti karpaten, mutta kaipaan hedelmiä, perunaa, pastaa, riisiä ja leipää! Työkaverille sattui pieni tapaturma ja hän joutuu todennäköisesti olemaan pidemmän aikaa sairaslomalla. Tämähän tietää enemmän tunteja minulle, eikä joulun aikaan ainakaan hommat lopu kesken! Eli siis kiire työrintamalla ja uuden ruokavalion opettelu samanaikaisesti on turhan stressaavaa näin joulun alle. Päätettiin myös keskeyttää työpaikan painonpudotuskisa juuri kyseisen tapaturman vuoksi. Katsotaan sitten tammikuussa kisaa uudelleen.


Päätin siis jatkaa heti huomisesta alkaen ns. normaalilla ruokavaliolla, millä olen tähänkin asti nämä 21 kiloa ongelmitta laihduttanut. :) Kalorimäärät pidän alkuun 1200kcal:ssa, ettei paino hirveästi nouse kun sisällytän taas hiilarit ruokavaliooni. Hiilarit pidän kuitenkin max 100g/päivässä ja proteiinia reilu 100 grammaa päivässä. Tervetuloa ruokavaliooni taas mandariinit, päärynät ja banaanit! Minulla onkin jo ollut ikävä teitä! :) Makaronilaatikko on jo uunissa ja odotan taas pääseväni ruokaostoksille! Ensi viikon menussa taitaa olla nakkikeittoa PERUNALLA makaronilaatikon lisäksi. ;) Liikuntaa 3-4 kertaa viikkoon, nyt aluksi kevyemmillä painoilla ja sitten jos ponnistuspäänsärky ei enää ole kiusana niin taas vähän isommilla painoilla! Ja nyt taas saa enemmän treeneistäkin irti, kuin vähähiilarisella dieetillä. Jipiiii!


Lukijoille pahoitteluni, ettei itsekurini karppaamiseen riittänyt tämän pidemmälle! Mutta joulutavoitteeseeni meinaan silti päästä, alle 60kg:n jouluaattoon mennessä! ;) Kaikki kuvat lainattu We<3It -sivustolta. Kyllä on herkullisen näköisiä mansikoita ja kiiviä! Nam! Taidanpa kaivaa pakasteesta mansikat aamupuuroon! :) Kananmunat saa nyt vähäksi aikaa kyllä jäädä!

Hyvät yöt ja ihanaa hiilihydraattien täytteistä treeniviikkoa kaikille! ;)


Juhlahumua

Eilen oli siis serkkuni kolmekymppiset ja päätin jo lähtiessäni olla juomatta mitään. Kuinka selviydyin? -Olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin! :) Juomaa oli kaapit täynnä ja siinä iltaa istuessa tuli juotua kaksi 0.33l siideriä. Ei siis paha! Eihän tuo tietenkään vhh-diettiin millään tapaa sovi, mutta monesti juhliin tulee lähdettyä autolla ja auto on sitten kumminkin jäänyt yöksi pihaan. Nyt kuitenkin oltiin ihan sivistyneesti ja päästiin vielä myöhemmin illalla autolla kotiin. Herkkuja tuli vähän maisteltua ja kyllähän se vaaka minua tänä aamuna muistutti siitä. ;) Nopean painonputoamisen jälkeen 61.6:een, se myös nousee yllättävän nopeasti jos poikkeaa yhtään dieetistä. Aamupaino tänään siis 62.6kg. Jotenkin tämä vähähiilihydraattinen dieetti on aiheuttanut enemmän päänvaivaa kuin missään vaiheessa aikaisemmin laihduttaessani. Olen syönyt kaikkea, ihan normaalia perusruokaa, mutta vain vähemmän ja punninnut ruokani. Nyt en meinaa millään keksiä, mitä sitä tänäänkään tekisi ruuaksi. Olen kyllä selaillut netistä kaiken maailman karppi reseptejä, mutta jotenkin monet raaka-aineet kuulostavat niin tuntemattomilta korvaani, että tuskin löytäisin niitä edes kaupan hyllyltä! :D Palaan kyllä normaaliin perusruokavalioon ja lisään hiilareita aterioihini piakkoin! :) Kunhan saan sen pari kiloa pois jouluksi, niin se on tärkeintä! Ei se nopea painonpudotus ole ennenkään tuottanut pysyviä tuloksia. Kyllä tässä opetellaan uutta elämän tapaa, jossa kaikkea voi syödä, mutta kohtuudella ja herkuttelupäiviäkin pitää olla! :)

Myrskyisää sunnuntaita kaikille! Toivotaan, ettei tää myrsky tee enää pahempia tuhoja, kuin tähän asti on tehnyt! Nyt patojen ääreen, keksimään jotain päivällistä.. 


kalorilaskuri.fi

perjantai 15. marraskuuta 2013

Polar Loop -Aktiivisuusmittari

Markkinoilla on pilvin pimein erilaisia sykemittareita ja askelmittareita. Itselläni on Suunnon M4 -sykemittari, mitä ilman en lenkille tai salille lähde! Sykemittariin saa asetettua oman pituuden ja painon lisäksi myös tavoitepainon ja mittari kehuu hyvän treenin jälkeen ja onnittelee onnistuneesta painonpudotuksesta! Aivan huippu väline treenin kalorikulutuksen seuraamiseen, MUTTA! Nyt on tullut markkinoille tällainen Polarin Aktiivisuusmittari, jota pidetään kädessä yötä päivää ja se mittaa askelten lisäksi myös kalorit, ilmoittaa jos olet ollut liian kauan paikallasi ja päivän aktiivisuus siirtyy niin IPhonelle kuin muillekin Applen laitteille! HUIPPU JUTTU! Mäkin haluun!






Meillähän tuota laitetta Gigantissa on myynnissä, mistäpä muualtakaan kyseisen laitteen olisin keksinyt! On se vaarallista olla elektroniikkaliikkeessä töissä kun aina tulee jotain uutta, mikä on ihan MUST saatava! On mulla onneksi 70€ lahjakortti, jolla voin vähän rahoittaa tuota aktiivisuusmittaria. ;) Ellei sitten eksy pukinkonttiin, jos vaikka mies eksyy blogia lukemaan.. ;D Itseasiassa mies oli myös katsonut kyseistä laitetta ja piti sitä ihan hyvänä hankintana, jos vaikka hän itselleenkin sellaisen hommaisi.
Kiinnostavinta olisi nimenomaan seurata, paljonko se oma peruskulutus ilman liikuntaa on. Töissä tulee askelia kumminkin jonkun verran niin olisi hauska nähdä kertyykö niitä askelia 10 000, mitä normaaliin aktiivisen ihmisen päivään pitäisi kertyä. Tyylikäs ja huomaamaton ranneke, toimii tottakai myös kellona ja on vesitiivis, eipä haittaa vaikka unohtuisi käteen kun käy suihkussa. :)

Seuraava lainattu Gigantin nettisivuilta: 
"Aktiivisuuden seuranta 
Aktiivisuuden seuranta 24/7 rekisteröi päivittäistä aktiivisuuttasi eri tasoilla jatkuvasti, 24 tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa. Se näyttää lepoajat ja istuallaan vietetyt ajat sekä päivittäisen aktiivisuuden matalalla, keskitason ja korkealla intensiteetillä. Laskee päivittäin kulutetut kalorit ja otetut askeleet. Halutessasi Polar Flow mobiilisovellus ilmoittaa, kun olet istunut liian kauan.

Aktiivisuusopas
Aktiivisuusopas kertoo, kuinka aktiivinen olet ollut päivän aikana. Se kertoo myös, kuinka paljon sinun on liikuttava saavuttaaksesi fyysisen aktiivisuuden yleiset suositukset. Saat käytännöllisiä ohjeita, kuten "kävele 50 minuuttia tai hölkkää 20 minuuttia", joiden avulla saavutat päivittäisen aktiivisuustavoitteesi haluamallasi tavalla. Saavutat tavoitteet nopeammin intensiivisemmällä liikunnalla tai voit pitää yllä hieman rauhallisempaa tahtia pitkin päivää.

Tarkat kalorit
Markkinoiden tarkin kalorilaskuri laskee poltettujen kalorien määrän. Laskenta perustuu painoosi, pituuteesi, ikääsi ja sukupuoleesi sekä fyysisen aktiivisuuden intensiteettiin. Tarkat kalorit -toiminto on käytettävissä syke- ja aktiivisuusmittareissa.

Askeleet
Päivittäistä aktiivisuutta voidaan seurata helpolla tavalla laskemalla päivän aikana otettuja askeleita. Suositeltava tavoite on vähintään 10 000 askelta päivässä.

Harjoituspäiväkirja Polar Flow –verkkopalvelussa
Polar-verkkopalvelussa käytössäsi on päiväkirjatoiminto. Kun siirrät harjoitustietosi päiväkirjaan, voit helposti seurata aktiivisuuttasi ja suunnitella tulevia harjoituksia. Harjoitustiedot voidaan näyttää kuukausi- tai viikkonäkymässä. Saat lisäksi yhteenvedon kultakin kuukaudelta."



Onko joku muu kuullut kyseisestä laitteesta aikaisemmin, tai onko joku miettinyt hankkivansa? :) Tässä on kyllä ihan super hyvä joululahjaidea niille, joilla on jo kaikkea! Tätä ei vielä ole! ;) Jos on ukko vähääkään aktiivinen tai päinvastoin, jos ukko pitäisi saada sohvalta liikkeelle niin eiköhän tämmöinen motivoi lähtemään! :) Joulukinkut ja suklaat kun on vedetty napaan ja tammikuussa alkaa taas Kesäkuntoon 2014 -dieetti, niin tämän laitteen avulla on kyllä pidettävä ne uuden vuoden lupaukset! ;)
Oivoi, mitähän uuden vuoden lupauksia sitä tälle vuodelle tekisi, kun viime vuoden lupauksetkin on KERRANKIN täytetty!? ;) Kuinka monena Uutena Vuotena sitä onkaan tullut luvattua aloittaa treenit ja dieetit? ;) Taitaa olla itsellä ensimmäinen kerta kymmenestä kun oikeasti olen pitänyt lupaukseni! 

Helvetinmoinen päänsärky

Eilen lähdin ennen töitä normaaliin tapaan salille. Vedin ensin 30 minuutin aerobisen juoksumatolla ja sitten naama punaisena siirryin salin puolelle. Huomaan nyt selvästi, että hiilihydraattien karsiminen on vaikuttanut treenitehoihini, en vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä liikkeitä isommilla painoilla. Aloittelin kyykky sarjaa viiden kilon painot tangossa. Ensimmäinen sarja meni viidellätoistatoistolla melko reippaasti, sitten saman tien siirryin tekemään pystysoutua taljalla 15kg:n painoilla myöskin. Tämän jälkeen pieni palautuminen ja sitten takaisin kyykyn pariin. Nyt lihakset olivat jo väsyneet, mutta tein silti kahdentoistatoiston sarjan vitos painoilla ja heti perään taas pystysoutu taljassa 15kg:n painoilla ja kahdellatoistatoistolla.


Palautumisen jälkeen siirryin tekemään kolmatta kyykky sarjaa. Viisi toistoa meni ihan hyvin, mutta kuudes ja seitsemäs toisto alkoi tuntumaan, ei pelkästään lihaksissa vaan PÄÄSSÄ! Viimeisillä toistoilla päänsärky yltyi niin, että oli pakko pistää tanko telineeseen ja käydä hetkeksi istumaan. Edellisenä päivänä kun olin Riikan kanssa salilla, koin samanlaista särkyä, mutta vähän lievemmässä muodossa. Nyt kuitenkin oikean puolen ohimoa puristi niin kovaa, että olisi tehnyt mieli itkeä! Onneksi oma Personal Trainerini sattui juuri olemaan samaan aikaan salilla ja kysyin kivun syytä häneltä. Kyseessä oli kuulemma "Ponnistuspäänsärky", mikä johtuu sananmukaisesti useasti siitä kun ponnistaa viimeisillä voimillaan jotakin ja päässä verisuonet pullistuu. Huh! -Ajattelin. Onneksi ei ollut verisuoni katkennut päästä tai jotain vastaavaa kuten pelkäsin! Vaikka ajatus vaivan tietämisestä helpotti, niin päänsärky ei kuitenkaan helpottanut ja jouduin jättämään treenit siihen. Soitin työterveyteen jos olisin päässyt "tutkittavaksi", mutta eipä siellä tietenkään ollut enää tälle viikolle aikoja! Jes! -Ajattelin. Kyllä taas Suomen terveydenhuolto pelaa.. -_- Siitä seurasi sitten huono olo, alkoi pyörryttämään ja tuntui että voisin oksentaakin. Lähdin kotiin lepäämään, olihan minulla kaksi tuntia aikaa työvuoron alkuun. 

Lueskelin kotona netistä "ponnistuspäänsärystä" ja siellä kerrottiin mm. mistä se voi johtua: "Ponnistuspäänsäryn syytä ei aivan tarkkaan tiedetä, mutta todennäköisin vaihtoehto on aivojen verisuonten paineen nousu, joka johtuu joko lihaksiston jumitiloista, huonosta verenkierrosta ja/tai suorituksen aikaisesta väärästä tekniikasta. Särky voi johtua myös ulkoisista tekijöistä, joita ovat esimerkiksi huono ravitsemus, alkoholi, kofeiini, kuumuus, kylmyys, matala verensokeri ja korkea ilmanala. Särkyä esiintyy myös enemmän nuorilla kuin yli 50-vuotiailla, joskaan se ei ole harvinaista missään ikäluokassa."
Heti ensimmäisenä tuli omalla kohdalla mieleen tuo huono ravitsemus. Olen mennyt aika pienillä kaloreilla ja karsinut hiilarit ruokavaliostani ja nyt ensimmäistä kertaa tapahtuu mitään tällaista. Korjasin heti illalla tilanteen ja söin kokonaisen pitakebabin työpaikan iltapalaverissa! Ja ai että oli hyvää! Ja vaaka tykkäs kans hyvää.. Paino oli noussut 700 grammalla edellisaamusta! :D Noh, minkäs teet. Syöty mikä syöty! Ei se maailma tähän kaadu, vaikka hiilaritavoite ylittyikin reippaasti eilen illalla. Mutta rehellisesti sanottuna tämä vähähiilihydraattinen ruokavalio on ihan P*RSEESTÄ! Enkä todellakaan meinaa jatkaa tätä enää tammikuussa! :D Perunaa sen olla pitää! Ja hedelmätkin kuuluvat ihmisen perusoikeuksiin! Eihän pelkällä kanalla ja kananmunalla kukaan elä! Ja kauppalaskutkin hipoo taivaita! Nyt on kahdessa viikossa syynätty 350 EUROA ruokakauppaan rahaa! Normaalisti tuo summa riittäisi koko kuukaudelle kun voi syödä jauhelihakeittoa, nakkikeittoa, makaronilaatikkoa ja ihan perus ihmisen ravintoa. Mutta kokeillaan nyt vielä pari viikkoa. Tottahan se on, että paino on pudonnut nopeasti kun hiilareiden määrä on laskettu minimiin, mutta onko tässä nyt NIIN KIIRE??!! Kesään on vielä aikaa vaikka ja kuinka ja tavoite on enää 3kg:n päässä! (tai noh, tämän aamun painon mukaan olisi vielä neljä kiloa matkaa tavoitepainoon.. :D) 



Mutta palatakseni siihen päänsärkyyn.. Ilta meni töissä ihan hyvin, mitä nyt pientä pään jomotusta oli havaittavissa. Tänään niskat tuntuvat kuitenkin normaalia kipeämmiltä, eli luulen että myös niskat on aika pahasti jumissa ja pitää varata aika hierojalle. Pientä jomotusta on myös nyt havaittavissa.
"Ponnistuspäänsärky eroaa muunlaisista päänsäryistä yleensä siten, että ensin tulee voimakas särkykohtaus joka kestää muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin, ja tätä seuraa useita tunteja (jopa kaksi vuorokautta) jatkunut jomotus. Säryn tyyppi voi vaihdella yksilöiden välillä, joten täysin täsmällistä kuvausta säryn luonteesta ei voi antaa. Usein ensimmäistä särkykohtausta kuvataan ikään kuin voimakkaana aaltona tai pulssina, joka pyyhkäisee pään yli. Särky tuntuu koko pään alueella ja yleensä räjähtävänä. Jos särky pahenee tai siihen liittyy näköhäiriöitä, pahoinvointia tai oksentelua, on otettava viipymättä yhteys lääkäriin. Fyysinen suoritus tulee luonnollisesti lopettaa säryn ilmetessä."
Teksti lainattu sivulta: http://www.terveysmyrsky.com/index.php/artikkelit/2-exertionheadache

Salitreenit saa siis tältä viikolta jäädä, mutta sitäkin suuremmalla syyllä on hyvä lähteä raikkaaseen ulkoilmaan lenkille! :) Tänään on myös kynsihuolto klo 12:30 ja päädyin, etten vielä ota punaisia joulukynsiä vaan siniset. :) Kolmen viikon päästä voi sitten ottaa ne joulukynnet kun joulu on jo vähän lähempänä! Töissä on enää kaksiviikkoa laihdutusskabaa jäljellä, täytyy vissiin hommata jotain ulostuslääkkeitä, ettei mene voitto sivu suun! ;D Vähän niinkuin siinä "Ylläs-Huipulla tuulee" -sarjassa. ;) Kaikki keinot käyttöön! Haha, vitsi vitsi!



Tämmöiset kynnet tuli tällä kertaa! :))